Lauantaina oli Greissin vuoro, ja tämä pelasikin loistavasti. Hän oli käytännössä joukkueensa paras pelaaja ottaessaan peräti 37 torjuntaa, ja ainoa hänet ohittanut mies oli Aleksander Barkov. Saksalaisen torjuntaprosentti tältä kaudelta on nyt 94,2.
- Mitä voin vielä sanoa? Hänen torjuntaprosenttinsa ja päästettyjen maalien keskiarvonsa ovat olleet sarjan parhaiden maalivahtien tasolla. Viime vuonna hänellä oli jo Vezina Trophy -tason tilastolukemat, nyt sama on jatkunut, Trotz hehkutti.
- Hän ja Varlamov ovat olleet loistavia. On hyvä tunne, kun voi luottaa molempiin maalivahteihin.
Barkov pääsi päihittämään 33-vuotiaan veskarin ylivoimalla laukauksen paluukiekosta, mutta muutoin Greiss oli koko ajan oikeassa paikassa. Toisen erikoistilanteen aikana hän otti kourallisen tärkeitä torjuntoja, jotka lannistivat Panthersin yrittämistä ja puskivat Islandersia eteenpäin.
Nyt Islanders saa levätä muutaman päivän ennen kotiotteluiden putken viimeistä näytöstä, jota varten Long Islandille saapuu Toronto Maple Leafs. Silloin Trotz voi jatkaa tähänastisella tahdilla ja laittaa maalille taas vaikka Varlamovin, ilman huolta pisteputken katkeamisesta sen vuoksi.
Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että tämän kauden meno ei hirveästi eroa viime talvesta. Silloin Islandersin maalivahtikaksikon muodostivat Greiss ja Robin Lehner, jotka pelasivat ottelut suurin piirtein puoliksi. Kauden päätteeksi Greissin torjuntaprosentti oli mainio 92,7 ja Chicago Blackhawksiin lähteneen Lehnerin 93,0.