Miten Suomen nuori puolustus kestää paineen?

Kaikki maailman parhaat jääkiekkoilijat olivat koolla viimeksi Sotshin olympiakisoissa Venäjällä 2014. Suomi ylti hienosti pronssille, kun se kukisti USA:n pronssiottelussa peräti 5–0.

Siinä maajoukkueessa olivat kuitenkin vielä sellaiset suomikiekon dinosaurukset kuin Teemu Selänne, Olli Jokinen, Sami Salo ja Kimmo Timonen. Heistä kukaan ei ole enää mukana, vaan Suomen peliä pyörittää uusi sukupolvi.

Vielä vuosi sitten ei välttämättä osattu odottaa, että siihen nuoreen sukupolveen kuuluvat Patrik Laine ja Sebastian Aho. Heidän valintansa maailman parhaiden turnaukseen kertoo kuitenkin suomalaisen uuden kultaisen ikäluokan tasosta.

Vaikka Suomi on rohmunnut viime aikoina kansainvälisistä kisoista kahmalokaupalla jalometallia, se ei ole edelleenkään turnauksen kovimpia suosikkeja. Ja se jos mikä sopii suomalaisille, jotka ovat tottuneet olemaan parhaimmillaan silloin, kun he pääsevät reissuun pieneltä takamatkalta.

Tässä analyysiä Suomen joukkueesta osa-alueittain.

Maalivahdit:

Veskarit ovat olleet perinteisesti Suomen vahvuus, ja niin tälläkin kertaa.

Tuukka Rask ja Pekka Rinne lähtevät taistelemaan ykkösveskarin roolista lähtökohtaisesti hyvin tasapäisesti. Mikko Koskiselle jää selkeästi kolmosveskarin rooli, vaikka hänen nykytasonsa riittäisi varmasti World Cup -turnaukseenkin.

Sekä Raskilla että Rinteellä oli keskimääristä tuskaisempi kausi, mutta se ei välttämättä tarkoita, että heidän kokonaistasonsa olisi pudonnut. Maalivahti kun joutuu torjumaan ne kudit, jotka joukkue päästää läpi.

World Cup on turnaus, jossa tulosta pitää tulla heti ensimmäisestä pelistä lähtien. Rask ja Rinne ovat henkisesti NHL:n eliittiveskareita. He pystyvät torjumaan joukkueensa hetkittäisistä lamakausista läpi.

Puolustus:

Salo ja Timonen olivat vuosikausia vakiopakkipari, joka oli hyvä ottaa mukaan valmiina maajoukkueeseen. Ei ole enää.

Suomalaisten puolustus on ollut kaikkein suurimman muutoksen kourissa. Vastuuta kantavat nyt nuoret ja nousevat NHL-puolustajat Rasmus Ristolainen, Olli Määttä ja Sami Vatanen.

Esa Lindellin valinta ensimmäisen neljän puolustajan joukossa oli pienoinen yllätys. Ville Pokalla ja Lauri Marjamäellä on yhteistä historiaa Oulun Kärpistä, mikä antaa hyvät lähtökohdat yhteistyölle.

Sami Lepistö, 31, oli KHL:n paras puolustaja pudotuspeleissä. Hänellä on yllättävänkin iso rooli puolustuksen ”isähahmona” ja rauhoittajana. Pelillisesti Lepistö voi tuoda hyvää osaamista ylivoimakenttiin.

Suomi tarvitsee todella järjestäytynyttä oman alueen puolustuspeliä hyökkääjiltä, ettei nuori puolustus joudu liian koville turnauksen kovimpia maita vastaan.

Ylivoimalla johtohahmona häärii Sami Vatanen, joka on tottunut pyörittämään peliä ”takamiehenä” Anaheim Ducksissa.

Rasmus Ristolaisen rightin puolen hirmukuti tuo myös tarvittavaa tulivoimaa viivalle. Buffalo Sabresin ykköspakki on kova työjuhta niin ikään alivoimalla.

Hyökkäys:

Suomi saa tarvittaessa kasaan kaksi samaa hyökkäysketjua kuin Venäjän MM-kisoissa. Toisaalta se on hieno mahdollisuus, koska ketjuilla on yhteistä pelihistoriaa.

Toisaalta tilanne hirvittää, koska niilläkään ketjuilla ei ollut loppuottelussa mitään mahdollisuuksia läpäistä Kanadan puolustusta – eikä Kanadalla ollut Venäjällä läheskään ykkösjoukkuettaan mukana.

Aleksander Barkovin huippuotteet Floridassa antavat toiveita siitä, että Suomella on todellinen ykkösluokan ykkössentteri. Barkov pystyy vääntämään World Cupinkin kärkijoukkueiden senttereitä vastaan tasaväkisesti. Sen hän on jo NHL-kehissä näyttänyt.

Suomeen on kasvamassa huippuluokan pisteiden nakuttajia. Kysymys kuuluu, pystyvätkö Laine ja Aho tekemään tulosta tässä turnauksessa. Laineen laukaus on tosin sellainen ase, että se pystyy tekemään tuhoa millä tahansa tasolla maailmassa.

Pelitempo on kuitenkin World Cupissa todella paljon kovempi kuin MM-kisoissa.

Tarkka roolitus on ollut perinteisesti Suomen iso ase arvokisoissa. Santapaperiakin riittää. Esimerkiksi Erik Haula on erittäin tärkeä roolipelaaja Suomen joukkueessa. Leo Komarov pystyy rikkovaan rooliin, mutta samalla myös pistetehtailuun.

Suomella on peräti yhdeksän pelaajaa, jotka pystyvät tarvittaessa pelaamaan keskushyökkääjän tontilla. Vaihtoehtoja löytyy, jos ennakkoon kaavaillut koostumukset eivät jostain syystä toimikaan.

Mutta suomalaisten mentaliteetti on muuttunut. Enää he eivät lähde välttämään epäonnistumista, vaan onnistumaan.

Jos henkinen puoli pitää, sillä voi korvata monia kokoonpanon taidollisia puutteita.