Karri Ramo 101226

Kauden 2026-27 aikana jututamme entisiä NHL-pelaajia ja kyselemme heidän kuulumisiaan. Tänään tapaamme Karri Rämön, jonka Tampa Bay Lightning varasi vuoden 2004 NHL Draftissa. NHL-ura päättyi kauteen 2015-16 Calgary Flamesin paidassa, ja nykyisin Rämö on yksi Pelicansin U20-joukkueen valmentajista sekä Yle Urheilun ja Viaplayn jääkiekon studioasiantuntija.

Rämö, 40, on palannut kotiin, sillä hän aloitti jääkiekkouransa Kiekkoreippaassa ja edusti Pelicansia NHL-varausvuonnaan.

Hän pelasi Lightningin riveissä vuosina 2006-09, neljä kautta KHL:ssä ja sen jälkeen uudelleen NHL:ssä, Flamesin maalilla 2013-16. Calgaryn jälkeen Rämö torjui kevääseen 2022 asti Pelicansissa, KHL:ssä, SHL:ssä ja Saksan DEL-liigassa. Hän liittyi keväällä 2023 Pelicansin U16-joukkueen valmennusryhmään ja on siitä lähtien siirtynyt seurassa eteenpäin vanhempiin ikäluokkiin. Meneillään oleva kausi on ensimmäinen U20-joukkueen valmennuksessa.

Karri Ramo 2nd Picture 101226

– Olen innoissani, kun tavallaan uusi ura on alkanut. Ajattelen tästä samalla lailla kuin aikoinaan pelaajaurasta. Ruohonjuuritasolta kun vien pikkuhiljaa itseäni koko ajan eteenpäin, niin tästä voi joskus tulla ura, Rämö tuumii.

Oliko valmentaminen mielessä jo pelaajauralla?

– Kyllä se tietyllä tavalla varmaan oli. Olin välillä vuoden pelaamatta, mutta vietin paljon aikaa hallilla, kun tytär on taitoluistelija. Kun jääkiekko on kuitenkin aina kiinnostanut, niin totesin, että olisi kiva saada tekemistä lajin parissa, ja juttelin Lahdessa valmennuspäällikön kanssa. Puolisen vuotta meni, ja aloitettiin hommat sitten saman tien, kun uusi kausi alkoi.

– Nyt U20-joukkueessa olen päävalmentajan (Jani Allenius) apuna. U16:ssa vastuulla oli hyökkääjät ja ylivoima, ja sitä jatkoin pari vuotta. Viime kaudella U18-joukkueessa oli vähän maalivahditkin mukana, ja tällä kaudella vastuulla ovat pakit sekä maalivahdit.

– Aluksi oli enemmän joukkueen tai kenttäpelaajien valmennusta ihan oman mielenkiinnon takia, koska halusin oppia uutta ja nähdä toisenkin puolen. Tuntui siltä, että maalivahtivalmennus oli liian lähellä, ja tarvitsin vähän uutta perspektiiviä.

– Tämän nykyisen joukkueen kanssa tulee mieleen omat vuodet ennen NHL-varausta. Esimerkiksi bussimatkoilla on sama kuski kuin reilut 20 vuotta sitten, ja hän kertoo nyt tarinoita siitä, mitä silloin tapahtui. Kyllä minutkin mainitaan niissä tarinoissa.

– Nykypäivänä NHL-varauksista puhutaan paljon enemmän kuin silloin, kun itse oli siinä iässä. Itsellä oli kyllä scouttien haastatteluja ja kaikennäköistä muutakin, mutta se oli paljon pienimuotoisempaa kuin nykypäivänä.

Oletko pitkään ollut jääkiekon studioasiantuntijana?

– Nyt on meneillään toinen kausi Ylen kanssa. Se työ sopii hyvin tähän nykyiseen rytmiin, ja jääkiekkoa tulee tietenkin seurattua paljon ihan oman kiinnostuksen takia.

– NHL kiinnostaa edelleen, ja sitä tulee seurattua paljon. Aina silloin tällöin teen NHL-studioita Viaplaylle. NHL:ssä pelaa vielä joitakin kavereita, joiden kanssa olen pelannut, ja joitakin vanhoja pelikavereita on päävalmentajina. Varsinkin heitä tulee seurattua, että näkee, mihin suuntaan hommat on menossa. Tämän kesän draftissa valittiin kolme meidän kasvattia (Juho Piiparinen, Samu Alalauri ja Luka Arkko), joita olen itse valmentanut jonkin verran, niin kyllähän se lisää mielenkiintoa. Varaus on hyvä tunne myös valmentajalle, mutta pojat on kyllä itse tehneet kaiken duunin.

Kuinka peli on muuttunut sinun NHL-vuosiisi verrattuna?

– Peli on tietenkin kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Absoluuttisten tähtipelaajien taitotaso ei välttämättä ole mennyt hirveästi eteenpäin, mutta tähtipelaajia on entistä enemmän, ja heitä on joka joukkueessa. Ylipäätään pelaajien taitotaso on kokonaisuudessaan noussut ainakin ensimmäisiin pelivuosiini verrattuna.

– Peli kehittyy, ja siitä tulee koko ajan nopeampaa ja nopeampaa. Pelin säännötkin on muuttuneet aika paljon.

Ovatko nykyiset NHL-maalivahdit erilaisia kuin 2000-luvun alkupuolella?

– Kyllähän he ovat tietyllä tavalla muuttuneet. Kun mietitään ottelumääriä, niin tosi harva maalivahti pelaa enää niin paljon. Hyviä veskareita on tullut paljon, eli maalivahtien taitotaso on tasoittunut. Hyviä maalivahteja on tosi paljon NHL:ssä ja myös sen ulkopuolella.

– Kun mennään vielä minunkin ajastani taaksepäin, niin maalivahti pystyi erottumaan tietyllä erikoisosaamisella, yhdellä jutulla. Mutta nykyään vaatimustaso on niin kova, että sinulla täytyy olla melkein kaikki ominaisuudet kasassa. Jos kaikki perustaidot, sijoittuminen, liikkuminen ja ylipäätään fysiikka on kunnossa, niin sitten pystyy pärjäämään.

– NHL:n tämän hetken parhaista maalivahdeista jos puhutaan, niin voi sanoa, että Igor Shestjorkin (New York Rangers), Ilja Sorokin (New York Islanders) ja Andrei Vasilevski (Lightning) on aika lähellä kolmea parasta. He kaikki ovat venäläisiä, ja pitää muistaa, kuinka paljon Venäjältä tulee maalivahteja. Siinä on monen maan valmennuksella opittavaa ja mietittävää, että miten siellä tehdään asioita.

Igor Shesterkin Ilya Sorokin 101226

Ehditkö tehdä jotain muuta kuin jääkiekkoon liittyviä asioita?

– Tietenkin vapaa-aikaa löytyy aina. Lapset ja heidän harrastukset vie siitä suurimman osan, kun on 6- ja 9-vuotiaat lapset, jotka kasvaa kovaa vauhtia ja harrastaa paljon. Golfia ehdin pelata aina silloin tällöin.

– Tytär taitoluistelee. Pojan kanssa läimitään palloa aika kovaa kotona, ja hän yrittää ottaa sitä kiinni. Hän pelaa myös tennistä. Kyllä he tietää minun taustani. Varsinkin tytär ehti nähdä Euroopassa aika paljon pelejä. Poika ei oikein ehtinyt nähdä pelejä, mutta hän on nähnyt minut studiossa ja penkin takana. Kyllä hän koulussa puhuu, kuinka isä oli maalivahti.

Aiheeseen liittyvä sisältö