Välillä on varmasti turhauttavaa, jos vuosi toisensa jälkeen tuntuu, että menestys ei millään osu kohdalle. Mutta intohimo lajia kohtaan säilyy siitä huolimatta. Joskus menestys tulee aivan uran lopulla. Seuraavassa käydään läpi muutamia 2000-luvulla duurissa soineita joutsenlauluja.
Ray Bourque muistetaan pitkäaikaisena Boston Bruinsin kapteenina, joka siirtyi uransa päätteeksi Colorado Avalancheen hakemaan kaipaamaansa kruunua uralleen. Tällä kertaa siirto osoittautui oivalliseksi, ja Bourque pääsi nostamaan himoitun kannun käsivarsilleen seitsemännen finaalin jälkeen vuonna 2001. Hänen arvostuksestaan omaa kieltänsä kertoi myös se, että joukkueen kapteenina toiminut Joe Sakic antoi veteraanipuolustajalle kunnian ensimmäiseen kierrokseen jäällä pokaalin kanssa. Bourquelle kertyi NHL:ssä 22 kautta, 1 612 pelattua ottelua, 410 maalia, 1 579 tehopistettä sekä viisi Norris Trophya. Hänet valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 2004.
Steve Duchesne pelasi urallaan Los Angeles Kingsissä, Quebec Nordiquesissa, St. Louis Bluesissa, Philadelphia Flyersissa ja Ottawa Senatorsissa ennen siirtymistään Detroit Red Wingsiin. Detroitissa kolme kautta pelanneen kanadalaispuolustajan ura sai hienoimman mahdollisen päätöksen, kun Red Wings voitti Stanley Cupin kauden 2001-02 päätteeksi. Kaikkiaan Duchesne pelasi urallaan 1 113 NHL-ottelua.