Kesällä Utahista Toronto Maple Leafsiin siirtynyt Matias Maccelli debytoi uudessa seurassaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa, kun Toronto kohtaa runkosarja-avauksessaan Montreal Canadiensin.
Maccelli ei voisi debytoida juuri herkullisemmassa paikassa: kotiyleisön edessä arkkivihollista vastaan, ja kaiken lisäksi suomalainen pelaa ykköskentässä supertähti Auston Matthewsin ja Matthew Kniesin rinnalla.
Taitavan laitahyökkääjän viime kausi meni pahasti penkin alle, mutta Maccelliin kohdistuu suuria odotuksia Torontossa. Ulkopuolelta tuleva kova paine ei kuitenkaan stressaa ensi viikolla 25 vuotta täyttävää TPS-kasvattia.
- Kauden ensimmäinen peli hermostuttaa aina hieman, pelasin missä tahansa. Se on täysin normaalia. Tiedän, että täällä tulee paljon painetta ulkopuolelta, mutta yritän vain sivuuttaa sen, Maccelli sanoi pelipäivän aamujäiden jälkeen.
Maccelli pelasi harjoituskaudella eri koostumuksissa ja teki nopeasti vaikutuksen. Siksi hän saa avata kauden Matthewsin vierellä ykköskentässä, jossa kokeiltiin harjoituskaudella muun muassa Max Domia.
- Pyrin pelaamaan omilla vahvuuksillani, enkä anna ulkopuolelta tulevien odotusten vaikuttaa peliini. Minun pitää pelata vastuullisesti kiekon kanssa. Sitä kautta fokus pysyy oikeassa paikassa, Maccelli jatkoi.
Hän uskoo, ettei jännitys vie mieheltä pelipäivän päiväunia. Edes arkkivihollisten kohtaaminen ei hetkauta suomalaista.
- Olen kasvanut eri aikavyöhykkeellä, joten en ole seurannut näiden seurojen välistä taistoa. NHL:ssä olen aina keskittynyt vain oman joukkueeni peliin, Maccelli myönsi.
Turun taituri on tullut tunnetuksi äärimmäisen hyvästä peliälystään, jolla hän pystyy illasta toiseen taikomaan ketjukavereilleen maalintekopaikkoja. Nyt rinnalla on kaksikko, joka tehtaili viime kaudella yhteensä 62 täysosumaa. Edelliskaudella Matthews teki yksinään huimat 69 kaappia.
- Hän näkee jään niin hyvin ja löytää aina vapaat syöttöväylät. Matias on todella älykäs pelaaja, jonka kanssa on helppo löytää yhteinen sävel. Hän tuntuu aina tietävän, missä liikun jäällä, Matthews kehui.


















