Skip to main content

Määtälle luvassa iso rooli Penguinsissa

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Jos valittaisiin Kausi Kunnolla Vihkoon -pelaaja, Pittsburgh Penguinsin Olli Määttä olisi aika hyvä ehdokas voittajaksi.

Eikä tämä tarkoita sitä, että Määttä olisi surkea pelaaja. Yksinkertaisesti hänen terveytensä petti lähes ennen näkemättömällä tavalla.

Viime syksynä hänellä todettiin ensin kilpirauhasen kasvain. Ennuste oli kuitenkin hyvä, ja lääkärit sanoivat, että hän voi palata jäille jo kuukauden jälkeen. Määttä kuitenkin palautui leikkauksesta hyvin, ja hän oli takaisin parin viikon kuluttua.

Joulukuussa hänelle tuli olkapäävamma, joka piti nuoren puolustajan sivussa lopulta koko kauden. Kauden ottelut jäivät lopulta 20:een.

Kaiken lisäksi Määttä sairastui sikotautiin, joka velloi monen muunkin NHL-pelaajan kehossa.

Yksikään pitkän uran tehnyt ammattilaisjääkiekkoilija ei säily ilman vastoinkäymisiä, mutta aika harvalla heti uran alussa tulee eteen näin iso vaikeuksien suma.

Jos jotain myönteistä voi tilanteesta hakea, tuskin pienet kolhut häntä tästä eteenpäin hetkauttavat.

Määttä sanoi The Hockey Newsissä, että hän on yrittänyt kuntouttaa leikauttua olkapäätä yhä vahvemmaksi.

­

– Olin vähän lapsellinen, kun yritin vielä paluuta, enkä ajatellut riittävästi tulevaisuutta. Tämä kaikki on tehnyt minut kypsemmäksi, Määttä sanoi.

Määttä, 20, on ollut yksi myönteisimmistä nuorista suomalaispelaajista viime vuosina. Hän lähti jo A-junnuikäisenä Jyväskylästä OHL:n London Knightsiin, minkä takia hän jäi suomalaiselle kiekkoyleisölle hieman vieraaksi.

Junnu-ura Londonissa oli menestys. Hän voitti OHL:n mestaruuden sekä 2012 että 2013. London Free Press teki listauksen, jossa hänet valittiin seuran 15:nneksi parhaaksi pelaajaksi. Määttä oli listan korkeimmalle rankatuin eurooppalainen.

Ihan yhtä ryminällä hän tuli NHL-kehiinkin. Monien yllätykseksi Määttä otti heti vakiopaikan kovan Pittsburghin puolustuksesta tulokaskaudellaan 2013­–14.

Hänen tulokaskauden tehopisteensä 78 ottelussa (9+20) eivät olleet edes se kovin juttu. Uskomattominta oli tapa, jolla Määttä selviytyi omassa päässä vastustan paineesta. Hän piti kiekkoa tyynesti lavassa loppuun asti kuin Teppo Numminen ja otti taklauksen vastaan tai luisteli ovelasti pois taklauksen alta.

Samanlainen kypsyys huokui Sotshin olympiakisoissa. Määttä ei ollut mikään täytemies opiskelemassa tulevaisuutta varten, vaan hän oli tärkeä tukipilari Suomen puolustuksessa.

Vaikka viime kausi oli pettymys, tulevalla kaudella Määttä on yksi Penguinsin puolustuksen johtohahmoista.

Loukkaantumisista kärsineen Kris Letangin kunto vaikuttaa paljon Määtän peliaikaan ylivoimalla. Vastuuta tulee todennäköisesti kuitenkin ylivoimallakin vähintään kakkosyksikössä. Ja alivoimalla Määttä on niin ikään luottomies.

Määtän tapaan vuonna 1994 syntynyt Derrick Pouliot on toinen tärkeä tulevaisuuden pelaaja Penguinsin puolustuksessa. Penguinsilla onkin menossa puolustuksessa pieni nuorennusleikkaus.

­– Aiomme luottaa Määttään kuin veteraanipelaajaan, Penguinsin GM Jim Rutherford sanoi The Hockey Newsissä.

Määtän tilanne on sikälikin hyvä, että Rutherford luottaa lähtökohtaisesti häneen. Varausvuonna hän oli vielä Carolinan GM:nä. Rutherford oli valmistautunut varaamaan Määtän ensimmäisellä kierroksella Hurricanesiin.

Jordan Staal -kauppa heitti kuitenkin varausvuoron Penguinsille. Pouliot meni kahdeksantena ja Määttä vuorolla 22.

Määttä on luontainen pelaaja, joka haluaa olla mahdollisimman usein pelikavereidensa kanssa kaukalossa taistelemassa pisteistä. Viime kausi oli kidutusta varsinkin silloin, kun Penguinsin joukkue oli vieraskiertueella. Hän kertoi Keskisuomalaisen jutussa ostaneensa "kaikki mahdolliset härvelit ja uuden nojatuolinkin", että viihtyisi kotona paremmin.

Kyllä Määttä varmaan kotona viihtyy hyvin, mutta yleisön hurrauksien keskipisteessä vielä paremmin.

­– Minulla ei ole ollut koskaan vastaavaa kautta, eikä varmaan tule olemaankaan. Uskon, että nyt minulla on vain hyvää onnea jäljellä.

Katso lisää