Koko runkosarjan osalta kolmosella alkavaan keskiarvoon on päästy vain yhden kerran koko 2000-luvulla. Kaudella 2005-06 keskiarvo oli 3,08. Hieman pidemmän miesmuistin haltijat pystynevät palauttamaan mieliinsä, että silloin takana oli koko kauden peruuttanut työsulku, jonka jälkeen maalien määrää pyrittiin lisäämään sääntömuutoksilla.
Se myös onnistui. Koska kausi 2004-05 jäi pelaamatta, vertailu täytyy tehdä kauteen 2003-04. Ennen työsulkukautta osumia syntyi joukkuetta kohden keskimäärin 2,57 per peli. Ja tänä syksynä on siis ylletty 3,09:ään.
Palataanpa vielä Mikko Rantaseen ja Edmonton Oilersin Connor McDavidiin. Niin kuin jo tuli todettua, Rantasen pistekeskiarvo on nyt ollut 1,71 ottelua kohti. McDavid voitti viime kaudella pistepörssin 1,32 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Hän keräsi 82 ottelussa 41+67=108 pistettä. Vuotta aiemmin McDavid poseerasi Art Ross Trophy kainalossaan voitettuaan pistepörssin keskiarvolla 1,22 pistettä per peli (82 ottelua, 30+70=100).
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Kun otetaan mukaan lauantain kierroksen kamppailut, NHL:ssä tällä kaudella pelatuista 206 ottelusta peräti 21:ssä joukkueet ovat intoutuneet mättämään yhteensä vähintään 10 maalia. Lukema on kovin sitten kauden 1995-96, jolloin tässä vaiheessa sesonkia oli päästy yhteenlaskettuna kaksinumeroiseen maalimäärään 30 ottelussa.
Erityisen mielenkiintoista ja jopa hämmentävää tässä kaudessa on kuitenkin ollut se, että nollapelien määrä on ollut kasvussa huolimatta siitä, että maaleja on ladottu aiempaa enemmän. Lauantain kierroksella peräti neljä veräjänvartijaa piti pömpelinsä puhtaana, mikä nosti kauden nollapelien kokonaismäärän 23:een. Nousua on vuoden takaiseen kolmen nollapelin verran.