Avalanche: Mikko Rantanen on jälleen alkukauden ilmiömäisellä tasollaan joukkueen hyökkäyspelin veturina. Suomalaislaituri on kirjauttanut viiteen playoff-otteluun tehot 5+4. Philipp Grubauer ei ole pelannut pudotuspeleissä yhtäkään huonoa ottelua, ja hän päästi viidessä Flamesia vastaan pelatussa ottelussa yhteensä vain kymmenen maalia. Avauskierros oli koko Avalanchen joukkueelta vahva näytös runkosarjan vaikean loppuvaiheen jälkeen. Alla on mukavan mittainen lepo, joten Coloradolla on mahdollisuus iskeä tuoreena heti alussa.
Heikkoudet
Sharks:Ailahtelun on loputtava, sillä Vegas-sarjan mittaan nähtiin Sharksin koko kirjo tuskastuttavan unisesta lähes ilmiömäiseen. Rasitus on ensimmäisen kierroksen jäljiltä äärimmillään, sillä täyden seitsemän ottelun sarjan aikana Sharks pelasi myös kolme jatkoerää. Erityisesti avainpuolustajille kertyi hurjia minuutteja, jotka voivat alkaa painaa, jos tämäkin sarja venähtää. Kapteeni Joe Pavelskin pelikunto on arvoitus, mikä haastaa valmennuksen valmistautumisessa.
Avalanche:Nopeuden pitäisi olla ase, mutta ainakaan runkosarjassa Sharks ei ollut Coloradolle mieluisa vastus. San Jose voitti kaikki kolme kohtaamista. Sharks on hyökkäysarsenaalillaan aivan Flamesin veroinen pysäytettävä, kun taas haipaitojen huippupuolustus on ikävä vastus tähtitriostaan monin paikoin elävälle Avalanchelle.
Voiton avain
Sharks: Ennakkosuosikilla on paljon hävittävää, mutta sitäkin enemmän syitä voittaa. Tasaisuus toisi Sharksin vahvuudet esiin. Pitkä Vegas-sarja on nähtävä henkisenä vahvuutena eikä fyysisenä heikkoutena. Jos molemmat lähtisivät sarjaan yhtä tuoreina, Sharks olisi selkeä ennakkosuosikki.
Avalanche: Rantanen, Nathan MacKinnon ja Gabriel Landeskog tekivät Calgary-sarjassa yli puolet Avalanchen maaleista, vaikka eivät usein edes olleet kentällä samaan aikaan. Lisäksi Colorado tukahdutti joukkuepelillään runkosarjan toiseksi tehokkaimman hyökkäyskaluston. Nämä näytöt yhdistettynä Grubauerin onnistumisiin tekevät kaiken mahdolliseksi.
X-faktori:
Sharks: Tomas Hertl iski maalin seitsemästä Vegas-ottelusta viidessä. Tshekki on elämänsä kunnossa ja valmis ratkaisemaan pelejä. Tällä hetkellä Hertl on kolmen ottelun maaliputkessa, jonka aikana hän muun muassa ratkaisi yhden kamppailun alivoimamaalilla jatkoerässä.
Avalanche: Puolustus onnistui hienosti Flamesia vastaan, ja etenkin Tyson Barrie erottui joukosta erityisen vahvasti. Maalihanat hänellä ovat pudotuspelien osalta vielä avaamatta, mutta tilillä on jo viisi syöttöpistettä. Barrie on Avalanchen ylivoimamyllyn kulmakivi ja peliälyllään yllättävä puolustaja.