Maalivahti Kevin Lankinen oli tärkeässä roolissa, kun Vancouver Canucks nappasi perjantaina toisen voittonsa 24 tunnin sisällä. Vancouverin ja Chicago Blackhawksin kauden ensimmäinen kohtaaminen venyi voittolaukauskilpailuun, jossa Canucks oli etevämpi ja vei ottelun nimiinsä maalein 3-2.

Vierasjoukkue Vancouver ajautui avauserässä jo kahden maalin takamatkalle, mutta hyvä toinen erä tasasi puntit. Ottelun kakkostähdeksi valittu Lankinen, 30, venyi illan aikana yhteensä 31 torjuntaan, ja hän pysäytti kaikki Blackhawksin neljä yritystä voittolaukauskilpailussa.

– Pidän voittolaukauskisoista, koska ne ovat tietynlaisia henkien taistoja. Olen harjoitellut paljon läpiajojen torjumista, joten onneksi saimme käännettyä tämän kamppailun eduksemme. Matkustaminen painoi alussa jaloissa, mutta olen erittäin ylpeä siitä, miten taistelimme joukkueena loppuun asti, Lankinen kertoi voiton jälkeen.

CHI-VAN: Boeser ja Lankinen nousevat Canucksin sankareiksi voittolaukauskisassa

Voitto oli NHL-uransa Blackhawksissa aloittaneelle Lankiselle henkisesti tärkeä, sillä hänen edellinen esiintymisensä päättyi 2-5 tappioon St. Louis Bluesille. Nyt toista kauttaan Vancouverissa pelaava suomalaisveskari oli kiistatta yksi joukkueensa suurista onnistujista.

– Lankinen piti meidät tänään mukana pelissä, kunnes saimme jalkamme kunnolla liikkeelle. Hän pelasi todella hyvän ottelun, Canucksin päävalmentaja Adam Foote tiivisti.

Kotijoukkueen kannattajat nauttivat avauserän tunnelmasta, kun Blackhawks onnistui kahdesti maalinteossa. Ryan Donato avasi maalihanat ylivoimalla ajassa 12.41, ja Tyler Bertuzzi tuplasi Chicagon johdon hetkeä ennen erätaukosummeria.

Vancouver ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla, ja vieraat saivat peliinsä uutta virtaa heti toisen erän alussa. Painostus palkittiin, kun Jake DeBrusk toi ylivoimaosumallaan Canucksin maalin päähän ajassa 26.49.

Yksi ottelun käännekohdista nähtiin toisen erän lopulla, kun Lankinen venyi komeasti Connor Bedardin laukauksen eteen. Torjunta oli tärkeä, sillä Canucksin Max Sasson löi pelin tasoihin vain vajaat 20 sekuntia tuon pelastuksen jälkeen.

CHI-VAN: Sasson lyö kiekon reppuun mainion syöttöpelin päätteeksi

Päätöserä oli maaliton, ja lopullista ratkaisua jouduttiin hakemaan voittolaukauskilpailusta.

Blackhawksin Teuvo Teräväinen epäonnistui omassa yrityksessään, ja lopulta sankarin viitta ripustettiin Canucks-hyökkääjä Brock Boeserin harteille. Lankisen rooli oli niin ikään merkittävä, sillä hän torjui Chicagon kaikki neljä yritystä.

– Nämä lisäpisteet ovat isossa kuvassa erittäin tärkeitä. Jos pystymme kääntämään runkosarjan aikana otteluita itsellemme tähän tyyliin, sillä voi olla loppukaudesta todella iso merkitys, Lankinen huomautti.

Blackhawks on ollut vuosien varrella mukava vastustaja Canucksille, sillä joukkueiden 11 viimeisintä kohtaamista on päättynyt kanadalaisjoukkueen voitonjuhliin. Nyt sarjapisteet maistuivat entistäkin paremmalta, kun takataskussa oli vielä tuore voitto Dallas Starsista.

– Pelasimme nyt ensimmäistä kertaa kahtena iltana peräkkäin, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Stars-ottelu oli fyysisesti todella vaativa, minkä takia emme olleet tänään vielä parhaimmillamme avauserässä. Saimme lopulta kuitenkin juonesta kiinni ja onnistuimme kääntämään ottelun itsellemme, päävalmentaja Foote totesi.

Peräkkäisinä iltoina pelaaminen tulee Canucksille runkosarjan aikana tutuksi, sillä edessä on vielä kahdeksan vastaavaa rykäisyä. Kotikaupungin maantieteellinen sijainti ei helpota matkustuskilometrien kanssa, mutta vancouverilaiset eivät anna tämän tosiasian vaikuttaa omaan tekemiseensä.

– Tulimme tännekin todella myöhään eilisiltana, eikä matka ollut missään nimessä helppo. Tilanne ei ole ihanteellinen, mutta kaikki saavat siitä osansa pitkän kauden aikana. Tämä ei ollut kaunein voitto, mutta otamme sen silti vastaan, Canucksin hyökkääjä Teddy Blueger päätti.

Vancouver saa nauttia voitostaan yhden lepopäivän ajan, mutta sunnuntaina joukkue vierailee jo Washington Capitalsin kotihallissa. Teräväisen ja Blackhawksin ottelut jatkuvat niin ikään sunnuntaina, kun vastaan asettuu kotijäällä Anaheim Ducks.

Aiheeseen liittyvä sisältö