LA jatkoaikavoittoon Kopitarin hattutempulla
Teksti David SatrianoNEW YORK -- Tanner Pearson ratkaisi jatkoajalla, Anze Kopitar teki hattutempun ja Peter Budaj otti ensimmäisen NHL-voittonsa lähes kahteen vuoteen Los Angeles Kingsin voittaessa New York Rangersin maalein 5-4 Madison Square Gardenissa perjantaina.
Pearson maalasi kun jatkoaikaa oli pelattu 3:10, Kopitarin tehtyä illan kolmas maalinsa kun varsinaista otteluaikaa oli jäljellä vain 30 sekuntia tasoittaakseen pelitilanteeksi 4-4.
Kopitar teki ensimmäisen maalinsa 33 sekuntia ottelun alusta vieden Kingsin 1-0 johtoon ja toisen ajassa 15:46 toista erää tasoittaen pelin 3-3:een. Anze Kopitar teki hattutempun edellisen kerran 4-2 päättyneessä ottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan maaliskuun 11. vuonna 2011.
AHL:n Ontariosta torstaina ylös nostettu Budaj tuli Kingsiin hätätapauksen vuoksi Jonathan Quickin loukkaannuttua tiistaina. Budaj esiintyi ensimmäistä kertaa aloittavana maalivahtina NHL-ottelussa sitten huhtikuun yhdeksännen, 2014. Hän esiintyi edellisen kerran NHL:ssä edustaen Montreal Canadiensia Rangersiä vastaan pelatussa itäisen konferenssin finaalisarjassa toukokuun 17. 2014.
Budaj päästi neljä maalia 26 laukauksesta ottaen ensimmäisen NHL-voittonsa sitten huhtikuun 4., 2014.
Kingsin hyökkääjä Marian Gaborik kärsi alavartalovamman ensimmäisessä erässä eikä enää palannut. Hän jätti pelin kun erää oli jäljellä 4:52 Rangersin hyökkääjä Cominic Mooren polvitaklauksen jälkeen.
Rangersin paidassa osia neljästä eri kaudesta vuosina 2010-13 pelannut Gaborik teki ylivoimamaalin vieden Kingsin 2-0 johtoon ajassa 11:26. Maali oli hänen kymmenes maalinsa New Yorkia vastaan pelaamissaan 13 ottelussa.
Kings (33-18-3) on voittanut kaksi ja hävinnyt yhden jatkaessaan kauden pisintä seitsemän ottelun vieraskiertuetta. LA on voittanut kahdeksan yhdeksästä kakkospelistä pelatessaan toisen ottelun heti seuraavana iltana. Kings on voittanut 15 ja hävinnyt 6 tappio-ottelun jälkeistä peliä tällä kaudella. Se hävisi New York Islandersille maalein 5-2 torstaina.
Rangersin (31-18-6) neljän ottelun voittoputki päättyi Kings-tappioon.
Kevin Hayes teki jatkoaikamaalin kun 4:46 oli jäljellä vieden New Yorkin 4-3 johtoon. Mats Zuccarello teki suurimman työn maalissa pelaten itsensä vapaaksi puolustajasta ja luistelemalla laidalta kohti maalia lähettäen lopuksi poikittaissyötön Hayesille, jolla oli helppo työ ohjata kiekko ohi Budajn.
Rangersin maalivahti Antti Raanta sai ensimmäisen aloituksensa sitten tammikuun 17., torjuen kiekon 29 kertaa. Viktor Stålberg, Derek Stepan ja Zuccarello tekivät maalit.
Rangers hyökkääjä Rick Nash (luun mustelma) missasi kahdeksannen ottelunsa ja puolustaja Ryan McDonagh (aivotärähdys) kolmantensa.