Kuninkaiden valtakunta

WOOOO! WAAAAAAU! WOOOHOOOOO!!! Stanley Cup -finaalit päättyivät perinteisesti mestareiden riemunkiljahduksiin, kun kukin pelaaja vuorollaan teki pienen pyörähdyksen pokaali päänsä päällä, tuuletti täyden Staples Centerin edessä, ja antoi sitten pytyn eteenpäin seuraavalle pelaajalle.

– Tämä kaupunki on odottanut mestaruutta kauemmin kuin minä, kapteeni Dustin Brown sanoi ja oli tietysti oikeassa, sillä Kings liittyi NHL:ään vuonna 1967, eikä ollut koskaan ennen voittanut mestaruutta.

– Tämä on ollut unelmani ja arvatkaa mitä? Olen iloinen, että juuri minä sain nostaa Stanley Cupin ensimmäisenä Kingsin pelaajana, sanoi 27-vuotias Brown.

Kingsin ensimmäinen tilaisuus juhlia mestaruutta kotikentällään meni sivu suun, mutta toisessa ottelussa Devilsissä ei enää ollut sanansijaa. Mikään ei voinut pysäyttää Kingsiä voittamasta Stanley Cupia.

Jälkeenpäin kaikki tuntuu aina itsestäänselvältä, mutta Kingsin mestaruusmatka todellakin oli monilla tavoin ainutlaatuinen. Kings selvitti tiensä pudotuspeleihin vasta runkosarjan toiseksi viimeisessä matsissaan, ja pudotti sitten runkosarjan ykkösen, Läntisen konferenssin kakkosen (St. Louis Blues) ja kolmosen (Phoenix Coyotes). Mikään muu joukkue ei ole koskaan mennyt kaikissa neljässä ottelusarjassaan 3-0 -johtoon.

Samalla Kings teki uuden vierasvoittoennätyksen, 10.

Niinpä torstaina Los Angelesissa nähdään mestaruusparaati.

Kings otti ohjat käsiinsä kuudennessa ottelussa heti alusta lähtien, mutta ottelu ratkesi oikeastaan erän jälkipuoliskolla, kun Devilsin Steve Bernier sai pelirangaistuksen taklattuaan Rob Scuderia takaapäin Kingsin päädyssä. Kings teki kolme ylivoimamaalia Bernierin viisiminuuttisen aikana.

Ensin kapteeni Dustin Brown ohjasi kiekon läheltä Martin Brodeurin jalkojen välistä alle minuutti jäähyn alkamisen jälkeen. Seuraavassa vaihdossaan, puolitoista minuuttia myöhemmin, Brown kiersi hyvin maalin edustalle, ja Jeff Carter ohjasi hänen laukauksensa verkkoon. Ja vain sekunteja ennen Bernierin jäähyn päättymistä, Dwight King murtautui maalille, ja Trevor Lewis iski irtokiekon rystyltä sisään. Peliä oli pelattu 15 minuuttia ja yksi sekunti, ja se oli jo ohi.

– Meidän ylivoimamme alkoi toimia juuri oikeaan aikaan ja saimme tehtyä kolme maalia. Kolmen maalin johto ja “Quickie” maalissa, aika moni varmaankin vaihtoi kanavaa siinä vaiheessa, totesi Kings-hyökkääjä Dustin Penner.

Kings teki vielä 4-0 -maalinkin (Jeff Carterin toinen) ennen kuin Adam Henrique sai rikottua Devilsin kuparisen vähän yli minuutti ennen toisen erän loppua.

Lewis teki vielä toisen maalin ottelussa, tyhjään maaliin, ennen kuin Matt Greene viimeisteli loppunumeroiksi 6-1 ja mestaruusjuhlat pääsivät käyntiin.

Jonathan Quick valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Kings-maalivahti päästi kuudessa finaaliottelussa vain seitsemän maalia ja hänen torjuntaprosenttinsa 94.6 oli koko pudotuspelien paras.

– Olen erittäin ylpeä koko joukkueesta. Emme saaneet mitään ilmaiseksi, Quick sanoi.

Ja Conn Smythe-pokaalin jaon jälkeen oli Brownin vuoro vastaanottaa Stanley Cup. Brown ulvoi nostaessaan pokaalin, teki pienen kierroksen ja ojensi sen sitten joukkueen vanhimmalle pelaajalle, 35-vuotiaalle Willie Mitchellille, joka pelasi kaksi ottelua New Jersey Devilsissä 2000, mutta ei saanut nimeään pokaaliin.

Nyt hän sen saa.

St. Louis Blues on nyt ainoa vuoden 1967 laajennusjoukkueista, joka ei vielä ole mestaruutta voittanut. Ehkä ensi kaudella. Mutta siihen on juuri nyt vielä aikaa.