Koivun joukkue
Teksti Risto PakarinenVaikka Mikko Koivua ei yleensä kesäisin juurikaan julkisuudessa näy, tänä kesänä hänen nimensä oli mukana kiekkotoimittajien jutuissa vielä heinäkuun alkupuolella. Koivu itse oli tosin koti-Suomessa, nauttimassa Suomen kesästä, mutta Minnesotassa tapahtui.
Wildin johto ampui isolla pyssyllä kesän vapaiden agenttien markkinoilla ja nappasi seuralle kaksi kovaa vahvistusta: hyökkääjä Zach Parisen ja puolustaja Ryan Suterin, jotka tekivät samanlaiset 13 vuoden ja 98 miljoonan taalan sopimukset.
– Mikko on eittämättä eräs koko liigan parhaista kahden suunnan senttereistä, ja sen perusteella, mitä olen nähnyt pelatessani häntä vastaan, muutaman kerran NHL:ssä ja MM-kisoissa, minusta tuntuu, että me sopisimme hyvin yhteen, Parise sanoi lehdistötilaisuudessaan.
– Pelaamme samanlaista ankaraa pystysuunnan jääkiekkoa, ja toivottavasti saamme tilaisuuden pelata samassa ketjussa.
Parise, joka toimi Yhdysvaltojen varakapteenina Vancouverin olympialaisissa ja New Jersey Devilsin kapteenina, on myös tottunut pelaamaan numerolla 9.
Wildin kapteeni on Mikko Koivu. Wildin numero 9 on Mikko Koivu. Oli viime kaudella, ja on ensi kaudella.
Wild on edelleen Mikko Koivun joukkue. Parisen ja Suterin myötä, ja ennen kaikkea megasopimusten myötä, Wild on kuitenkin jatkossa suurennuslasin alla. Mikko Koivu ei enää jatkossa unohdu jonnekin Minnesotaan, keskitason alapuolella olevaan joukkueeseen, vaan jos Wildin numero 9 haluaa jatkossakin joukkuetta johtaa - ja miksei haluaisi - ja jos hän haluaa viedä joukkueen pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen - ja miksei haluaisi - nyt hänellä on myös siihen apua.
Maajoukkueessa Koivu on ollut menestymässä, kirkkaimpana kruununa tietysti kevään 2011 maailmanmestaruus Bratislavassa, mutta viime kevään kotikisat olivat ensimmäinen maajoukkueturnaus, josta Koivu palasi kotiin ilman mitalia – eikä se kaukana ollut nytkään, mutta pronssiottelussa Tshekki oli vahvempi.
Maajoukkue oli Bratislavassa päävalmentaja Jukka Jalosen kuuluisan lausahduksen mukaan “Mikko Koivun joukkue”, ja sitä se on nyt myös koko kansan silmissä.
Viime NHL-kausi meni Koivulta hieman pilalle olkapäävamman vuoksi ja kaikkiaan hän oli sivussa 27 ottelusta ja siksi myös tehopisteitä tuli vain 44.
Pari viikkoa ennen joulua, 12.12., Wild kuitenkin johti NHL:ää, ja Koivu johti Wildin pistepörssiä. Seuraavassa ottelussa Koivu loukkasi jalkansa ja oli sivussa seuraavista neljästä ottelusta. Niistä Wild ei voittanut yhtään.
Koivu on valmis. Wild on valmis. Nyt tai ei koskaan.