Koivulta odotetaan enemmän
Teksti Risto PakarinenSuomalaiset juhlivat mielellään sankareitaan, varsinkin urheilusankareitaan. Mutta vaikka kansa ihailee ja palvoo, osasta ei koskaan tule koskaan koko kansan omia unelmavävyjä ja usein sen huomaa jo siitä, kuinka heistä puhutaan.
Jari Kurri on aina Kurri, vaikka miehen kaverit sanovatkin häntä Jariksi. Lasse Viren Lasse Viren. Jarmo Myllys Myllys.
Sitten on niitä, joiden kanssa koko Suomen kansa on tehnyt sinunkaupat.
Kuten Timo “Juti” Jutila. Ja Anaheim Ducksin suomalaistähdet. Teemu ja Saku.
Saku Koivu valloitti suomalaiset pellavapäisena taistelijana Leijonissa, etenkin 1995 MM-joukkueessa osana Tupu-Hupu-Lupu –ketjua, Sen jälkeen Montreal Canadiensin pitkäaikainen kapteeni on ollut Leijonakuningas, Suomen maajoukkueen ja oikeastaan suomalaisen jääkiekon johtaja, jolle on kaavailtu johtotehtäviä Jääkiekkoliitossakin uran jälkeen.
Nyt Anaheim Ducks tarvitsee Sakun johtajuutta enemmän kuin koskaan. Ducks on Läntisen konferenssin toiseksi viimeisenä, seitsemän pistettä pudotuspeliviivasta.
– Tappioiden hetkellä kaikki yrittävät selvittää niiden syitä ja erilaisiin yksityiskohtiin kiinnitetään enemmän huomiota, Koivu kertoi Orange Country Registerille.
– Niin se menee kaikkialla. Kaikki me haluamme keksiä, kuinka pääsemme takaisin voittojen tielle.
Paras tapa auttaa joukkuetta olisi tietysti olla tehokas jäällä. Koivun kahdeksan tehopistettä 20 ottelussa on kakkosketjun keskushyökkääjälle liian vähän. Se on myös tänään 37 vuotta täyttävän suomalaissentterin uran heikoin pistekeskiarvo.
Koivun pistesaldot ovat olleet laskusuunnassa viimeisten kolmen kauden ajan, eli hänen Anaheimin aikanaan.
2011-12, pistekeskiarvo 0.40.
2010-11, pistekeskiarvo 0.60 (uran kolmanneksi heikoin, välissä vain hänen tulokaskautensa 1995-96).
2009-10, pistekeskiarvo 0.73
Samalla hän on kuitenkin kahdeksalla pisteellään joukkueen sisäisessä pistepörssissä kuudentena. Joukkueen ja pelaajan menestys kulkevat käsi kädessä. Kun joukkueen peli kulkee, pelaajat voivat hyvin ja tekevät pisteitä, jolloin joukkueen peli kulkee. Muna vai kana?
– Tässä kohdassa on tärkeintä saada perusasiat kuntoon ja kaikki pelaajat toteuttamaan niitä. Sitten vasta voimme ottaa seuraavan askeleen, Koivu totesi.
Koivu toteaa myös luottavansa valmentaja Randy Carlyleen.
– Kaikki näkevät, mikä on vialla, ja mitä meidän pitää parantaa. Usein voittamisen ja häviämisen ero on häviävän pieni ja vaatii vain pientä hiomista.
Katso lisää