Skip to main content

Koivu kaatoi Dallasin kahdella maalillaan

Teksti Steve Hunt / NHL.com

DALLAS – Kun Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu valmistautui viidenteen otteluun Dallas Starsia vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, hänen tehonsa olivat vain yksi maali neljässä ottelussa.

Perjantaina Koivu teki joukkueensa kaksi viimeistä maalia Dallasia vastaan; ensin hän tasoitti ottelun kolmannen erän lopulla ja voitti kohtaamisen joukkueelleen tekemällä maalin, kun jatkoerää oli pelattu 4.55.

Minnesota säilyi hengissä Koivun maalin ansiosta, ja joukkueet kohtaavat kuudennen kerran sunnuntaina Wildin kotihallissa Xcel Energy Centerissä.

"Totta kai on aina hieno tehdä maaleja," Koivu myhäili.

"Sitähän sitä aina yrittää, tehdä maaleja. Loppujen lopuksi on kuitenkin tärkeämpää tehdä hyviä yksilösuorituksia kuin pelata hyvin joukkueena. Juuri nyt teemme paljon hyviä juttuja. Olemme pelanneet sitä paremmin mitä pitemmälle sarja on edennyt, ja se on hyvä merkki."

Koivun panos tässä vierasvoitossa ei näkynyt vain tilastoissa. Hän oli myös joukkueen johtaja; sellainen esimerkki muille, jonka Wild on tottunut näkemään siitä lähtien, kun hänet nimitettiin joukkueen kapteeniksi lokakuussa 2009.

"Hän todella janosi voittoa," Wildin valmentaja John Torchetti totesi.

"En ole tutustunut kaikkiin tilastoihin, mutta näin kuinka hän johti joukkuetta, ja siitä oli kyse tänä iltana. Mehän puhuimme johtajuudesta jo silloin, kun olimme 0-2 –tappiolla tässä sarjassa. Johtajat keksivät keinot, kuinka nostaa joukkueensa voittoon. Ja johtavat pelaajamme, Mikko (Koivu), Ryan Suter ja Jared Spurgeon, he kaikki olivat esimerkkinä muille tänä iltana."

Koivu oli Wildin pistepörssin kärjessä (17+39=56)runkosarjan päättyessä. Hän on pelannut NHL-urallaan 44 pudotuspeliottelua, ja nyt hän teki ensimmäisen kerran kaksi maalia yhdessä ottelussa.

"Se on tietysti kulunut fraasi, mutta kyllä se pätee aina vaan. Kaikessa on aina kyse siitä seuraavasta, oli se sitten maali, ottelu, tai mikä tahansa," Koivu mietti.

"Tämä oli hyvin opettavainen kokemus meille. Meitä auttaa tulevaisuudessa paljon se, että pystyimme hoitamaan tämän tilanteen, erityisesti kolmannessa erässä ja ottelun lopussa. Vaikka menettäisit ottelun hallinnan, ja niin käy joskus, siihen pitää vain reagoida ja vastata oikealla tavalla. Me teimme juuri niin."

Koivun voittomaali syntyi, kun hän löi Suterin vasemmalta pisteeltä tulleen rannevedon ilmasta maalivahti Antti Niemen jalkojen välistä maaliin.

"Yritin vain saada kiekon maalille," Suter kertoi.

"Näin, että joku oli menossa maalille, ja yritin vain saada kiekon sinne, jotta kaveri saisi sen mailaansa. Ja tosiaan, niin kävi. Koivu sai mailansa väliin."

Minnesota on ottelusarjassa 2-3 –tappiolla, ja Dallas yrittää taas sunnuntaina lähettää Wildin kesälomalle. Wild kuitenkin uskoo kotiyleisön tukeen, voittihan se kotona pelatun kolmannen ottelun.

"Kotipeli on aina aivan uusi tilanne, ja meidän täytyy alkaa valmistautua saman tien," Koivu muistutti.

"Ei ole mitään väliä, kuinka voittaa. Tarvitsemme vain voiton, ja meidän täytyy valmistautua huolellisesti, että olemme valmiit pelaamaan siitä hetkestä, kun kiekko putoaa jäähän Minnesotassa."

Katso lisää