Skip to main content

Katkaisupelissä kotiyleisön tuki voimavaraksi

Teksti Sami Kapanen / NHL.com



Puhutaan aina, että pudotuspelisarjan katkaiseminen on vaikeaa. Kyllä siinä sanonnassa perää on.

Pelin arvo kasvaa koko ajan, kun mennään sarjan loppua kohti. Jos johtaa sarjaa 3–0 tai 3–1, voi tulla hetkellinen henkinen tyhjiö ja sitä kautta hetkellinen pieni notkahdus. Sitä ei pudotuspelijääkiekko kestä.

Ihmiselle ylipäätään hengissä pysyminen on voimakas vietti. Urheilussa pätee sama lainalaisuus tilanteessa, jossa ei ole enää mitään hävittävää. Siitä sitten 3–2 ja pikku hiljaa rinnalle…

Fysiikka ja terveystilanne vaikuttavat tietysti paljon, mutta niin henkimaailman jututkin. Urheilun hienous on juuri siinä, että vaikka olisi taitojen ja fysiikan puolesta maailman huippu, henkisen puolen pitää kestää.

Joillekin joukkueille jää kytemään päälle sarjan katkaisemisen peikko. Otetaan esimerkiksi Washington Capitals. Joukkue on tunnettu siitä, että se tekee paljon maaleja, mutta silti katkaisupeleissä on tullut usein maalittomiakin otteluita. Jostain sekin kertoo.

Jos joukkueesta on valtaosa jo vaihtunut vuosien varrella, tuollaisten peikkojen ei pitäisi jäädä kytemään. Kun media ja ympärillä olevat ihmiset muistuttavat asiasta, on vaikea ottaa se askelta eteenpäin.

Aina puhutaan, että sarjan katkaiseminen on helpompaa vieraissa kuin kotona. Mihin sekin loppujen lopuksi perustuu?

Usein kotijoukkueen edessä tehdään enemmän asioita kuin tarpeen. Vieraissa on jotenkin ok olla tyly ja nöyrä, keskittyä vain voittaviin asioihin. Huipputasollakin kotipelaaminen voi mennä turhan paljon näyttämiseksi. Asiat tehdään vähän liian tyylikkäästi ja hienoksi.

Hyvä kotijoukkue ammentaa katkaisupelissä energiaa kotiyleisöstä.

Vaikka joukkueessa olisi hyviä yksilöitä, henkisen voimavaran pitää olla hyvä kokonaisuutena. Esimerkiksi Chicago Blackhawksin rakenne on ollut vahva vuodesta toiseen.

Voittaminen on antanut yhteistä kokemuspohjaa.

Detroitilla oli hyvä voittamisen kulttuuri, ja joukkue pääsi taas pudotuspeleihin asti.

Colorado Avalanche oli henkisesti vahva Peter Forsbergin ja Joe Sakicin aikana.

New Jersey Devils oli idän puolella kova joukkue kymmenen vuoden ajan, ja joukkue onnistui etenemään tiukoissa paikoissa. Ei ole sattumaan, että St. Louis Blues on ottanut askeleita eteenpäin, kun Martin Brodeur on ollut siellä vara-GM:n roolissa.

Voittamiseen kasvetaan, siihen opitaan. Wayne Gretzkyn ja kumppaneiden piti ensin hävitä New York Islandersille finaalissa ennen kuin voittoputki alkoi.

Jos jossain paikassa on onnistunut kerran, haluaa oppia lisää. Sitä onnistumista voi käyttää voimavarana – eikä enää ole pelkotiloja.

St. Louis Bluesilla ja San Jose Sharksilla on pudotuspelien epäonnistujan leima, mutta kumpaakaan joukkuetta ei voi enää pitää alisuorittajana. Läntinen konferenssi on niin laaja ja kova.

Jos lännessä tippuu ensimmäisellä tai toisella kierroksella, kyse on enemmän vastustajan hyvyydestä kuin omasta heikkoudesta.

Luulisi, että lännessä pudotuspelien pelaaminen on aika raastavaa, koska kaikki vastustajat ovat niin kovia. Lisäksi alla on kovia pelejä lännessä pitkin runkosarjaa.

Jos idästä löytyy kova joukkue, luulisi, että se hyötyisi lännen kovuudesta. Onko voimavarat jo kulutettu lännen omissa taisteluissa? Idän joukkueella pitäisi olla enemmän paukkuja finaalissa, mutta kerta toisensa jälkeen mestaruus menee länteen. Kyllä sekin jostain kertoo.

Konferenssifinaalissa on joukkueilla jo pitkä kausi takana. Joukkueet ovat pelanneet kaksi vauhdikasta ja kovaa ottelusarjaa.

Jokaisella on kolhuja ja väsy painaa. Henkisesti ja fyysisesti on kovaa pelata melkein joka toinen päivä, mutta unelma on jo niin lähellä, että se antaa intoa ja energiaa.

Ajatuksen pitää kuitenkin pysyä hetkessä, sillä Stanley Cupin pudotuspelit eivät kestä minkäänlaista ajatuksen harhailua.

Yksi mieleenpainuvimmista katkaisupeleistä on tietysti se Toronto Maple Leafs -sarjan peli, jossa sain Darcy Tuckerin kovan taklauksen. Siitä tosin en muista paljon mitään sattuneesta syystä…

Ehkä mieleenpainuvin katkaisupeli on vuodelta 2003, kun kohtasimme Toronton Philadelphian kanssa ensimmäisellä kierroksella. Olimme pelanneet kuusi tasaista ottelua, mutta ratkaisevassa seitsemännessä pelissä voitimme 6–1.

Siinä pelissä saimme päälle sellaisen fiiliksen, joka katkaisupelissä pitää olla.

Katso lisää