Skip to main content

Kapasen kulma: vaikeat ensiaskeleet NHL:ssä

NHL.com @NHL

Suomalainen kiekkoikoni Sami Kapanen kirjoittaa säännöllisesti NHL.com/fi -sivustolle pelaajista, pelistä ja kaikesta mitä jääkiekon ympärillä tapahtuu.

Ensimmäisessä kirjoituksessaan Kapanen kertoo millaista oli tulla pienikokoisena eurooppalaisena raivaamaan paikkaa kivikovassa NHL:ssä – ja mitä hän ajattelee pojastaan Kasperista samassa tilanteessa.


Se oli ensimmäinen joukkueen sisäinen harjoituspeli ensimmäisellä harjoitusleirillä. Gerald Diduck oli tulossa vastaan taklaamaan keskialueella. Luistimista petti kantti ja lähdin liukumaan kyynärpäiden varassa. Diduckin polvi osui suoraan päähän.

Pääsin vaihtoaitioon, mutta ennen seuraavaa vaihtoa alkoi happi loppua. Siitä sitten vaihtoaition taakse, happinaamari päähän ja ambulanssilla sairaalaan. Röntgenkuvissa ilmeni, ettei mitään murtumia kuitenkaan ollut.

Lepäsin pari päivää ja menin sitten vaimon kanssa kuntosalille, kun ajattelin, että jotain pitää kuntoilla. Selkään tuli niin hirveä paine, että oli pakko mennä kyykyyn. Magneettikuvista selvisi, että aivojen takaosassa oli verenvuotoa ja verihyytymiä oli pitkin selkärangan ympäristöä.

Lääkäri varoitteli jo, että jääkiekkoilijan ura voi olla tässä. Ajattelin, että hei, olen 22-vuotias ja tekemässä uraa NHL:ssä. Lopettaminen tässä vaiheessa ei ole vaihtoehto!

Kahden kuukauden kuluttua pelasin ensimmäisen matsin Springfieldin puolella farmissa. Pääsin tekemään tasoitusmaalin kolmannessa erässä.

Pelasin 14 ottelua farmissa ja sen jälkeen pääsin ylös Hartfordiin. Tammikuun kuudentena päivänä tein ensimmäisen NHL-maalini ja ajattelin, että tästä tämä aukenee. Sitten joukkue lähti länsirannikon kiertueelle ja minä takaisin Springfieldiin, jossa kului toiset 14 peliä.

Jotenkin alkoi tuntua, että sopeutuminen peliin on helppoa, vaikka farmissa pelaaminen tuskastuttikin. Helmikuun puolivälissä pääsin takaisin NHL-joukkueessa, jossa kuluikin loppukausi.

Kaiken kaikkiaan avauskausi Pohjois-Amerikassa oli aikamoista tunteiden vuoristorataa. Olimme voittaneet keväällä 1995 maailmanmestaruuden ja olin mennyt ennen juhannusta naimisiin. Sitten NHL-varaus, sopimusneuvottelut ja lähtö Pohjois-Amerikkaan.

Minulla oli vuosi vielä sopimusta HIFK:hon. He suhtautuivat aika nihkeästi lähtööni, mutta IIHF:n pykälien avustuksella sopimuksen purku onnistui.

Koska palkkaa ei ollut tullut kesällä, matkassa ei ollut montaa tuhatta markkaa. Ja NHL:ssä ei heti lähtenyt palkka pyörimään. Siihen aikaan oltiin hotellin puhelimen varassa. Kun lähdin huoneistohotellista Springfieldiin, puhelinlasku oli 2 300 dollaria. Lasku kasvoi isoksi, kun keskustelin kotimaahan terveydestä ja uran jatkosta. Ei minulla sellaisia rahoja ollut, mutta onneksi seuralta sai sitten vähän jeesiä.

Arjen saaminen liikkeelle oli aika työlästä vielä vieraalla kielellä. Sosiaaliturvatunnus, puhelin, kämpät, auto… Happireikänä oli, että pääsi hallille pyörimään muutamaksi tunniksi päivässä.

Peli oli aikamoista ajojahtia siihen aikaan pienikokoista eurooppalaista kohtaan. Välillä lyötiin kuin vierasta sikaa, mutta oli hienoa huomata, että pystyy vääntämään siellä.

Muistan kun taklasin keskialueella Dave Ellettiä. Hän löi kahdella kädellä mailalla selkään ja huusi, että "seuraavalla kerralla lyön päähän".

Harjoitusleirillä oli valmentajana kovan linjan edustaja Paul Holmgren. Kun tulin takaisin farmista, hän oli saanut potkut ja koutsina oli Paul Maurice, joka ymmärsi eri tavalla eurooppalaista pienempää pelaajaa.

Kun ajattelee sitä NHL:ää mihin Kasperi on pyrkimässä, sen on hyvin erilainen kuin 1990-luvun puolivälissä.

NHL:n parhaat pelaajat eivät ole sen parempia kuin ennen, mutta keskimääräinen taso on parantunut huimasti. Pelaajat ovat vahvempia ja nopeampia, aika ja tila ovat kortilla.

Nuoret pelaajat lyövät nyt nopeammin läpi kuin silloin. Se voi luoda kohtuuttomia odotusarvoja nuorelle pelaajalle. Miksi tuo pääsee pelaamaan NHL:ssä ja minä en?

Homma menee kuitenkin niin, että viiden vuoden ja 25 miljoonan dollarin sopimuksen pelaaja pääsee todennäköisemmin pelaamaan kuin puolen miljoonan mies.

Toronton päävalmentaja Mike Babcock oli pitkään valmentaja Detroitissa, jossa nuoret pelaajat eivät tulleet suoraan NHL-ryhmään. Heidät koulittiin ensin kunnolla farmissa.

Kassu osaa puhua englantia, mikä helpottaa asioiden hoitamista. Vaikka maailma on tavallaan pienentynyt ja esimerkiksi internetin ansiosta moni asia on helpottunut, ei se itsenäistyminen ja omilleen muuttaminen ole ihan mutkatonta.

Kun lähdin itse Pohjois-Amerikkaan, olin 22-vuotias, juuri mennyt naimisiin ja ensimmäistä kertaa lähdössä asumaan ulkomaille.

Pystyn hyvin samaistumaan Kasperiin tällä hetkellä.

Katso lisää