Kaikki on mahdollista villissä Lännessä

Onko tämä Bluesin kausi? Pystyykö Devan Dubnyk kantamaan Minnesotan tappiin saakka? Ehkä ja potentiaalia on. Käykö niin? Saa nähdä.

Tässä kuitenkin muutama asia, jotka kannattaa muistaa:

St. Louis Blues

Minnesota Wild

St. Louis sai haluamansa, eikä sen tarvitse kohdata ensimmäisellä kierroksella Los Angeles Kingsiä tai Chicago Blackhawksia. Kun se vuonna 2012 pääsi pudotuspeleihin kolmen vuoden tauon jälkeen, ja toisen kerran kuuden vuoden sisään, se sai vastaansa Kingsin ja putosi. Kings voitti Stanley Cupin. Seuraavalla kaudella tie nousi jälleen pystyyn hallitsevana mestarina pelanneen Kingsin käsittelyssä ja sitä seuraavalla kaudella Bluesin pudotti Chicago, edelliskauden mestari.

Runkosarjassa Blues ja Wild voittivat kaksi ottelua mieheen, St. Louis runkosarjan viimeisen ottelun.

Runkosarjassa viime vuosina hyvin pelanneelle Bluesille tilanne on ”nyt tai ei koskaan”. Viime kaudella joukkue voitti kaksi ensimmäistä otteluaan Chicagoa vastaan … ja hävisi sitten neljä peräkkäin.

Minnesota saattaa olla kevään jokerijoukkue, sillä se on ollut kauden jälkipuoliskolla hyvin vakuuttava. Ehkä Blues saa keväällä huomata hävinneensä jälleen kerran mestarijoukkueelle.

Arvio: Wild jatkoon otteluvoitoin 4-3.

Nashville Predators

Chicago Blackhawks

Kauden alkupuoliskolla Pekka Rinne näytti varmalta Vezina-voittajalta. Sitten hän loukkaantui ja oli sivulla kolmisen viikkoa ja paluuottelusta (5.2.) laskettuna hänen torjuntaprosenttinsa on vain 91,1 (27 ottelussa), mikä ei ole kovinkaan ihmeellinen nyky-NHL:ssä. Vertailun vuoksi: Chicagon Corey Crawfordin torjunta hänen samana ajanjaksona pelaamissaan 24 ottelussa on 92,9.

Vaikka Pekka Rinne saattaa kääntää sarjan kulun omalla pelillään, Nashvillen menestys ei riipu yksin maalivahdista. Joukkue teki runkosarjassa 13:nneksi eniten maaleja, kolme enemmän kuin Chicago, eikä sen siis tarvitse ainoastaan puolustaa itseään jatkoon.

Chicago on kuitenkin sarjan suosikki, sillä joukkueella on pudotuspelikokemusta ja kärkiosaamista. Siis Jonathan Toews.

Arvio: Chicago jatkoon otteluvoitoin 4-2.

Anaheim Ducks

Winnipeg JetS

Se joukkue, jonka maalivahdit onnistuvat paremmin, voittaa tämän sarjan. No, niin voisi tietenkin sanoa kaikista pudotuspelisarjoista, mutta se sopii tähän pariin paremmin kuin hyvin. Ducksin valmentaja Bruce Boudreau on ennenkin temppuillut maalivahtien peluutuksen kanssa ja viime keväänä hän käytti kolmea maalivahtia. Frederik Andersen on nyt kokeneempi, mutta Boudreau ei varmasti epäröi tehdä muutoksia, jos hän ei ole tyytyväinen.

Ja vaikka Ondrej Pavelec on osoittanut MM-kisoissa olevansa parhaimmillaan loistava vahti, NHL-ura ei ole ollut ruusuinen, ennen tätä kautta. Helmikuun alusta laskettuna liigassa on vain yksi yli 10 ottelua pelannut maalivahti, jonka torjuntaprosentti on parempi kuin Pavelecin 93,72. Se on Ottawan Andrew Hammond (94,06).

Ducks voitti joukkueiden runkosarjakohtaamiset, mutta kolmesta ottelusta kaksi ratkesi vasta varsinaisen peliajan jälkeen (yksi jatkoajalla, toinen rankkareilla).

Arvio: Ducks jatkoon otteluvoitoin 4-2.

Vancouver Canucks

Calgary Flames

Tässä on kanadalaismedian unelmapari. Kun molemmissa konferensseissa (Idässä Ottawa ja Montreal) kaksi kanadalaista joukkuetta kohtaa toisensa, on seuraavallakin kierroksella takuuvarmasti mukana yksi kanadalaisjoukkue.

Tämän sarjan lopputulos on kiinni Sedinin veljeksistä. Tai Flamesin puolustuksesta, jos asian haluaa kääntää niin päin. Jos Sedinit saavat pelata omaa peliään ja kierrättää kiekkoa Flamesin alueella, Calgary on vaikeuksissa. Kotona Flamesilla on käytössään viimeinen vaihto-oikeus ja se voi peluuttaa haluamiaan puolustajia Sedinejä vastaan, mutta sarjassa kotietu on Vancouverilla. Se saattaa ratkaista koko sarjan.

Mikään ei voinut pysäyttää Calgaryn marssia pudotuspeleihin ja Vancouver saa tehdä kaikkensa pystyäkseen pysäyttämään sen matkan toiselle kierrokselle.

Arvio: Flames jatkoon otteluvoitoin 4-3.