Juuse Saros kyttää paikkaa Rinteen kakkosena
Teksti Marko LeppänenJuuse Saros harjoittelee ja rentoutuu rauhassa Hämeenlinnan maisemissa. Hän ei uhraa päiviään pohjoisamerikkalaisten kiekkosivustojen koluamiseen.
Jos haluaisi pienen itsetunnon kohotuspiikin, kannattaisi käydä lukemassa juttuja. Arviot Saroksen mahdollisuuksista ovat olleet viime aikoina ylistäviä.

Esimerkiksi The Hockey Newsin mukaan Sarokselle on pedattu ensi kaudella Predatorsissa kakkosmaalivahdin paikka Pekka Rinteen takana. Paikka on nyt mahdollista ryöstää, koska Carter Hutton vaihtoi St Louis Bluesiin.
Saros taistelee paikasta lähinnä Marek Mazanecin kanssa. Mazanec, 24, pelasi 25 ottelua ylhäällä kaudella 2013–14, ja hän oli Saroksen aisapari viime kaudella Milwaukeessa.
– Olisihan se hienoa juttu, jos saisin olla ylhäällä. Kaikkeni teen sen takia, mutta sitä itkemään tarvitse alkaa, jos näin ei käykään, Saros kertoo NHL.com/fi:lle.
– Kehityksen kannalta voisi olla hyväkin, että pelaisi vielä paljon AHL:ssä. Rinne pelaa kuitenkin otteluita niin paljon kuin jaksaa. Mutta katsotaan mitä tapahtuu.
Dallas Starsilla on maalissa suomalaiskaksikko Kari Lehtonen–Antti Niemi. Olisi kova juttu, jos Keskisessä divisioonassa olisi kaksi suomalaistandemia.
GM David Poile vihjaili The Tennesean -lehdesssä, että Mazanec lähtee kisaan pienoiselta etumatkalta kokemuksensa takia.
– Jos hän ei onnistu, luotan Sarokseen. Hän on mahtava urheilija ja nuori maalivahti, joka pelasi loistavasti. Ihannetilanteessa haluaisimme antaa hänelle lisää peliaikaa Milwaukeessa, Poile sanoi.
Saros lähti viime kaudeksi Liigan eliittivahdin statuksella tekemään uraa Nashvillen organisaatioon. Avauskausi oli menestys. Hänet valittiin muun muassa tulokkaiden tähdistökentälliseen ensimmäisenä maalivahtina Milwaukeen 2001 alkaneen historian aikana.

Saros on sikäli onnekas, että Milwaukee kuuluu AHL:ssä laadukkaiden farmijoukkueiden kastiin. Pelaajien kehittymisestä ollaan oikeasti kiinnostuneita.
– Paljon tuli uutta opittavaa, mutta ihan positiivinen maku kaudesta jäi. Seurakin antoi ihan hyvää viestiä. Kaukalon ulkopuolisissa asioissa taisi silti olla eniten opeteltavaa, kun kaikki asiat joutui hoitamaan itse.
Saroksen mukaan varsinkin mailapeli kehittyi paljon kauden aikana. Valmentajat kannustivat osallistumaan peliin entistä enemmän ja panemaan kiekko nopeasti peliin.
– Rinnekin on hyvä pelaamaan mailalla. Hän on kentällä melkein kolmas puolustaja.
Saros pääsi pelaamaan yhden NHL-ottelunkin. Hän lähti pikahälytyksellä Milwaukeesta Nashvilleen pelaamaan Buffalo Sabresia vastaan. Koska Milwaukeesta ei ole suoraa lentoa Nashvilleen, hän joutui ottamaan lähes koomisen vartin välilennon Chicagoon.
Sabres voitti ottelun 3–0, ja Saros torjui 20 laukausta.
– Olihan se NHL-peli todella iso juttu henkilökohtaisesti. Ei siinä hirveästi unta saanut edellisenä päivänä.
Saros on onnekas siinäkin mielessä, että hän pääsee luomaan NHL-uraa Rinteen taustalta. Rinne on paitsi Nashvillen seuralegenda, yksi maailman helpoimmin lähestyttävistä ihmisistä. Jos hänen kanssaan ei tulisi toimeen, kannattaisi katsoa tiukasti peiliin.
– Kyllä sen huomaa ihan päivittäin, että miten paljon ihmiset pitävät Rinteestä Nashvillessä. Hän on viimeisen päälle kova urheilija.
Nashville on muutenkin yksi ensi kauden kiinnostavimmista joukkueista – eikä vähiten P.K. Subbanin hankinnan takia.
– Olihan se iso treidi. Kokonaisuutena vaikuttaa kyllä hyvältä, sillä ydinrunko on säilynyt aika samana. Puolustus on tietenkin aina Nashvillellä kova.
Saros on tunnettu paitsi kilpailullisuudestaan, myös siitä, ettei hän jätä harjoittelussa yhtään kiveä kääntämättä. Hän on harjoitellut jo kuukauden verran Hämeenlinnassa tutussa treeniporukassa.
Maalivahti käy kesälläkin kerran viikossa jäällä pitämässä tuntumaa yllä. Kun HPK aloittaa jäätreenit, hän on saanut luvan liittyä mukaan joukkoon. Saros on yhdistellyt HPK:n ja Milwaukeen fysiikkavalmentajien metodeja.
– Maalivahdille on aina tärkeää, että jaloissa on voimaa ja keskivartalon hallinta on kunnossa. Yritetään kehittää kaikkia ominaisuuksia tasapuolisesti, räjähtävyyttä, kestävyyttä ja nopeutta.