Granlund on tunnettu jo pitkään hyvänä pelintekijänä, mutta vasta nyt kaikki potentiaali on saatu valjastettua käyttöön. Uran paras syöttöpistenoteeraus on enää viiden pisteen päässä, ja viime kaudella syntynyt tehopiste-ennätys 13+31 poksahtaa rikki neljän seuraavan pinnan jälkeen.
Granlund on tällä hetkellä 70 tehopisteen vauhdissa. Hän on täksi kaudeksi Wildiin tulleen päävalmentaja Bruce Boudreaun kultakimpale.
- En tiennyt, kuinka hyvä hän oli. Aiempi joukkueeni pelasi Wildia vastaan vain kolme kertaa kaudessa. Tiesimme, että hän on taitava, mutta hän ei koskaan tehnyt sellaisia pistemääriä, jotka saisivat sanomaan "vau", fiilisteli viime kaudet Anaheim Ducksia luotsannut Boudreau hiljattain Star Tribune -lehdelle.
Granlundin kasvaneiden tehojen takana on viime kaudella tehty odotettu siirto laitahyökkääjän paikalle. Idean "isät" olivat viime kaudella väliaikaisena päävalmentajana toiminut John Torchetti ja apuvalmentajana ollut Andrew Brunette.
Granlundia oli koetettu istuttaa laitaan jo päävalmentaja Mike Yeon aikana, mutta silloin kaikki sentteripelin munat olisi pitänyt laittaa samaan koriin.
- Meillä ei ollut silloin kokoonpanossa tarpeeksi syvyyttä, jotta hän olisi voinut jatkaa keskellä. Ongelmana oli se, että Erik Haula ei pelannut viime kauden alussa taitojensa mukaisesti. Kun hän alkoi parantaa otteitaan Torchettin alaisuudessa, olimme tyytyväisiä keskikaistan peliimme, ja pystyimme siirtämään "Grannyn" (Granlund) laitaan, valotti Brunette prosessia Star Tribunelle.
Kaikki ei kuitenkaan ollut vielä kuosissa. Keskikaistaa piti vahvistaa, ja se tehtiin hankkimalla Eric Staal, mikä taas maksoi Thomas Vanekin laidalta.
Granlund oli siis huippu-urheilijalle tutussa tilanteessa, jossa paikka tuloksen tekemiseen oli tarjolla, ja se oli omilla otteilla lunastettava ja pidettävä.
Uransa parasta kauttaan pelaava Granlund on toden totta näyttänyt, että hän on paikan ja luottamuksen arvoinen. Ilta-Sanomien esiin kaivaman faktan mukaan hän on joulukuun seitsemännen päivän jälkeen koko NHL:n kolmanneksi tehokkain pelaaja.
Tuosta päivästä alkaen Granlund on pelannut 23 peliä tehoin 6+20. Edellä ovat Brent Burns ja Sidney Crosby. Granlund jakaa kolmossijan Jevgeni Malkinin kanssa.
Vähentyneet puolustusvelvoitteet näkyvät hyökkäyspäässä.
- Suomalaiset pelaajat - varsinkin hyökkäyssuuntaan vahvat - ovat joskus liiankin vastuuntuntoisia puolustuksessa. Tämä siirto antoi hänelle lisää vapautta karvata ylhäältä ja käyttää jalkojaan hyökkäämiseen, eikä aina kiekon alla olemiseen, valisti Brunette Star Tribunessa.
- Laidalla ei väsytä itseään puolustuksessa. Olen oppinut, että tässä liigassa keskushyökkääjän pelaamiseen kuuluu suuri vastuu, ja voittoja tulee, kun puolustaa kovaa. Välillä se vei hyökkäämisestäni hieman tehoja, Granlund kertoi itse lehdelle.
Puolustaminen ei kuitenkaan ole jäämässä pois Granlundin repertuaarista. Hän kantaa edelleen suurta alivoimavastuuta yhdessä Mikko Koivun kanssa. Hänen alivoima-aikansa ottelua kohden on yli puolitoista minuuttia, ja plus-miinustilastossa komeilee lukema +24, jolla hän on NHL:ssä jaetulla viidennellä sijalla.