Onkin ymmärrettävää, etteivät Islanders-fanit olleet viime kesänä järin innostuneita Filppulan hankinnasta, sillä olihan kyseessä ikääntyvä tähti, jonka parhaat vuodet olivat kaukana takana. Vaikka Filppula on aina ollut loistava puolustava pelaaja, ei hän ole paistatellut otsikoissa tai kerännyt ylistystä. Sekin vaikutti Isles-fanien mielikuvaan suomalaisesta. Lisäksi fanien tuskaa lisäsi se, että Filppulan siirto julkistettiin vain päivä Tavaresin lähdön jälkeen.
Long Islandilla on kuitenkin saatu huomata, että Filppula on edelleen oiva pelimies. Tehojen lisäksi mies tekee arvokasta duunia omassa päässä niin tasakentällisin kuin alivoimallakin. Tästä huolimatta soraääniä on vieläkin kuulunut: niin pohjoisamerikkalaiset kuin suomalaiset mediat ovat lytänneet vantaalaislähtöisen pelimiehen otteita. Haukut ovat johtuneet Filppulan heikosta Corsi-lukemasta, joka kertoo Islandersin saavan vähemmän laukauksia kuin vastustaja suomalaisen ollessa jäällä.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Kritisoijien kannattaisi kuitenkin katsoa peli tai kaksi, jotta totuus valkenisi: Filppula pelaa vastustajan parhaimpia pelaajia vastaan, ja hän tekee sen erittäin hyvin. Corsi-lukemaa on myös hankala saada hyväksi, jos vierellä ei ole joukkueen kärkilaitureita.
Onneksi tällaisia tilastoja ei tuijoteta NHL-seurojen valmennuksessa. Isles-luotsi Trotz tietää Filppulan arvon, ja suomalaisesta onkin tullut kokeneen valmentajan yksi suurimmista luottomiehistä.
- Olen valmentanut häntä vastaan usein, ja minulla ei ehkä ollut sellaista arvostusta häntä kohtaan silloin, mutta nyt todellakin tajuan, miksi hän on niin arvostettu, Trotz kertoi Canes-ottelun jälkeen.
- Hän on pelannut juuri niin kuin Lou (Lamoriello, Islandersin GM) halusi. Hän on ollut iso syy meidän menestykseemme, ja hän on sitä jatkossakin.