nurmi

NHL:n runkosarjan aikana NHL.com/fi luo lauantaisin katsauksen Euroopan kaukaloihin. Juttusarjan toisessa osassa käsittelemme parhaita Euroopassa pelaavia suomalaispelaajia, joilla ei ole NHL-sopimusta tai joiden pelaajaoikeudet eivät kuulu yhdellekään NHL-seuralle.

NHL-seurat katsovat Euroopassa tarkalla silmällä varausikäisiä pelaajia ja omia varauksiaan, mutta sen lisäksi ne tuijottavat myös vapaita agentteja. Vuosittain Euroopasta viedäänkin rapakon taakse pelaajia, joiden pelaajaoikeudet eivät kuulu yhdellekään NHL-seuralle.
Lähes joka vuosi NHL:ään siirtyy myös suomalaisia vapaita agentteja. Esimerkiksi täksi kaudeksi taalajäille lähti Mikko Lehtonen, joka teki vapaana agenttina sopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa. Vuonna 2019 samoissa saappaissa oli Joel Kiviranta, joka siirtyi Dallas Starsiin.
Kiviranta on erinomainen esimerkki siitä, että Euroopan vapailta markkinoilta voi löytyä todellista laatua. Siksi huippusarjojen kovimmat pelaajat ovat toistuvasti NHL-pelaajatarkkailijoiden valvovan silmän alla.
Tulevana keväänä useammalla vapaalla suomalaispelaajalla on hyvä mahdollisuus saada itselleen NHL-sopimus. Katseet ovat etenkin Suomen liigan pelaajissa.
Lisää aiheesta: [Suuntaako Panthersin varaama Anton Lundell NHL-jäille jo keväällä?]
Joko Eemeli Suomen tie vie NHL:ään
Liigan ehkäpä seuratuin vapaa agentti on Ilves-kapteeni Eemeli Suomi, joka on kerännyt NHL-seuroilta huomiota aiemminkin. Sopimusta ei kuitenkaan ole vielä syntynyt, mutta sen aika saattaa koittaa tänä vuonna.
Suomi on vain 177-senttinen laituri, mutta hän on liigan parhaimpia pelaajia. Monipuolinen pelimies osaa rakentaa paikkoja muille ja itselleen sekä tehdä maaleja. Hän on myös vahva kamppailija ja erinomainen kahden suunnan pelaaja. Suomen voi heittää askiin tilanteessa kuin tilanteessa. Hyökkääjä tarvitsee vielä luisteluunsa hieman räjähtävyyttä, ja sen jälkeen hän voisi olla valmis NHL-kaukaloihin.
Jo pitkään Suomen A-maajoukkueen rinkiin kuulunut tamperelainen teki viime kaudella 57 liigaottelussa 26 maalia ja 57 tehopistettä. Nyt hän on takonut 25 otteluun 26 tehopistettä (6+20).
Suomella on ikää 25 vuotta, joten hän ei ole NHL-seurojen silmissä mikään ikäloppu. Siksi NHL-pelaajatarkkailijat seuraavat taituria tarkasti pelistä toiseen.
Ottawan hylkäämä Markus Nurmi vakuuttanut
Yksi liigakauden komeetoista on ollut TPS:n laitahyökkääjä Markus Nurmi, joka on tehnyt tällä kaudella 23 ottelussa tehot 12+8=20 ja noussut myös Leijonien pelaajarinkiin. Nurmi on siitä mielenkiintoinen tapaus, että Ottawa Senators on varannut hänet, mutta kanadalaisseura ei koskaan tehnyt sopimusta turkulaisen kanssa. Nurmesta tuli vapaa agentti kesällä 2020.
Se saattoi olla Senatorsin epäonni, sillä Nurmi on hyvin potentiaalinen hyökkääjä. 192-senttinen TPS-tähti osaa tehdä maaleja, on vahva kulmissa sekä maalin edustalla ja pelaa hyvää kahden suunnan peliä.
22-vuotias Nurmi on todella mielenkiintoinen pelaaja NHL-seurojen silmissä, jopa mielenkiintoisempi kuin Ilveksen Suomi.
Muista Liigan tähdistä esiin on nostettava muun muassa Pelicansin kapteeni Hannes Björninen, 25, sekä Lukon sensaatio Eetu Koivistoinen, 25. Molemmat pelaavat keskushyökkääjänä ja ovat tulleet tunnetuksi kahden suunnan taidoistaan. Nyt kumpikin on ollut myös tehojen valossa huipputikissä: Björninen on tehnyt 26 ottelussa 26 tehopistettä (8+18) ja Koivistoinen yhtä monessa ottelussa tehot 14+9=23.
Sentterikaksikon ohella yllätysnimenä voidaan mainita vielä Tapparan paras pistemies, juonikkuudestaan tunnettu Anton Levtchi, 25, jonka hyökkäyspään taidot ovat taatusti herättäneet huomion. Hän on tehnyt kauden 25 ottelussa tehot 10+13=23.

markus nurmi

Teemu Turusen otteita ihasteltu jo pitkään
Teemu Turusen, 25, tie olisi saattanut viedä NHL:ään jo viime kesänä, mikäli koronapandemia ei olisi sekoittanut taalaliigan kuvioita. Nyt hän pelaa Sveitsin liigassa HC Davosissa, jossa taituri ei ole pystynyt samanlaiseen loistoon kuin Suomessa, mutta Pohjois-Amerikassa tuskin on unohdettu laitahyökkääjän potentiaalia.
Nopea, vahva, taitava ja ennen kaikkea monipuolinen Turunen käänsi päitä jo kaudella 2018-19, jolloin hän johdatti HPK:n Suomen mestariksi. Seuraavalla kaudella hän pelasi HIFK:ssa ja oli kenties koko sarjan paras pelaaja takoen 43 otteluun 20 rysää ja 51 tehopistettä. Siirto rapakon taakse näytti lähes varmalta.
Turusen kausi ei ole ollut Sveitsissä täysin onnistunut, sillä 27 ottelussa tilille on tullut tehot 9+7=14. Vahva kevätkausi voisi kuitenkin herättää Leijonien pelaajan NHL-unelman eloon, sillä kuten todettu, hänen potentiaaliaan ei varmasti ole unohdettu.
Turunen on yksi harvoista Suomen ulkopuolella pelaavista vapaista agenteista, joilla on saumoja lähteä NHL:ään tämän kauden jälkeen. KHL:ssä on monta pelaajaa, jotka kiinnostavat NHL-seuroja, mutta ruplaliigan suomalaistähtien sopimukset saattavat koitua ongelmaksi. Teoriassa on mahdollista, että pelaaja maksaa itsensä ulos KHL-sopimuksesta ja lähtee sitä kautta NHL:ään, kuten Petri Kontiola teki aikoinaan. Todennäköistä se ei kuitenkaan ole.