Skip to main content

Ensimmäisistä otteluista vaikea päätellä mitään

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Jokainen matka alkaa yhdellä askeleella, sanotaan, ja eilen otettiin pudotuspelien ensimmäiset. Tosin vielä emme tiedä, mihin suuntaan askeleita otettiin tai kuinka esimerkiksi tulevalle Stanley Cup -mestarille kävi: voittiko, hävisikö – vai pelasiko edes?

Ihmiset pitävät tarinoista ja me rakastamme sankareitamme. Valitettavasti vain keitä he ovat selviää vasta lopussa, jälkeenpäin. Kun tarkastelee mestarijoukkueen taivalta finaalin jälkeen on helppoa nähdä, missä käännekohdat olivat ja kenelle sankarin viittaa tarjottiin.

Meistä tuntuu usein, että tiedämme sen etukäteen, ja siksi loukkaantumisista ja kotiedusta ja maalivahtivalinnoista keskustellaan innokkaasti, mutta tietoahan ei ole kenelläkään.

Montreal voitti eilen Ottawan ensimmäisessä ottelussaan, mutta P.K. Subban sai pelirangaistuksen ja sai jättää ottelun kesken. Hän ei saanut pelikieltoa, vaikka Mark Stone, jota hän löi mailallaan, mursi ranteensa. Mitä se merkitsee? Onko Subban nyt roisto, vai onko Stonen vamma se asia, joka saa Senatorsin hitsautumaan entistä tiiviimmäksi joukkueeksi?

Onko Andrew Hammondin satu tullut päätepisteeseensä, nyt kun Montrealin onnistui yllättää hänet neljästi – hän päästi vähemmän kuin neljä maalia 22:ssa ottelussa 24:sta runkosarjassa – vai oliko se juuri ensimmäisiä NHL-pudotuspelejä pelaavan maalivahdin tarvitsema herätyskello?

Kaikki voivat päätellä, kumpaa versiota tarinasta kerrotaan Canadiensin kopissa ja kumpaa Senatorsin kopissa.

Runkosarjan paras ylivoimajoukkue Washington Capitals puolestaan ei tehnyt eilen yhtään ylivoimamaalia. Eivätkö Bäckström ja Ovetshkin pysty murtamaan vastustajan puolustusta samalla tavalla kuin runkosarjassa, siinäkö on heidän heikko kohtansa? Vai onko Braden Holtby sittenkin väsähtänyt kovan työtaakkansa alla, pelasihan hän kaikista maalivahdeista eniten runkosarjassa.

Capitalsilla ei ollut sankareita joukossaan, mutta Islandersin Brock Nelson iski kaksi maalia ja johdatti joukkueensa voittoon. Duncan Keith ratkaisi Chicagon ottelun toisella jatkoajalla olematta joukkueensa kirkkain tähti. Oliko eilinen ottelu lähtölaukaus Scott Darlingin matkalle kohti mestaruutta, vai sisuuntuuko Nashvillen Pekka Rinne tappiosta niin, että muuraa maalinsa jatkossa umpeen?

Teuvo Teräväinen pelasi uransa ensimmäisen pudotuspeliottelun, ja sai syöttöpisteen järjestämällä Niklas Hjalmarssonin maalin, josta käynnistyi Chicagon nousu 0-3 –tappioasemasta voittoon. Siitäkö alkoi Teräväisen taru? Sitä toivovat Chicago ja Teräväisen lähipiiri, mutta Teuvo kirjoittaa jo tarinansa seuraavaa osaa.

Calgaryn koko kausi on ollut satua, ensimmäisestä ottelusta viimeiseen. Joukkue, johon kukaan ei uskonut, on yllättänyt asiantuntija kerta toisensa jälkeen. Se teki runkosarjassa 99 maalia kolmansissa erissä – eniten koko liigassa – ja käänsi monta monituista ottelua edukseen. Kris Russell ratkaisi ensimmäisen ottelun Vancouveria vastaan, kun kellossa oli enää 29,6 sekuntia. Ja Flamesin taru jatkuu.

Vai oliko siinä sittenkin sadun päätös?

Aika näyttää.

Katso lisää