Kahden erän jälkeen oltiin jo lukemissa 3-0, kun Zack Kassian laukoi vielä terävällä rannekudilla osuman.
Winnipeg tarvitsee lisää terää ylivoimaansa. Se oli tehnyt 16 yrityksestä alkukaudella vain kaksi osumaa, eikä ulkoilmapelin neljä lisäyritystäkään tuonut kohennusta tilastoon.
Winnipeg on ollut tällä kaudella tehokas kolmansissa erissä. Seitsemän Jetsin 14 osumasta on tullut kolmannessa erässä. Oilers piti kuitenkin Jetsin hyökkääjät kurissa vielä kolmannessakin eräss.
Jetsin pitää keskittyä peräpäänsä tilkitsemiseen, sillä maaleja menee omiin liikaa. Winnipeg on päästänyt 19 maalia kauden viidessä ottelussa.
Edmonton ansaitsee pisteet kurinalaisesta puolustuspelistä, jonka sinetöi maalivahti Cam Talbotin varma peli. Talbot torjui ottelussa yhteensä 31 laukausta.
- Aina tällaista nollapeliä toivoo, mutta se on vaikeaa Winnipegin tasoista joukkuetta vastaan, Talbot sanoi ottelun päätyttyä.
Talbot totesi, ettei Edmonton antanut johtoasemassa paljon mahdollisuuksia Winnipegille.
- Iso kunnia kuuluu pelaajille edessäni, maalivahti muistutti.
Edmontonin valmentaja Todd McLellan oli tyytyväinen voitosta, muttei antanut sen sumentaa isoa kuvaa.
- Olemme yhä kasvuvaiheessa. Opimme vasta asioita sekä henkilökohtaisesti että joukkueena, McLellan sanoi.
Edmontonin valmentajan mukaan joukkueen pelaajat pysyivät rentoina ja keskittyneitä parin tunnin viivästymisestä huolimatta.
- Näissä tilanteissa on helpompi olla vierasjoukkue. Häiriötekijöitä on vähemmän kuin kotijoukkueella. Välillä se on aikamoista sirkusta.