St. Louis Blues sai taas maanantaina kokea, miltä tuttu urheiluhokema "omat koirat purevat" tuntuu. Blues taipui kotikentällään Anaheim Ducksille maalein 1-4, ja voittaneena maalivahtina kaukalosta poistui Ville Husso.

Husso, jonka Blues varasi vuoden 2014 NHL Draftissa neljännellä kierroksella, aloitti NHL-uransa St. Louisissa. Osapuolten tiet erkanivat kesällä 2022 pelaajakaupan myötä. Suomalaistorjuja vietti Detroit Red Wingsin organisaatiossa runsaat kaksi vuotta, ja viime helmikuussa hän päätyi Ducksin vahvuuteen.

St. Louisista lähtönsä jälkeen Husso on esiintynyt aloittavana maalivahtina Bluesia vastaan kaksi kertaa: molemmilla kerroilla entisessä kotihallissaan ja molemmilla kerroilla voitokkaasti. Hieman vajaat kaksi vuotta sitten Husso oli kaatamassa Bluesia Red Wingsin väreissä. Maanantainen voitto vaati häneltä 21 torjunnan esityksen.

– Lähdimme heti hakemaan kahta pistettä, koska emme olleet tyytyväisiä eiliseen tulokseen, Husso sanoi Victory+:n haastattelussa viitaten Chicago Blackhawksille sunnuntaina kärsittyyn tappioon.

– Pelasimme hemmetin hyvän 60-minuuttisen emmekä vain ensimmäistä kymppiä. Kaiken kaikkiaan todella hyvä esitys. Alivoimamme on suuri osa joukkuetta. Jokainen kaveri tietää, mitä alivoimapelissä tulee tehdä, joten maalivahdin työ on helppoa, Husso kiitteli kaikki kuusi jäähyä tappanutta miehistöä.

STL-ANA: McTavish laukoo avausmaalin laidan tuntumasta

Helsinkiläissyntyinen Husso, 30, on pelannut tällä kaudella vasta kolme NHL-ottelua. AHL:n San Diego Gullsissa hän on vartioinut veräjää 13 koitoksessa. Nyt kun Ducksin ensisijaiset maalivahdit Lukas Dostal ja Petr Mrazek ovat sairastuvalla, Hussoa tarvitaan. Kauden ensimmäinen vierasvoitto ja kamppailun kakkostähden kunnia luonnollisesti maistuivat.

– Aloitin urani täällä St. Louisissa, joten täällä on aina kiva pelata. Yritän pitää hauskaa, pelata omaa peliä ja nauttia. Voittaminen on aina mukavaa, Husso virnisti.

Ducks pääsi maanantain ottelussa hyvään vauhtiin. Kuuden ja puolen minuutin kohdalla Mason McTavish teki Anaheimille avausmaalin. Sen syötti tulokas Beckett Sennecke, joka pidensi pisteputkensa (1+7) kahdeksaan otteluun. Ducksin historiassa yhtä pitkään putkeen on yltänyt tulokkaana ainoastaan Paul Kariya kaudella 1994-95. Sennecke, 19, sai myös 20 tehopistettä (7+13) täyteen kauden 26 ottelussaan. Seuran tulokashistoriassa nopeammin virstanpylväälle on päässyt vain Kariya, 24 ottelussa.

Bluesin Jordan Kyrou ja Ducksin Pavel Mintjukov osuivat vielä ensimmäisessä erässä, joten tauolle lähdettiin 2-1 vierasjohdossa. Mintjukovin osuman jälkeen Bluesin maalivahti Jordan Binnington otettiin vaihtoon, ja hänen tilalleen liukui Joel Hofer.

– Pidän Binningtonista todella. Hän on taistelija, joka nostaa aina pelaamisensa tasoa tärkeillä hetkillä. Olemme molemmat luontaisia taistelijoita. Ensimmäisen erän jälkeen pyysimme toisiltamme anteeksi ja jatkoimme matkaa. Asia on loppuun käsitelty, Bluesin päävalmentaja Jim Montgomery taustoitti.

Kun kolmas erä läheni kuuden minuutin täyttymistä, koitti Ducksin Leo Carlssonin hetki viimeistellä maali ja komistaa pisteputkeaan. Ruotsalaishyökkääjä on toista kertaa tällä kaudella seitsemän ottelun pisteputkessa. Vain Edmonton Oilersin Leon Draisaitl on kyennyt kuluvalla kaudella vastaavaan.

St. Louis yritti kavennusta ilman maalivahtia, mutta maalinteosta vastasi Anaheim. Carlsson toimitti kiekon Chris Kreiderille, joka kävi tuikkaamassa tyhjiin kauden 13. maalinsa.

Kuten Hussokin viittasi, alivoimapelaaminen oli yksi Ducksin avaimista voittoon. Päävalmentaja Joel Quenneville oli samoilla linjoilla. Varsinkin Mintjukov ja puolustaja Jacob Trouba ahmivat minuutteja vajaalla.

– Muutimme hieman alivoimamiehityksiä tähän otteluun. Vastustajalla oli vaarallisia paikkoja, mutta pääsimme hyvään vauhtiin uusilla koostumuksilla. Teimme hyviä juttuja, ja myös maalivahtimme oli hyvä, Quenneville kertasi.

Vaikka viime viikkojen tulostaso on heitellyt, Ducks jatkaa Pacific-divisioonan johdossa. Quennevillen miehistöllä on 26 ottelusta 16 voittoa ja 33 sarjapistettä. Anaheimilla käynnistyy kolmen kotiottelun sarja, jonka aikana vieraiksi tulevat Utah Mammoth, Washington Capitals ja Chicago Blackhawks.

Bluesin otteet ovat kauden edetessä hieman kohentuneet. Joukkue on silti viimeistä edellisenä Central-divisioonassa. Maanantaina St. Louisilla oli mahdollisuus edetä tällä kaudella ensimmäisen kerran kolmen voiton putkeen, mutta haaveeksi se vielä jäi.

– Välillä tulee tällaisia otteluita, joissa emme saa momentumia aikaiseksi. Vastustaja käytti pari paikkaa hyväkseen, ja se oli ratkaisu, puolustaja Cam Fowler näki.

St. Louis suuntaa seuraavaksi vieraskiertueelle. Montgomeryn joukot kohtaavat loppuviikosta Boston Bruinsin, Ottawa Senatorsin ja Montreal Canadiensin.

Aiheeseen liittyvä sisältö