Skip to main content

Draft kääntää valokeilan tulevaisuuden tähtiin

Teksti Risto Pakarinen

Asiantuntijat ovat yksimielisiä: tämän vuoden varaustilaisuudessa ei ole samanlaisia huippuja kuin viime vuonna. Viime vuoden ykkönen, Nathan MacKinnon, voitti tiistaina Calder-pokaalin vuoden tulokkaana, kakkonen, Aleksander Barkov oli mukana Suomen olympiajoukkueessa ja nelonen, Seth Jones, Yhdysvaltojen MM-joukkueessa Minskissä. Viidentenä varattu Elias Lindholm pelasi 58 ottelua NHL:ssä ja kuutonen, Sean Monahan, oli Calgary Flamesin maalipörssin kakkonen.

Tänä kesänä ykköspaikka lienee kahden pelaajan kauppa, sillä puolustaja Aaron Ekland ja hyökkääjä Sam Reinhartin nimet ovat useimpien listojen kärjessä, mutta joukossa ei ole pelaajaa, joka voisi yksin kääntää Floridan suunnan, ja Panthersin GM Dale Tallon onkin valmis kauppaamaan ensimmäisen varausoikeuden – oikeasta hinnasta.

Pelaajat eivät missään nimessä ole huonoja, mutta mukana ei vain ole Sidney Crosbyn kaltaista varmaa tähteä.

Mutta kahdella ensimmäisellä kierroksella kuultaneen monta tuttua nimeä. Sam Reinhart on Calgary Flamesissa ja Kanadan maajoukkueessa 1980-luvulla menestyksekkäästi pelanneen Paul Reinhartin poika. Paul on ollut tässä tilanteessa tosin ennenkin. New York Islanders varasi Samin veljen, Griffenin, kaksi vuotta sitten koko dratftin neljäntenä pelaajana ja kaksi vuotta sitä ennen Calgary varasi Paulin vanhimman pojan, Maxin, kolmannella kierroksella.

Ehkä Flames ei taaskaan pysty vastustamaan kiusausta hankkia Reinhart.

Calgaryn fanit tunnistavat myös nimen "Nylander", sillä Michael Nylander pelasi seurassa 1990-luvulla. Nyt hänen poikansa, William, on eräs parhaista eurooppalaisista pelaajista, joka varataan ensimmäisellä kierroksella, kenties kymmenen parhaan joukossa. Mutta toisaalta, Michael edusti urallaan kahdeksaa eri NHL-seuraa, joten mahdollisuudet hyvään tarinaan ovat hyvät.

Nylander oli NHL:n eurooppalaisten kenttäpelaajien rankinglistan kakkonen, edellään toinen toisen sukupolven pelimies, nimittäin KalPan Kasperi "Samin poika" Kapanen. Sami pelasi Hartford/Carolinassa ja Philadelphiassa - missä myös varaustilaisuus pidetään.

Flyers saattaa olla kiinnostunut Kasperista, jonka alle 18-vuotiaiden MM-turnaus ei mennyt odotusten lailla, mikä on saattanut pudottaa hänen osakkeitaan draftissa. Philadephialla varaa 17:ntenä, ja Kapanen saattaa olla vielä tarjolla.

Hall of Fameen 2007 valittu Al MacInnis pitää peukkuja Ryan-pojalleen ja nelinkertainen Stanley Cup -voittaja Claude Lemieux Brendanille, joka saattaa pudota toiselle kierrokselle, tai sitäkin alemmas, aivan kuten Ted Donaton poika Ryan.

Sami Kapanen sai aikoinaan odottaa omaa varaustaan neljä pitkää vuotta, ennen kuin Whalers varasi hänet neljännellä kierrosella, Michael Nylander varattiin kolmannella kierroksella ja Ted Donato draftin 98:ntenä pelaajana.

Jos isät ovat jotakin oppineet niin sen, että pelaajan tavoitteena ei ole tulla varatuksi ensimmäisenä. Tavoite on pelata NHL:ssä ja matka sinne on pitkä ja vaatii paljon työtä.

Viime kaudella NHL:ään varattiin yksitoista suomalaista, sitä edellisenä kesänä yhdeksän ja 2011 kymmenen. Tusinan verran suomalaisia nuoria miehiä saanee parin päivän päästä lisää piristysruiskeen harjoitteluunsa.

Katso lisää