Starsin heikolle alkukaudelle on monia eri syitä, mutta yksi käynnissä olevan tappioputken suurimmista tekijöistä on heikko ja tehoton hyökkäyspelaaminen. Dallas teki viime kaudella NHL-joukkueista kolmanneksi eniten maaleja, mutta tällä hetkellä sijoitus on samassa tilastossa vasta 18:s.
Hyökkääjä Colin Blackwellin mukaan Starsin pukukopissa vallitsee tappioputkesta huolimatta rauhallinen tunnelma, eikä joukkueella ole vielä syytä paniikkiin. Totuus on kuitenkin se, että dallasilaisilta odotettiin huomattavasti enemmän jo tässä vaiheessa sesonkia.
– Emme ole missään nimessä tyytyväisiä peliesitykseemme, mutta isossa kuvassa tilanteemme on vielä kohtalainen. Olemme voittaneet kolme ottelua ja hävinneet kolme. Se ei ole kuitenkaan se tulos, mitä meiltä odotettiin. On jokaisen pelaajan vastuulla katsoa peiliin ja yrittää kehittää omaa toimintaa näiden odotusten mukaisesti, Blackwell kertoi.
Dallasin seuraava mahdollisuus kurssin korjaukseen tulee eteen jo torstaina, kun texasilaiset isännöivät Los Angeles Kingsiä, joka on esiintynyt alkukaudesta niin ikään vaisusti. Ottelu voisi toimia hyvänä käännekohtana Starsin kaudelle, sillä Kings on joutunut poistumaan viimeisimmistä 13 keskinäisestä kohtaamisesta 10 kertaa tappio niskassaan.
– Meidän pitää oppia virheistämme, jotta saisimme heikkojen esitysten kierteen katki. Olemme pelanneet vasta kuusi ottelua, joten jäljellä on vielä todella paljon jääkiekkoa, Minulla on yhä vahva usko siihen, että opimme yhdessä virheistämme, Blackwell tiivisti.
Tiistaina reilut 23 minuuttia jääaikaa saanut Heiskanen tietää, että myös Starsin suomalaispelaajien on nostettava jatkossa tasoaan muiden tähtien ohella. Vahvana kahden suunnan puolustajana tunnettu Heiskanen ei ole vielä onnistunut maalinteossa tällä kaudella, joten tällä saralla riittää ainakin parannettavaa.
Mikko Rantanen (3+4) johtaa Dallasin sisäistä pistepörssiä, ja Roope Hintz (1+5) löytyy sijalta neljä. Esa Lindellin pistesaldo näyttää kuuden ottelun jälkeen kolmea (1+2), ja Heiskasella on kasassa kaksi syöttömerkintää.
– Tilanne on isossa kuvassa turhauttava, mutta meidän pitää silti uskoa omaan peliimme. Onnistuimme avaussyöttöjen kanssa paremmin jo toisessa erässä, kun yksinkertaistimme taktiikoitamme. Ehkä simppelimpi pelitapa on avain onneen, Heiskanen pohti.