Crawford parantaa osakkeitaan loppua kohden
Teksti Kevin WoodleyCorey Crawford on voittanut Stanley Cupin kaksi kertaa Chicago Blackhawksin kanssa, mutta henkilökohtainen palkinto häneltä vielä puuttuu.
Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos hän pelaa vahvan runkosarjan lopun.
Washington Capitalsin Braden Holtby oli kauden puoliväliin saakka selvä suosikki parhaan maalivahdin palkinnon, Vezina Trophyn voittajaksi, mutta hänen tilastonsa ovat tippuneet tammikuun jälkeen. Niinpä Crawfordista on tullut hänelle vahva haastaja.
Holtby saattaa vielä rikkoa Martin Brodeurin tekemän yhden kauden voittoennätyksen, 48, mutta hän on pudonnut alaspäin tai jopa kokonaan ulos kymmenen parhaan maalivahdin joukosta useissa merkittävimmissä tilastoissa, jotka koskevat torjuntaprosentteja. Crawford sen sijaan on ykkösenä tai ainakin kärkisijoilla samoilla listoilla, mukaan lukien tilastot, jotka mittaavat laukausten vaarallisuutta sillä perusteella, miltä etäisyydeltä ne tulevat.
”Tämä on ollut hyvä vuosi,” Crawford sanoi toimittajille maaliskuun 6. päivä pysäytettyään 34/35 laukausta ja johdettuaan joukkueensa voittoon Detroit Red Wingsistä.
”Vezina Trophyn saaminen olisi todella hieno kunnia, mutta pelejä on vielä paljon jäljellä, ja nyt pitää keskittyä aina vain seuraavaan otteluun.”
Crawfordilla on NHL:n paras torjuntaprosentti niistä maalivahdeista, jotka ovat pelanneet vähintään 40 ottelua, 92,7. Tasakentällisin pelatessa hänen torjuntaprosenttinsa on 93,7, ja hän on kakkosena New York Rangersin Henrik Lundqvistin (93,9) jälkeen. Holtbyn torjuntaprosentti tällä listalla on 92,9 ja oikeuttaa kymmenenteen sijaan.

Usein sanotaan, että Crawford on saavuttanut menestyksensä Chicagon systeemin ansiosta, mutta hän on todella tehnyt oman osansa voittojen eteen. War-on-ice.comin mukaan hänen torjuntaprosenttinsa viidellä viittä vastaan, suhteutettuna laukauksien etäisyyksiin, on 93,67, ja hänen edellään on vain Lundqvist, 93,98. Crawfordin kaikkiin tilanteisiin suhteutettu torjuntaprosentti 92,62 on liigan paras. Vaikkei laukauksen etäisyys aina kompensoikaan laukauksen laatua, koska siihen ei sisälly kiekon liikuttaminen ennen vetoa, tilanteen suhteuttaminen antaa lisää painoarvoa pelkille numeroille.
Crawford pärjää tietysti hyvin noissakin kategorioissa.
Crawfordilla on eniten liigassa nollapelejä, seitsemän. Jos joku epäilee nollapelien vain korvanneen huonoja otteluja ja olevan merkki epätasaisuudesta, Hockey-Reference,comin mukaan Crawfordilla on myös eniten liigassa, 40, laatualoituksia eli otteluita, joissa hän on ollut aloittava maalivahti ja hänen torjuntaprosenttinsa on ollut yli NHL:n kauden keskiarvon tai yli 88,5 niissä otteluissa, joissa laukauksia on ollut 20 tai vähemmän. Crawfordin laatualoituksien prosentuaalinen määrä, 71,5, on kärkipäässä myös niiden maalivahtien joukossa, jotka ovat pelanneet yli 40 ottelua. Se tasoittaa tilastoja, sillä Crawfordilla on myös seitsemän todella huonoa aloitusta, jollaisiksi lasketaan ottelut, joiden torjuntaprosentti jää alle 85,0. Holtbylla näitä huonoja aloituksia on ollut viisi ja Lundqvistilla neljä.
”Se on monen asian summa,” Crawford vastasi, kun häneltä kysyttiin otteiden tasaisuudesta tällä kaudella.
”Täytyy pitää huolta itsestään, henkisen vireen täytyy olla oikea, joka ilta täytyy tehdä kovasti töitä, ja jokaiseen otteluun täytyy valmistautua oikealla tavalla.”
Hockey-Reference.com listaa myös yli keskiarvon pelastetut maalit eli maalit, jotka liigan keskiarvolla torjuva maalivahti olisi päästänyt. Crawford johtaa tätäkin tilastoa yli keskiarvon pelastetuilla 19,70 maalilla. Kun analyytikko Nick Mercadante viimeksi ruoti näitä tilastoja maaliskuun 10. päivä, vertaillen laukauksen vaarallisuutta vetopaikkaan nähden viidellä viittä vastaan pelatessa, Crawford pelasti 0,384 maalia 60 minuutissa. Yli 40 ottelua pelanneista maalivahdeista hänen edellään oli vain Lundqvist, 0,448 maalia.
Toisin sanoen Crawfordin kaudessa ei ole kyse vain siitä, että Blackhawks joukkueena on sijalla 14, kun lasketaan laukausyritykset (50,68 prosenttia) viidellä viittä vastaan, niukasti edellä 16. olevaa Capitalsia (50,38) ja reilusti edellä Rangersia (47,52).
MUUT EHDOKKAAT

Henrik Lundqvist, New York Rangers: Lundqvist jos kuka on näyttänyt olevansa maalivahti, joka voi yltyä hurjaan voittoputkeen ja pelata sellaisen huippukuukauden, että Crawford putoaa kärkisijalta. Varsinkin, jos otetaan huomioon hänen roolinsa yllä mainituissa kiekonhallintaan liittyvissä vaikeuksissa. Lundqvist oli jo karkumatkalla Vezina-suosikiksi kauden ensimmäisen neljänneksen jälkeen, mutta toinen neljännes pudotti hänet pois kolmen suosikin joukosta. Nyt hän on taas pelannut itsensä mukaan kolmen huipputorjujan joukkoon. Kuten tilastot osoittavat, Lundqvist on ainoa Crawfordin edellä oleva maalivahti useimmissa tasakentällisin pelatuissa torjuntaprosenttien kategorioissa. Ongelma on Lundqvistin alivoiman torjuntaprosentti, 83,2, joka on vasta sijalla 20 niiden maalivahtien joukossa, jotka ovat pelanneet yli 40 ottelua. Tasakentällisin pelattujen minuuttien torjuntaprosenttia suositaan varmempana ennusteena siitä, millaisia otteluja on luvassa tulevaisuudessa, mutta jäähyjen tappamisella on kuitenkin suuri rooli, kun arvioidaan kautta ja sen onnistumista.
Braden Holtby, Washington Capitals: Joidenkin mielestä voitot ovat vain joukkueen tilastoja, varsinkin, jos kyseessä on joukkue, joka tekee toiseksi eniten maaleja liigassa. Mutta tuo ajattelutapa ei ehkä tee Holtbylle oikeutta. Hän on pystynyt pitämään kiinni muutoksista, joita maalivahtivalmentaja Mitch Korn on ajanut sisään viimeisen kahden kauden aikana, silloinkin, kun peli on ollut tiukkaa tai vaikeaa. Eikä hän ole muuttanut pelitapaansa illasta toiseen tai silloin, kun ottelun loppu on mennyt kireäksi. Pelikirjassa pysyminen on taito siinä missä perhostyyli tai hanskakäden torjunta. Sen voi sanoa näkyvän yhdellä maalilla voitetuissa otteluissa, joita Capitalsilla on tällä kaudella ollut eniten liigassa, 25 voittoa voittoprosentilla 69,4. Holtbyn tilastot tällä kaudella yhdellä maalilla voitetuissa otteluissa ovat 20-4-4, mutta se ei ehkä ole riittävä kompensoimaan pudotusta hänen torjuntaprosentissaan. Kauden puolivälissä hän johti liigaa prosentilla 93,2, mutta on nyt kuukausi ennen runkosarjan loppua 92,2. Se riittää kymmenenteen sijaan.
Muita mahdollisia ehdokkaita: Tampa Bay Lightningin Ben Bishop, New Jersey Devilsin Cory Schneider ja Detroit Red Wingsin Petr Mrazek.