Muutaman ottelun vieraspelikiertue sai ikävän käänteen maanantaina St. Louis Bluesin kotihallissa, kun Rantanen jätti kaukalon toisen erän alussa. Alavartalovammasta kärsivä laituri ei enää palannut kaukaloon, ja hänen kuntonsa katsastetaan seuraavan kerran ensi viikon alussa.
- En usko, että toipuminen tulee viemään 4-6 viikkoa. Toivomme häntä takaisin huomattavasti nopeammin. Voimme kuitenkin vain katsoa ja tarkkailla hänen oloaan parin päivän päästä sekä millaisia treenejä hän pystyy tekemään, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar sanoi toiveikkaana.
Lisää aiheesta: Mikko Rantanen joutuu sivuun alaraajavamman takia]
Rantasen poissaolon merkitystä ei voi korostaa liikaa, olihan hän jo viime kaudella NHL:n vaarallisimpia hyökkääjiä. Samaan tahtiin alkoi myös tämä kausi, heti alkuun kuuden ottelun pisteputkella. Rantanen on iskenyt yhdeksässä ottelussaan 5+7=12 pistettä ja jäänyt ilman tehoja ainoastaan yhtenä iltana.
Ennen loukkaantumistaan Rantanen, 22, ennätti alustamaan Avalanchen ainoan maalin Bluesia vastaan pelatussa ottelussa. Ilman häntä joukkue kuitenkin taipui 1-3 tappioon ja hävisi vasta toisen kerran tällä kaudella.
- Mikko on sarjan parhaita pelaajia. Sellaisen menettäminen on totta kai kova paikka. Emme pysty korvaamaan häntä, mutta viime vuonna löysimme keinot voittaa myös silloin kun hän oli sivussa. Toivottavasti pystymme sinnittelemään nytkin, kunnes hän palaa, sanoi Rantasen kanssa Avalanchen sisäisen pistepörssin kärkipaikan jakava Nathan MacKinnon.