Chicagon puolustuksen jaksettava vielä vähän

Hallitseva Stanley Cup –mestari Los Angeles Kings ei ole pelannut huhtikuun alun jälkeen, kuten ei myöskään Boston Bruins, joka voitti mestaruuden 2011 ja pelasi finaalissa 2013 (Chicago Blackhawksia vastaan). Suursuosikki St. Louis Blues hävisi ensimmäisellä kierroksella Minnesota Wildille, joka ei saanut toisella kierroksella Chicagolta otteluakaan, ja Läntisen konferenssin voittaja, Ducks, joutui taipumaan Blackhawksille seitsemännessä ottelussa.

Chicago, ja Jonathan Toews, Patrick Kane ja Duncan Keith, pelaavat jälleen Stanley Cupista.

Helppoa se ei ole Chicagollekaan missään nimessä ollut. Joukkue on pelannut lukuisia maratonotteluita, jotka jo itsessään ovat rasittavia, mutta Chicago pelaa nyt käytännössä kahdella puolustajaparilla, kun Kimmo Timonen, Kyle Cumiskey ja David Rundblad saavat peliaikaa vain viitisen minuuttia ottelua kohden.

Duncan Keith, Niklas Hjalmarsson, Brent Seabrook ja Johnny Oduya jakavat loput 55 minuuttia neljään pekkaan.

Se on riittänyt finaalipaikkaan saakka ja nyt joukkueella on edessään korkeintaan seitsemän ottelua ja se saa kaiken lisäksi huilata muutaman päivän ennen finaalia.

Blackhawksin tähdet ovat olleet odotetun hyviä. Patrick Kane on pistepörssin kakkosena 17 ottelussa tekemillään 20 pisteellä. Hän on tehnyt kolme voittomaalia, ja sekin on toiseksi eniten koko liigassa. Jonathan Toews on johtajien johtaja, joka ottaa joukkueen selkäänsä, kun sitä tarvitaan. Kane ja Toews ovat myös valmentaja Joel Quennevillen salainen ase kriittisissä tilanteissa. Hän pitää tähtensä mielellään eri ketjuissa, ja Kane saa kieputtaa Brad Richardsin laidalla, mutta kun kovissa paikoissa, kuten Ducks-sarjan lopussa ja joukkueen oli pakko ottaa kaksi voittoa, no, silloin Kane ja Toews pelaavat samassa ketjussa.

Puolustus on hyvä ja jaksanee kauden loppuun saakka.

Hyökkäyksessä puolestaan riittää leveyttä: Kane, Toews, Richards, Teuvo Teräväinen, Patrick Sharp, Antoine Vermette, Marian Hossa ja Brandon Saad. Lisäksi ruotsalaissentteri Marcus Krüger on eräs liigan parhaista puolustavista hyökkääjistä ja Quennevillen ehdottomia luotopelaajia.

Entäs heikkoudet? Onko maalivahti Corey Crawford joukkueen heikko kohta? Hänet vaihdettiin maalilta pudotuspelien alussa ja hänen torjuntaprosenttinsa on vain 91,9, mutta toisaalta, Tampa Bay Lightningin Ben Bishopin torjuntaprosentti on 92,0. Ero ei ole suuri, mutta finaalissa erot eivät olekaan suuria.

Chicago luottaa tietenkin maalivahtiinsa.

– ”Crow” on ollut hyvä. Hän on joukkueemme selkäranka, sanoo Seabrook.

Tilanne kuulostaa Chicagon kannalta hyvältä, mutta maalivahtipelin lisäksi Tampa Baylta löytyy vastaus melkein kaikkeen muuhunkin. Patrick Kane on tosiaan pistepörssin kakkosena, mutta hänen edellään on Tampa Bayn Tyler Johnson. Kanen kolme voittomaalia on toiseksi eniten … edellä on Johnson, neljällä maalilla.

Juuri Johnsonin ketju, jossa pelaavat Ondrej Palat ja Nikita Kutsherov – kuuluisat ”kolmoset” – on ollut ratkaisevassa roolissa kevään aikana. Johnson ja Kutsherov ovat joukkueen pistepörssin ykkönen ja kakkonen, ennen joukkueen kapteeni Steven Stamkosia, joka oli Rangers-sarjassa odotetun tehokas.

Puolustuspäässä suurimman vastuun kantaa ruotsalaiskaksikko Anton Strålman – Victor Hedman. Valmentaja Jon Cooper kehuu Strålmania melkein jokaisen ottelun jälkeen.

– Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan kaikissa tilanteissa, Cooper toteaa.

Tampa Bayn ylivoimapeli on ollut pudotuspeleissä Chicagoa tehokkaampaa (22,2 - 19,5 prosenttia) ja alivoimapelikin on sujunut paremmin (81,2 – 75,5 prosenttia). Mutta Chicagon joukkueella on jotain, mitä Lightningilta ei löydy: kokemusta pelata Stanley Cup –finaalissa.

Pian Lightning pääsee maistelemaan finaalitunnelmaa.

Chicago tietää myös, miltä tuntuu voittaa finaali. Ja siihen Tampa Bay ei pysty vastaamaan. Ainakaan vielä.