Canucksin orkesterin kapellimestarina on toiminut Elias Pettersson, joka on nakuttanut tehopisteitä tällä kaudella yli piste per peli -tahtia (42 ottelua, 19+25=44). Ääritaitava ruotsalaissentteri on merkkauttanut tällä kaudella tililleen kuusi ylivoimaosumaa ja majailee NHL:n ylivoimapistetilaston yhdeksännellä sijalla.
- Pyrin pelissäni keskittymään niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. En uhraa ajatuksia sille, mitä muut joukkueet ovat minusta mieltä. Tiedostan sen, etten ole enää uusi tulokas tässä liigassa. Joukkueemme on ottanut isoja kehitysaskelia tällä kaudella, ja se on ollut hienoa seurattavaa, Pettersson kertoi.
Puolustus auttaa tulikuumaa Markströmiä
Canucksin laadukkaan puolustamisen ohella kunniamaininnan ansaitsee maalivahti Markström, jonka torjuntatyöskentely on ollut joulukuun 19. päivästä lähtien huimalla tasolla. Ruotsalaisveskari on vartioinut Vancouverin veräjää seitsemästä voitto-ottelusta kuudessa, ja niiden aikana hänen torjuntaprosenttinsa on ollut vakuuttava 93,9.
Markströmin edessä luutinut puolustus ei ole ottanut taka-askelia vastustajien antaessa painetta. Myers ja kumppanit eivät ole myöskään yrittäneet keränneet toiminnastaan tyylipisteitä, vaan oman maalin edustalla pyörineet irtokiekot on pystytty lakaisemaan väljemmille vesille.
- Pelaamisemme ei ole vaatinut mitään poppakonsteja, vaan voitot ovat tulleet tiiviin yhteispelin kautta. Valmistautuminen ja asennepuoli ratkaisevat myös paljon. Toki Jacob on ollut maalillaan häikäisevä ja suurin yksittäinen tekijä vahvojen peliesitysten takana, Green analysoi.
Lännen tämän hetken kovakuntoisimpiin joukkueisiin lukeutuva Canucks on noussut voittojen myötä Pacific-divisioonan kolmoseksi ja kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan. Vancouverissa on pelattu playoff-kiekkoa viimeksi kaudella 2014-15, joten tosipeleihin hinkuva kanadalaisryhmä ei taatusti anna vastustajilleen mitään ilmaiseksi.