Skip to main content

Burns antaa mieltymystensä näkyä asuissaan

Teksti Amalie Benjamin / NHL.com

SAN JOSE – On vaikeaa kuvailla Brent Burnsiä, ja kuitenkin se on hyvin helppoa. Hän on kaikkea sitä mitä luulet hänen olevan, elämää suurempi sadun sankarin henkilöitymä, joka rakastaa käärmeitä, matelijoita sekä muita vähemmän pidettyjä eläimiä, viinejä, armeijaan liittyviä asioita, vaatteita, automatkailua. Hän on isä ja erinomainen jääkiekkoilija.

Hän on tatuointeineen kirjaimellisesti värikäs, ja vaikutelmaa vain lisäävät puuttuvat hampaat ja kyky kasvattaa Rip Van Winklen kaltainen parta.

Kuva menneisyydestä: tuleva San Jose Sharksin puolustaja on 11-vuotias. Hänen taitovalmentajansa Jari Byrski vetää taitokilpailua, joka vedetään läpi myös NHL:n tähdistöottelun viikonloppuna, ja johon Burns nimetään ensimmäistä kertaa noin 15 vuotta myöhemmin. Mutta on vuosi 1996, joten ei mennä ajassa edelle.

Kuvitellaanpa tätä: 20 pelaajalle suunniteltu pukukoppi on täynnä, kun sinne ahtautuu 30 tai 40 teini-ikäistä poikaa, ja yksi heistä – kyllä, Burns – seisoo penkillä ripustaakseen kamppeitaan ja huutaa huoneen toiselle puolelle.

Haluaisiko Byrski tietää, mitä Burns sai isältään 11-vuotislahjaksi? Haluaisiko?

Totta kai. Miksei?

Valmentaja ajatteli, että uudet luistimet, uusia pelivarusteita, jotain tavanomaista, mitä jääkiekkoa pelaava kanadalaispoika saa isältään, joka haluaa kasvattaa poikansa rakkautta lajia kohtaan. Hän odotteli Burnsin kaivavan laukustaan lahjan, jotain uutta ja kiiltävää.

Poika riisui t-paitansa.

- Hän näytti minulle olkapäänsä ja näytti tauointinsa, Byrski muisteli.

- Tatuoinnissa oli jääkiekkomaila, jossa oli Kanadan lippu. Jalkani melkein pettivät. En todellakaan ollut uskoa silmiäni. Mutta siinä se vain oli.

Sellainen hän on. Tässä maailmassa on niin helppo käpertyä sisäänpäin, pysyä kotona ja katsella Netflixiä omissa oloissaan, mutta Burns tekee juuri päinvastoin. Kuten Byrski ja monet muut sanovat lähes samoilla sanoilla, ”mitä ikinä Burns tekeekään, hän ei koskaan tee sitä puolittain”. Hän avaa itsensä ulospäin koko maailmalle. Hän näkee, tekee ja kokee niin paljon kuin mahdollista.

- Tiedätkö, ei hän ole sen erilaisempi kuin kukaan muukaan, mutta hän vain näyttää sen, mitä hän on, sanoi Mike Malloy, joka on Burnsin ystävä ja toimi aikaisemmin San Jose Sharksin pelaajakehityksessä.

***

- En pidä niistä, Logan Couture kommentoi.

- Ne ovat kauheita, liigan karmeimmat. Hänellä ja Don Cherryllä.

Couture ei puhu Burnsin tatuoinneista, joista yksi on Harry Potter –aiheinen kuva hänen lonkassaan. Hän tarkoittaa Burnsin pukuja, jotka vangitsevat katseen ja polttavat silmän pohjassa. Kuviot ovat kuin kuumehoureisen unia, joista on tullut puolustajan tavaramerkki. Puolustaja Brenden Dillon asui tämän kauden kolme ensimmäistä kuukautta Burnsin kodissa, ja kertoo, kuinka Burns tulee pelireissulta kotiin ja heittää vaatteet keittiön kaapin päälle.

Vaatteet vain kertovat hänen persoonallisuudestaan, aivan kuin tatuoinnit, käärmeet ja musta Mercedes tila-auto, joka on hänen kotinsa kesäisillä automatkoilla sekä kulkuväline hallille ja ruokakauppaan. (”joidenkin suosikki on Maseratis, jotkut ihmiset pitävät Ferrarista, jotkut Honda Civicistä, mutta Burnzie halusi mustan yhdeksänpaikkaisen auton, jossa on mikro ja kerrossängyt,” Dillon kertoo.) Nämä asiat näyttävät ulospäin, mitä hänellä on sisällään.

Kun Sharks oli torstaina voittanut Stanley Cup –finaalin viidennen ottelun Pittsburgh Penguinsia vastaan ja kaventanut ottelusarjan 3-2:een, Burns valmistautui palaamaan kotiin kuudetta ottelua varten pukeutuneena merensiniseen paitaan, tavanomaiseen tapaan kaulassa oli rusetti ja jaloissa armeijakuvioiset pikkukengät.

***

Sitä tulikin mieleen Burnsin reppu, armeijakuosinen sekin, tosin Dillon ei ihan ymmärrä miksei Burnsillä ole erivärisiä ja eri materiaalista valmistettuja laukkuja käytettäväksi erilaisten pukujen kanssa.

- Hänellä on repussa kaikkea Magic Bulettista (teknisesti ottaen NutriBullet, raporttien mukaan) proteiinijauheisiin, vesipulloon ja vaihtovaatteisiin, Dillon selitti.

- Koko sisältöä emme edes tiedä, koska olemme joskus yrittäneet nostaa sitä, mutta siinä meinaa venäyttää selkänsä. Se ei todellakaan ole kevyt. Täytyy olla lähemmäs kaksimetrinen ja 120-kiloinen, että jaksaa kantaa sitä joka päivä.

***

Mistä päästäänkin kiinnostukseen armeijaa kohtaan.

Kun Burns kaupattiin Sharksiin Minnesotasta 24. kesäkuuta 2011, silloinen USA:n ilmavoimien laskuvarjopelastaja sai hänen puhelinnumeronsa yhteisten ystävien kautta. Oli vain ajan kysymys, milloin he osuivat yhteen, koska heillä oli vuosia ollut yhteisiä tuttavia ja kiinnostuksen kohteita.

Malloy vei Burnsin Moffettin lentokentälle, missä he seurasivat pelastusharjoituksia, tai kuten Malloy kuvaili: ”ankarissa oloissa tehty harjoitus, ja seurasimme kuinka ryhmäni hoiti sen, tyhjensi rakennukset ja pelasti potilaat”.

Myös Burns osallistui kiipelyyn ja kaikkeen muuhunkin ja näytti omaa osaamistaan Malloylle ja hänen kumppaneilleen maanantaisin ja perjantaisin armeijan henkilöstölle varatulla jääajalla.

Hän oli, kuten Malloy sanoi, vain yksi kavereista.

***

Ja siitä päästään kesälomiin.

Kun jääkiekkokausi on ohi – tällä kaudella paljon myöhemmin kuin kertaakaan aikaisemmin Sharksin historiassa – Burns todennäköisesti tekee saman kuin joka vuosi, pakkaa vaimon ja kaksi lastaan autoon ja lähtee reissuun. Viime kesänä ajomatka kulki hänen kotikaupunkinsa, Ontariossa sijaitsevan Barrien kautta, missä hän tapasi Byrskin ja muutamia kavereita entisestä joukkueestaan, mukaan lukien Kanadan maajoukkueessa ja Dallas Starsissa tutuksi tulleen joukkuekaverin Jason Spezzan. Pienen tauon jälkeen matkan jatkuin mantereen halki.

- Se on jotenkin huvittavaa, kun koko perhe matkustaa siinä autossa, jolla hän kuskaa varusteensa hallille, nauroi Spezza, joka on tuntenut Burnsin yläkoulusta asti, ja Burns oli usein yötä Spezzan pikkuveljen Matthewn luona.

- Hän luistelee, on kuin tekisi maalin 16-vuotiaan maalivahdin selän taakse ja juhlii jokaista maalia kuin se olisi tehty NHL:n pudotuspeleissä.

***

- Mistä päästäänkin ampumaradoille, kamppailulajeihin ja siihen, että 16-vuotiaana Burns oli Steven Stamkosin ohjaaja jäällä.

- En ikinä unohda sitä, kun Steven sanoi minulle, että Brent Burns on hänen suosikkikouluttajansa. Että suureksi kasvettuaan hän haluaa olla kuin Burns, Bryski naurahti.

***

Huuto kuuluu läpi täpötäyden pukukopin, jossa on hikisiä pelaajia, toimittajia ja NHL:n henkilökuntaa. Burns tunnistaa äänen välittömästi. Hän on vastaamassa Joe Thorntonia koskevaan kysymykseen, kun hän yhtä äkkiä sanoo: ”Pikku lihapullani, olen täällä.”

- Is-kä?, ääni vastaa ja nousee jostain syystä paniikissa.

- Iskä, iskä, missä olet?

Pellavapäinen poika ilmestyy jostain, eikä hän juuri mitenkään muistuta Burnsia. Ihan tosi, vaikka on kyllä aika vaikea verrata pikkumiestä ja partasuista jättiläistä, jolta puuttuu edestä hampaita.

Sharksilla on syytä juhlaan. Joukkue on voittanut seuran historiassa ensimmäisen Stanley Cup –finaalin ottelun. Viimeinenkin kysymys on esitetty, ja Burns pääsee lähtemään 4-vuontiaan poikansa kanssa. Matkalla hän sieppaa jotain tavaroita tarvikehuoneesta, ja hänen poikansa Jagger käyttää ainutlaatuista asemaansa hyväkseen ja ryhtyy mielellään isänsä kaveriksi ryöstöretkelle.

Pikkuinen Burns on jo jonkinlainen kuuluisuus, koska hän osallistui isänsä eeppiseen showhun tämän vuoden tähdistöottelussa Nashvillessä. Nuorempi Burns varasti koko shown ja kaikkien sen nähneiden sydämet.

Burnsista o vaikea olla pitämättä ja on vaikea olla huomaamatta hänen metkujaan ja värejään ja iloaan, jolla hän lähestyy kaikkea ja kaikkia. Hän puhuu itsestään hauskana aasina ja on sanojensa mittainen joka käänteensä. Hän ilostuttaa maailman ja päinvastoin.

Isä ja poika kävelevät tiehensä tarvikehuoneeseen katsomaan mitä pöllittävää siellä olisi. Pieni läpi aivan liian suuressa pelipaidassa ja suurikokoinen lapsi hihattomassa t-paidassa ja shortseissa.

Katso lisää