Skip to main content

Bruins nousi toiselle villi kortti-paikalle

Teksti Matt Kalman

BOSTON – David Pastrnak ja Bard Marchand tekivät maalit ottelun ensimmäisten 2.44 minuutin aikana ja vauhdittivat Boston Bruinsin 5-2 –kotivoittoon Detroit Red Wingsistä torstaina. Detroitille tappio merkitsi sitä, ettei se pystynyt varmistamaan paikkaa pudotuspeleissä.

Bruins ja Red Wings ovat molemmat 93 pisteessä ja jakavat kolmannen sijan Atlantin divisioonassa. Boston kohtaa runkosarjan viimeisessä ottelussa lauantaina Ottawa Senatorsin kotihallissaan ja Detroit matkustaa lauantaina New York Rangersin vieraaksi.

Philadelphia Flyersilla on 91 pistettä, ja joukkue isännöi Toronto Maple Leafsiä torstaina. Flyersilla on vielä kaksi ottelua jäljellä.

Puolustaja Torey Krug teki ensimmäisen maalinsa 55:een otteluun ja sai myös kaksi syöttöpistettä, Loui Eriksson teki maalin ja Tuukka Rask torjui 13 kertaa Bostonin (42-30-9) maalilla. Bruins oli laukauksissa Red Wingsiä ahneempi, 34-15.

Alexey Marchenko ja Andreas Athanasiou teki Red Wingsin (41-29-11) maalit. Jimmy Howard aloitti maalilla, mutta hänet vedettiin pois kolmannessa erässä, kun hän oli päästänyt 26:sta laukauksesta viisi maalia. Petr Mrazek meni hänen tilalleen.

Howard oli edellisessä ottelussaan nollannut Philadelphia Flyersin ja torjunut 30 kertaa, mutta nyt Bruins oli neljän ensimmäisen laukauksen jälkeen 2-0 –johdossa. John-Michael Liles toimitti kiekon puolustusalueelta Detroitin siniviivalle, missä Pastrnak sieppasi sen vauhdissa mukaansa ja ajoi maalille. Pastrnakin rystyveto vei Bostonin 1-0 –johtoon ajassa 1.25, mutta Detroitin valmentaja Jeff Blashill haastoi maalin epäillen, että kyseessä oli paitsio. Videotarkistus osoitti, että pelaaja ei ollut paitsiossa.

Marchand sai Krugilta poikittaissyötön ja teki tilanteeksi 2-1 vedollaan vasemman aloituspisteen takaa. Kiekko meni Howardin ohi takakulmaan ajassa 2.44.

Krug teki ensimmäisen maalinsa sitten 5. joulukuuta ja vei Bostonin jo 3-0 –johtoon toisessa erässä. Jonathan Ericsson istui jäähyllä, kun Krug lämäri vasemmalta kaarelta upposi takakulmaan ajassa 5.22. Kiekko saattoi osua matkalla johonkin pelaajaan.

Detroitilla oli onnea mukana, kun se kavensi tilanteeksi 3-1 toisessa erässä ajassa 6.59. Henrik Zetterbergin veto blokattiin ja kiekko meni oikeaan laitaan. Marchenko haki kiekon kulmasta ja veti ranteella, mutta kiekko osui Bruinsin puolustajan Adam McQuaidin luistimeen ja kimposi siitä Raskin ohi.

Bruins teki kolmannen erän ensimmäisten 45:n sekunnin aikana kaksi maalia ja venytti johdon 5-1:een. Lee Stempniak iski Krugin vedon paluukiekon maaliin 20 sekunnin kohdalla ja 25 sekuntia myöhemmin Eriksson ohjasi Ryan Spoonerin vedon maaliin.

Mrazek tuli Detroitin maalille Erikssonin osuman jälkeen. Athanasiou onnistui tuikkaamaan kiekon maaliin ajassa 18.37 ja teki loppunumeroiksi 5-2.

Katso lisää