Skip to main content

Brodeur maineensa veroinen 2012 finaalissa

Teksti Dan Rosen / NHL.com

New Jersey Devils kunnioittaa maalivahti Martin Brodeuria paljastamalla hänen patsaansa seuran kotihallin Prudential Centerin edessä helmikuun 8. päivä. Seuraavana iltana ennen Edmonton Oilersia vastaan pelattavaa ottelua Devils jäädyttää Brodeurin paidan numero 30.

NHL.com puolestaan kunnioittaa juttusarjalla Brodeurin uraa, jonka aikana hän rikkoi useita ennätyksiä ja joka todennäköisesti päättyy lopulta Hockey Hall of Fameen.


Tässä juttu Brodeurin viimeisestä, lähes maagisesta kannujahdista vuonna 2012.

Martin Brodeur voitti kolmannen Stanley cupinsa vuonna 2003, ja viimeisen kerran hän tavoitteli himottua kannua kesällä 2012. Mitä siihen väliin mahtuu? Yhdeksän vuotta, 568 pelattua ottelua ja 307 runkosarja- sekä pudotuspelivoittoa.

Se on pitkä aika; paljon otteluja, paljon voittoja ja monta syntymäpäivää. Siksi olikin niin yllättävää, että 40-vuotias Brodeur pystyi vielä kerran auttamaan joukkuettaan Stanley cupin tavoittelussa vuonna 2012. Aivan kuin hän olisi ennen kauden alkua juonut nuoruuden lähteestä.

Paitsi että se ei ollut yllätys hänen läheisilleen, niille, jotka tuntevat hänet parhaiten.

”Mitä Martyyn tulee, mikään ei koskaan yllättänyt minua. Kaikki oli mahdollista ja mitä tahansa oli odotettavissa,” Devilsin entinen GM Lou Lamoriello mietti.

Devilsin ex-pakki Ken Daneyko voitti Stanley cupin kolme kertaa Brodeurin kanssa (1995, 2000 ja 2003), ja hänen ajatuksensa olivat hyvin samanlaiset kuin Lamoriellon, kun häneltä kysyttiin kesän 2012 yllätyksestä. Kuka olisi arvannut, että New Jersey puskisi tiensä Stanley cup-finaaliin Los Angeles Kingsiä vastaan ja pelaisi kuusi ottelua ennen kuin joutuisi antautumaan?

”Minusta se oli jotain sellaista, mitä kiekkosuuruudet tekevät. Devilsillä oli melko hyvä joukkue sinä vuonna, kuten (Zach) Parise ja (Ilja) Kovaltshuk , ja Marty oli oma itsensä. Marty kaivoi jostain esiin sen saman taianomaisen pelitavan, jolla hän oli voittanut kymmenen vuotta aikaisemmin. Sitä sopii odottaa hänen kaltaiseltaan legendalta,” Daneyko muisteli.

”Kaikki hyvät asiat loppuvat aikanaan, mutta Marty varmisti, että hän poistuu näyttämöltä upealla tavalla.”

Brodeurin ei tarvinnut hipoa täydellisyyttä vuonna 2012, mutta Devils ei olisi päässyt Stanley cup –finaaliin, jos hän ei olisi ollut lähellä sitä.

Hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,7, hän päästi keskimäärin 2,12 maalia ottelua kohti, ja hän voitti 24:stä ottelusta 14 sinä keväänä. Vuonna 2003 voitetun Stanley cupin ja kevään 2012 pudotuspelien välillä Brodeur pelasi 42 pudotuspeliä ja voitti niistä 16.

”Pelasimme todella hyvin, ja Marty torjui niin kuin odotimme hänen torjuvan ja teki myös sellaisia torjuntoja, joita emme olleet osanneet odottaa. Se oli hyvä yhdistelmä,” Parise kuvaili.

Kyse ei ollut niinkään siitä, kuinka paljon Brodeurilla oli torjuntoja vaan siitä, milloin hän torjui ja mitä ne merkitsivät joukkueelle.

Devils pelasi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Florida Panthersia vastaan. Seitsemännessä ottelussa Brodeur torjui 43 kertaa, mukaan lukien 12 torjuntaa ensimmäisellä jatkoajalla. Sen ansiosta Devils pääsi toiselle jatkoajalle ja lopulta voitti ottelun.

”Se Floridassa pelattu seiskapelin jatkoaika, se oli Martylta uskomaton suoritus. Se ottelu oli pakko voittaa, ja kun niin kävi, se uskoakseni antoi joukkueelle ja Martylle lisää virtaa tai lisää potkua jatkaa eteenpäin. Hänen näyttävät torjuntansa jatkoajalla puskivat joukkuetta eteenpäin,” Devilsin maalivahtivalmentaja Chris Terreri pohti.

Toisella kierroksella Devils hävisi avausottelun Philadelphia Flyersille, mutta jyräsi sen jälkeen neljä voittoa ja meni jatkoon. Itäisen konferenssin finaalissa vastaan tuli New York Rangers, ja sarja venyi kuuden ottelun mittaiseksi. Ratkaisevassa ottelussa Brodeur torjui kolmannessa erässä kahdeksan kertaa ja kaikkiaan 33 kertaa ennen kuin Devils voitti jatkoajalla.

”Silloin kokemus ja sisäinen palo ottivat vallan,” Devilsin entinen kapteeni Scott Stevens totesi.

”Sillä hetkellä hän (Brodeur) ikään kuin astui vanhoihin saappaisiin. Hän oli ollut samassa tilanteessa ennenkin, tiesi mitä se vaatii ja tiesi mitä piti tehdä. Hän oli hieman vanhempi eikä enää nuoruutensa vedossa, mutta hän käänsi kokemuksen edukseen.”

Brodeur oli, harvinaista kyllä, altavastaaja ja nautti siitä.

”Harva uskoi minuun, ja silloin on hauska pelata, kun kukaan ei odota sinulta oikeastaan yhtään mitään,” hän hymähti.

Brodeuria tuskin voi syyttää siitä, että Devils hävisi Stanley cup –finaalissa Kingsille. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa hän torjui 53 häntä kohti ammutusta 57:sta vedosta, mutta Devils hävisi molemmat ottelut 2-1 jatkoajalla. Hänen ansiotaan on myös se, että Devils ei pudonnut jo neljännessä tai viidennessä ottelussa, sillä niissä hän torjui 46 kertaa. Kaksi kertaa kiekko livahti selän taakse.

Steve Bernier sai kuudennen ottelun ensimmäisen erän puolivälissä viiden minuutin jäähyn laitataklauksesta, ja siitä lumipallo lähti vyörymään. Kings teki vajaassa neljässä minuutissa kolme ylivoimamaalia, eikä Devilsillä ollut sen jälkeen mitään mahdollisuuksia pakottaa ottelusarja seitsemänteen peliin.

”Lopputulos olisi voinut olla aivan toinen. Meidän asenteemme oli kohdallaan, sillä olimme koonneet itsemme tappioiden jälkeen ja tehneet sarjasta kunnon kamppailun. Mutta kyseenalainen jäähy vei meiltä mahdollisuuden voittaa,” Brodeur mietti.

Brodeurin mielestä heille vihelletty jäähy ei ehkä ollut aiheellinen, sillä vain sekunteja ennen kuin Bernier oli taklannut Rob Scuderia takaapäin ja joutunut jäähylle, Kingsin hyökkääjä Jarrett Stoll oli tehnyt saman Brian Giontalle.

Kaikesta huolimatta Brodeur ei jossittele finaalisarjan lopputulosta, sillä hän ei ollut osannut ennustaa kuinka hyvin hän pystyisi vielä kerran kantamaan joukkuettaan.

Tällä kertaa tunne oli täysin erilainen kuin 11 vuotta aikaisemmin, kun hän edellisen kerran hävisi Stanley cup –finaalin, 29-vuotiaana. Silloin hän ei onnistunut pysäyttämään Colorado Avalanchea, vaikka Devils johti finaalisarjaa otteluvoitoin 3-2, ja kuudes ottelu pelattiin New Jerseyssä.

”Ei mitään kaduttavaa. Pelasin sen sarjan hyvin loppuun (vuonna 2012) ja olin kaikesta huolimatta tyytyväinen itseeni. Sitä ei voi mitenkään verrata finaaliin, jonka hävisimme vuonna 2001. Olin silloin elämäni iskussa, eikä häviön hetkellä koskaan tiedä, pääseekö enää milloinkaan tavoittelemaan kannua. Se tuntui todella pahalta.”

”Sillä kertaa (finaalissa 2012) tiesin, että tämä luultavasti on viimeinen kertani tässä tilanteessa, ja päätin nauttia joka hetkestä. Pelasin rennosti enkä ottanut paineita yhtään mistään.”

Katso lisää