Amerikkalaispuolustaja ei antanut urallaan paljon haastatteluja, ja hän pysytteli mieluummin julkisuudesta sivussa. Los Angelesissa Leetch kertasi kuitenkin mielellään tuntemuksiaan NHL.comille.
- On vaikea selittää sitä kunniaa, jonka koin sadan parhaan joukkoon valinnasta. Olin omalla tavallani hermostunut, kun tulin paikalle, Leetch kertoi.
- Paikalla on pelaajia, joita olen katsonut ylöspäin. Mukana on paljon hyviä ihmisiä ja jääkiekkopersoonia. Kaikki tulevat moikkaamaan ja kyselemään kuulumisia, hän jatkoi.
Leetch muisteli Players Tribune -nettisivun jutussa hänelle järjestettyjä yllätyssynttäreitä toisena vuotena New York Rangersissa. Vaikka hän oli jo itse todistanut pelitaitonsa NHL:ssä, nuorta miestä ujostutti, kun paikalla oli Guy Lafleurin ja Marcel Dionnen kaltaisia tähtiä.
- Minua naurattaa edelleen se ilta. Kuvittele, jos joku olisi sanonut minulle 12-vuotiaana Connecticutissa, että Lafleur ja Dionne tulevat 21-vuotissynttäreillesi, Leetch kertoi jutussa.
Sadan parhaan valintagaalassa Leetch oli yksi legendoista. Hän nautti suunnattomasti päästessään vaihtamaan kuulumisia vanhojen pelikavereiden ja vastustajien kanssa.
- En tiennyt, miten paljon paikalle tulee ihmisiä. Monien kanssa tiet ovat kohdanneet esimerkiksi erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa. Ajattelin, että hei, hänkin voi olla paikalla. Tuntuu kuin kaikki olisi samanlaista kuin aikanaan pukuhuoneessa. Odotukset ovat todellakin ylittyneet, Leetch sanoi.
Leetchin nuoruuden lähtökohdat eivät välttämättä antaneet odottaa nähdyn kaltaista uraa. Hänen isänsä oli armeijan leivissä, ja he muuttivat usein. Perhe asui esimerkiksi San Franciscossa, mikä ei ole jääkiekon ydinaluetta.
Silti kiekkokärpänen puraisi rajusti, ja Leetchistä tuli tähtipakki Bostonin yliopistossa.
- Jääkiekko on antanut minulle lähes kaiken, mitä minulla on. Olen päässyt paikkoihin, joista en edes voinut kuvitella lapsena. Jääkiekko on tuonut rahaa ja hyviä yhteyksiä. On niin monia hyviä asioita, jotka liittyvät jääkiekkoon, Leetch kertoi.