Skip to main content

Bobby Hullin lyöntilaukaus teki selvää jälkeä

Teksti Marko Leppänen

NHL on perustettu vuonna 1917. Siinä aikana sarjassa on pelannut satoja mahtavia jääkiekkoilijoita, jotka ovat tuottaneet iloa kiekkokansalle ympäri maailmaa.

Sitten ovat parhaista parhaat, jotka ovat määrittäneet omalla pelillään ja olemuksellaan koko jääkiekon suuntaa.

NHL.com/fi listaa pelipaikkojensa kaikkien aikojen parhaat NHL-pelaajat. Toisena vuorossa ovat vasemmat laitahyökkääjät.


1. Bobby Hull

Hamalla 1960- ja 70-luvulla ei Suomessa paljon NHL:stä tiedetty, mutta jostain levisi legendaarisia tarinoita esimerkiksi Bobby Hullista. Hänen raudanluja laukauksensa oli kuulemma mennyt maalivahdin räpylän, maaliverkon ja vielä laidankin läpi.

Se tarina ei ihan taida pitää paikkaansa, mutta moni muu kylläkin. Hän voitti yhden Stanley Cupin ja kolme kertaa parhaan pistemiehen Art Ross Trophyn. Maalipörssin voitto irtosi seitsemän kertaa. Hull oli tähdistöpelissä 12 kertaa ja voitti kaksi Hart Trophyä.

Hull on 50. tilalla kaikkien aikojen pistetilastossa NHL:ssä. Hän voisi olla vieläkin korkeammalla, mutta hyökkääjä pelasi seitsemän kautta WHA:ssa. Jos WHA-vuodet lasketaan yhteen, maaleja syntyi 913. Edellä ovat vain Wayne Gretzky (940) ja Gordie Howe (975).

Hull oli ensimmäinen pelaaja, joka käytti kunnon käyrää lapaa mailassa. Se toi entistä enemmän etua kovaan kutiin.

2. Luc Robitaille

Robitaille tunnettiin nimellä "Lucky Luc". Ihan kokonaan tuurilla ei tämä hyökkääjä uraansa kuitenkaan seilannut. Robitaille on kaikkien aikojen eniten pisteitä tehnyt vasen laitahyökkääjä NHL:ssä. Hän niittasi 1 431 ottelussa 1394 pistettä.

Robitaille joutui tosissaan tekemään töitä uransa eteen, sillä hänellä oli nuorempana pahoja puutteita luistelussa. Hyvä maalivainu kuitenkin kannatteli, ja Robitaille pystyi luomaan hienon uran. Hän voitti Calder Trophyn kaudella 1986–87 – ja tie oli auki.

Robitaille teki vähintään 40 maalia kahdeksana vuotena peräkkäin. Vastaavaan putkeen ovat pystyneet vain Mik Bossy ja Wayne Gretzky.

3. Aleksandr Ovetshkin

Vaikka Ovetshkin ilmoittaisi uransa lopettamisesta tänään, hänet muistettaisiin silti yhtenä kaikkien aikojen pelaajista. Ikää on kuitenkin vasta 30 vuotta, eikä maalivire ole suinkaan hyytymässä. Siitä oli osoituksena viime kauden 50 osumaa.

NHL:ssä vain kolme pelaajaa on pystynyt ylittämään 50 maalin rajan seitsemän kertaa.

Ovetshkin on jo kaikkien aikojen eniten maaleja tehnyt venäläispelaaja NHL:ssä. Henkilökohtaisia saavutuksia on jo riittävästi, kuten kolme Hart Trophyä. Nyt Ovetshkin tarvitsisi enää Stanley Cupin sinetöidäkseen uransa mahtavuuden.

Adam Oates yritti Washingtonin valmentajana istuttaa Ovetshkinia oikean laiturin tontille, mutta se kokeilu ei toiminut. Ovetshkinin yksi vahvuus on, kun hän pystyy leikkaamaan vasemmalta laidalta oikealle ja käyttämään hurjaa laukaustaan.

4. Frank Mahovlich

Mahovlich pääsi kannattelemaan Stanley Cupia käsivarsillaan peräti seitsemän kertaa. Vuonna 1979 päättynyt ura oli täynnä henkilökohtaistakin menestystä: Calder Trophy 1958, 15 All Stars -ottelua ja valinta Hall of Fameen.

Mahovlich oli vahva ja taitava hyökkääjä, mutta uraa varjostivat silti monenlaiset vaikeudet. Hän ajautui sopimuserimielisyyksiin vuonna 1962. Hän ajautui välirikkoon Maple Leafsin valmentajan ja GM:n Punch Imlachin kanssa.

Kroatialaisen maahanmuuttajaperheen poika joutui välillä Toronton katsojien hampaisiin, ja Mahovlich kärsi ajoittain masennuksesta. Silti hän nakutti 1 181 NHL-ottelussa 1 103 pistettä.

Peliuran jälkeen Mahovlich on pärjännyt loistavasti. Hän pääsi Kanadan senaattiin liberaalipuolueen edustajana. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen tohtori.

5. Brendan Shanahan

Shanahan on varsin tiukkailmeinen kiekkopomo Toronto Maple Leafsissa. Mutta veljet, oli hän kova pelaajakin.

Shanahaniin tiivistyivät uuden ajan voimahyökkääjän ominaisuudet. Hän pystyi taklaamaan, tappelemaan ja tekemään maaleja.

Shanahan on NHL:n historiassa ainoa pelimies, joka on ottanut yli 2 000 minuuttia rangaistuksia ja tehnyt silti yli 600 maalia.

Nuoruuden lacrosse-harrastus näkyi Shanahanin otteissa. Laji antoi sekä pelisilmää että kovuutta. Uralla laituri voitti kolme Stanley Cupia.

6. Ted Lindsay

Jarkko Ruutu ja Ville Nieminen tuskin näkivät Ted Lindsayn pelaavan, mutta jotain samaa heissä on. Lindsay oli oman aikansa edelläkävijä ärsyttäjän roolissa.

Siitä osoituksena on komea lempinimi "Terrible Ted".

Lindsay osasi mennä taitavasti vastustajan ihon alle, mutta mistään pelkästään rikkovasta pelaajasta ei voi puhua. Hän muun muassa voitti Art Ross Trophyn 1949–50.

Lindsay oli tärkeä osa tehokasta Detroitin tehoketjua, jonka lempinimi oli "Production Line". Muut jäsenet olivat Gordie Howe ja Sid Abel.

Lindsay voitti Stanley Cupin neljä kertaa. Yksi merkittävistä saavutuksista on, että yksi NHL:n palkinnoista on nimetty hänen mukaansa. Ted Lindsay Award annetaan pelaajien äänestämälle parhaalle pelaajalle.

7. Johnny Bucyk

Bucyk oli Boston Bruinsin kulta-aikojen yksi suurimpia tekijöitä 1960- ja 1970-luvuilla. Hän rikkoi 20 maalin rajan 16 kertaa.

Bucyk voitti Stanley Cupin Bostonin riveissä kaksi kertaa. Hän pelasi seitsemän All Stars -ottelua.

Otteissa oli myös herrasmiesmäisyyttä, sillä laituri voitti kaksi Lady Byng Trophyä.

Bucyk tykitti 1 540 ottelussa 1 369 pistettä. Vain Robitaillella on vasemmista laitureista enemmän pisteitä.

Pudotuspeleissäkin 124 pelissä hän teki 103 pistettä.

8. Dave Andreychuk

Andreychuk pelasi uransa aikana sentterinäkin, mutta enemmän hänet tunnettiin vasempana laiturina. Hän teki 1639 ottelussa 640 maalia ja antoi 689 syöttöpistettä.

Andreychuk käytti ulottuvaa varttaan taitavasti hyväksi pelissä. Isokokoinen pelaaja esitti silti välillä yllättävän näppäriä harhautuksia.

Andreychuk oli ylivoimaspesialisti. Hänen 274 ylivoimamaaliaan on edelleen kaikkien aikojen ennätys.

Andreychuk sai varttuneella iällä Stanley Cupin Tampa Bay Lightningissä vuonna 2004. Se sinetöi hänen komean uransa, joka päättyi 2006 samassa seurassa.

9. Dickie Moore

Moore oli todellinen fanien suosikki ja viihdyttäjä. Hän rikkoi Gordie Howen yhden kauden piste-ennätyksen kaudella 1958–59 takomalla 41 maalia ja 55 syöttöä.

Loukkaantumiset vaivasivat Moorea läpi uran, mutta hän onnistui silti tekemään vakuuttavaa jälkeä. Kuusinkertainen Stanley Cupin voittaja nappasi tililleen kaksi kertaa Art Ross Trophyn.

Kaukalossa Moore ei antanut mitään ilmaiseksi, mutta uran jälkeen hän on tullut tunnetuksi liikemiehenä ja lahjoittajana.

10. Paul Kariya

Teemu Selänne saa kiittää Kariyaa paljon siitä, että ura lähti niin hyvin lentoon Anaheimissa. Kariyasta tuli Selänteen pitkäaikainen ketjukaveri ja hyvä ystävä.

Kariya oli loistava luistelija ja varsinainen perfektionisti. Hänellä oli muun muassa käytössään henkilökohtainen kokki.

Kariya teki 898 runkosarjapelissä yhtä monta pistettä. Hänellä olisi ollut vielä paljon enemmänkin annettavaa, mutta ura päättyi toistuvien aivotärähdysten takia lopullisesti kesällä 2011.

Kunniamaininnat: Keith Tkachuk, Bob Gainey, Toe Blake, Michel Goulet, Brian Bellows, Steve Shutt, Henrik Zetterberg, Daniel Sedin, Mats Näslund, Markus Näslund, Gary Roberts, John LeClair, Esa Tikkanen

Katso lisää