Skip to main content

Blashill ihailee tähtiensä kovaa työmoraalia

Teksti Dan Rosen

NHL.comin juttusarja ”Viisi kysymystä” jatkuu kauden loppuun saakka. Keskustelemme lajin avainhenkilöiden kanssa ja kuulemme heidän kuulumisensa sekä viimeisimmät kiekkouutiset.

Tällä kertaa vuorossa Detroit Red Wingsin valmentaja Jeff Blashill.

Jeff Blashill mainitsee ensimmäiseksi sen, kuinka tärkeä ottelu on, kun häneltä kysyy millaista on pelata lauantaina ulkoilmaottelu Avalanchea vastaan Coloradon ohuessa ilmanalassa.

”Kuten kaikki runkosarjassa jäljellä olevat ottelut, sillä on valtavasti merkitystä”, Blashill sanoi.

Red Wingsillä on vielä kaikki mahdollisuudet selviytyä pudotuspeleihin – 25:ttä kertaa peräkkäin. Mutta varmaa se ei ole. Maanantaina Red Wings oli Itäisen konferenssin ensimmäinen villi kortti –joukkue ja kiinni pudotuspelipaikassa neljän pisteen eron turvin ennen New Jersey Devilsiä.

Mutta sitten Blashillin toinen ajatus tulossa olevasta ulkoilmaottelusta oli samanlainen kuin joulukuussa 2013, kun hänen silloinen AHL-joukkueensa Grand Rapids pelasi ulkojäällä; hei, tämähän on tosi upea juttu.

”On loistavaa, kun pääsee pelaamaan ulkoilmaottelussa. Sen suuremmaksi ei peli kauden aikana tule”, Blashill myhäili.

NHL:n ulkoilmaotteluja on tähän mennessä pelattu 17, ja niissä on ollut yhteensä 970 960 katsojaa. Viimeisimmässä ottelussa 50 426 fania näki, kun Minnesota Wild kaatoi Chicago Blackhawksin 6-1. NHL odottaakin, että miljoonan katsojan raja menee rikki lauantaina, kun Red Wings ja Avalance pelaavat Coloradossa. Jos Denverin yliopiston stadion myydään loppuun lauantaina, katsojia on yli 50 000.

”Olin onnekas jo silloin, kun sain AHL:ssä pelata ulkoilmaottelun. Se on uskomaton kokemus”, Blashill sanoi.

”Aiomme joukkueena nauttia joka hetkestä. Mielestäni se on tärkeää elämässä ylipäätään, elää hetkessä ja nauttia siitä. Näin teemme, mutta tietysti myös keskitymme voittamaan ottelun”.

Ja parasta onkin voittaa. Ulkoilmaottelu merkitsee paljon Detroitille, joka on jämähtänyt neljän ottelun tappioputkeen. Ensimmäinen mahdollisuus katkaista putki on tiistaina Columbus Blue Jacketsia vastaan.

Red Wings on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan vasta lisäajalla; voittomaalikisassa Ottawa Senatorsille ja jatkoajalla New York Rangersille. Blashill puhui NHL.comille Red WIngsin pelistä viime aikoina ja onko syytä olla huolissaan sekä kertoi mietteensä kolmesta tärkeimmästä pelaajastaan, Pavel Datsjukista, Henrik Zetterbergistä ja Dylan Larkinista.

Tässä siis viisi kysymystä…Jeff Blashillille:

Puolustuspelinne on ollut kahdessa viimeisessä ottelussa tehokkaampaa kuin niitä edeltäneissä kolmessa pelissä. Kahdessa viimeisimmässä annoitte kolme maalia, joista kaksi varsinaisella peliajalla. Sitä ennen olitte päästäneet yhteensä 15 maalia kolmessa ottelussa. Osaatko sanoa mistä se johtuu?

”Olemme koko kauden puolustaneet hyvin joukkueena. Mutta puolustuspeli taisi kärsiä siitä, kun yritimme olla tehokkaampia hyökkäyspäässä. Ymmärrän sen, että NHL:ssä ei voi menestyä ilman todella hyvää puolustuspeliä. Haluaisimme kohentaa hyökkäyspeliämme, mutta ilman muuta hyvä puolustuspeli on kaiken alku ja juuri”.

Siitä hyökkäyspelistä. Red Wings jäi sunnuntaina New York Rangersia vastaan ensimmäisen kerran tällä kaudella nollille. Olette tehneet kuusi maalia viimeisessä neljässä ottelussa. Olette toistaiseksi joukkueiden maalipörssissä sijalla 20, ja olette tehneet keskimäärin 2,5 maalia ottelua kohti. Runkosarjasta on jäljellä viimeinen neljännes, huolestuttaako maalinteko? Teettekö tarpeeksi maaleja?

”Maalinteko on ollut ongelmallista koko kauden ajan, ja totta puhuen oli sitä jo viime kaudella. Viime kaudella oli hankaluuksia tehdä maaleja viidellä viittä vastaan, joukkue taisi olla liigassa sijalla 25 viidellä viittä vastaan tehdyissä maaleissa. Ylivoimamaaleja ei ole tehty yhtä paljon kuin viime kaudella, ja sen takia viidellä viittä vastaan on vaadittu enemmän tehoja. Palasimme Flordasta, missä pelasimme Tampaa ja Floridaa vastaan. Sillä reissulla halusimme pitää puolustuksen sillä tasolla millä se on ollut suurimman osan tästä kaudesta ja hieman maustaa peliä kohentuneella hyökkäyksellä. Siirsimme Pavel Datsjukin ja Henrik Zetterbergin yhteen, ja se on tuottanut tulosta. Heidän ketjunsa on ollut tehokas, varsinkin ylivoimassa. Mutta tehoja tarvitaan muiltakin ketjuilta. Pidämme heidät yhdessä ja yritämme työstää muita ketjuja tehokkaammiksi. Meillä on kyllä hyökkäysvoimaa; Gustav Nyquist, Tomas Tatar, Dylan Larkin, Brad Richards. Meidän on jotenkin saatava heistä enemmän irti unohtamatta vahvaa puolustusta”.

Kun nyt otit esiin Datsjukin ja Zetterbergin, siitä on helppo siirtyä seuraavaan kysymykseen. Olet ensimmäisen vuoden päävalmentaja NHL:ssä. Millaista on valmentaa joukkuetta, jonka johtaviin pelaajiin he kuuluvat? Mitä he merkitsevät sinulle?

”He ovat uskomattomia. He tekevät minun työstäni hyvin helppoa. Milla tasolla valmennatkin, ainoa tie menestykseen on se, että pelaajat ovat vastuussa tekemisistään. Tarkoitan sitä, että he tekevät töitä joka päivä, kiinnittävät huomiota yksityiskohtiin joka päivä. Vaikka olen ensimmäisen vuoden valmentaja, työni on helppoa, koska kahdella parhaalla pelaajallani on päivittäin uskomaton työmoraali ja halu kiinnittää huomio yksityiskohtiin. Heidän asenteensa leviää koko joukkueeseen, ja he jatkavat perinnettä, joka tässä seurassa luotiin jo aikoja sitten”.

Datsjuk on pelannut yli 24 minuuttia kahdessa viimeisessä ottelussa ja on poikkeuksetta jäällä yli 20 minuuttia. Huolestuttaako sinua kuinka hän jaksaa?

”En ole huolestunut. Ei minun tarvitse olla, sillä hän on huippukunnossa. Totta kai pidämme häntä silmällä ja keskustelemme hänen kanssaan jaksamisesta. En ajatellut etukäteen, että hän pelaisi noin paljon sunnuntaina, mutta niin vain kävi, eikä hän näyttänyt mielestäni väsyneeltä. Joskus valmentaja peluuttaa pelaajiaan liikaa ja huomaa tehneensä virheen, kun pelaaja näyttää väsyneeltä. Minusta ei missään vaiheessa tuntunut siltä, että Pav olisi ollut väsynyt sunnuntaina. Hän on hurjassa kunnossa, ja silloin iällä ei ole merkitystä, vain kropalla. Hänen kehonsa on siinä kunnossa, että se kestää hurjatkin minuutit. Olin Detroitin apulaisvalmentaja neljä vuotta sitten, ja Pav on nyt yhtä kovassa vedossa kuin silloinkin. Hän pelaa nyt ehkä paremmin kuin koskaan, ja siksi haluamme peluuttaa häntä niin paljon kuin mahdollista. Pav oli sivussa alkukauden, joten hän ei ole joutunut niin koville kuin muut. Hänen jalkansa eivät paina, pelaaminen tuntuu hyvältä ja hän nauttii siitä. Hän nauttii pelaamisesta yhdessä Zetterbergin kanssa, ja he vain saavat lisää virtaa toisistaan ja tekevät toisistaan entistä parempia pelaajia”.

Miten ohjaat Dylan Larkinia, joka on niin nuori ja lahjakas? hänellä on paljon annettavaa mutta myös paljon opittavaa?

”Olemme saaneet asiat tasapainoon. Käytämme hänen taitojaan joukkueen hyväksi, mutta varmistamme myös, että hän saa riittävästi opetusta ja tukea ollakseen mahdollisimman hyvä pelaaja viiden vuoden kuluttua. Haluamme Dylan Larkinin olevan huipulla tänä vuonna, mutta haluamme hänen olevan vielä parempi Dylan Larkin viiden vuoden kuluttua. Se on vähän haastavaa. Kokeneilla pelaajilla on omat vakiintuneet tapansa, eikä heidän tekemisiinsä voi kauheasti enää puuttua. Nuorien pelaajien tekemisiin voi vielä vaikuttaa ja varmistaa, että he tekevät asiat oikein. Dylan tekee valtavan paljon asioita oikein ja luultavasti pystyy luistamaan joistakin asioista, koska hän on fyysisesti niin lahjakas; hän on hyvä luistelija ja pystyy vääntämään kiekon itselleen. Me valmentajat olemme vastuussa siitä, että hän tekee kaikki asiat oikein tullakseen NHL:n eliittipelaajaksi. Se on hänen tavoitteensa. Hän on julkisesti sanonut, että hän haluaa olla maailman paras pelaaja. Minun tehtäväni on vaatia häneltä niin paljon kuin maailman parhaalta pelaajalta vaaditaan. Onhan se tasapainoilua, mutta hän on pärjännyt tosi hienosti. Hän haluaa kehittyä pelaajana ja hän rakastaa voittamista. Noilla ominaisuuksilla pääsee pitkälle. Hänellä on itseluottamusta, mutta ei mitenkään häiritsevällä tavalla; hän ei ylvästele eikä ole uhmakas. Hänellä on hiljaista luottamusta itseensä. Hän uskoo itseensä ja on sinut itsensä kanssa. Hän esiintyy aina edukseen”.

Katso lisää