Skip to main content

Aleksander Barkov johtaa Florida Panthersia

Teksti Panu Markkanen / NHL.com

Nyt, kun koko jääkiekkoa seuraava Suomi ja miksei suuri osa kaikista urheilun ystävistä tietää ja tuntee Jesse Puljujärven ja Patrik Laineen, ja pohdiskelee, millä numerolla heidät varataan NHL:ään ensi kesänä, onkin hyvä hetki pohdiskella koko tuota draftin voimaa ja merkitystä. Tehdään se mainittua kaksikkoa vain kolme vuotta vanhemman pelaajan kautta. Kesällä 2013 Suomessa pohdittiin, olisiko Aleksander Barkovista maamme kautta aikain ensimmäiseksi ykkösvaraukseksi. Ei ollut, mutta “Sasha“ huudettiin toisena Florida Panthersiin. Lienee kohtuullinen aliarviointi sanoa, että varaus osui. Barkov on tällä hetkellä koko liigan parhaiden sentterien joukossa, ja kenties Suomen tämän hetken paras pelaaja.

Barkovin viimeiset alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelattiin Ufassa, Venäjällä vuosien 2012 ja -13 vaihteessa. Hän oli tuolloin pohjoisamerikkalaisen media suuri kiinnostuksen kohde nimenomaan tulevan kesän varaustilaisuutta ennakoiden. Konsensus oli, että hän olisi lähtökohtainen kolmosvaraus edellään Nathan MacKinnon ja Seth Jones. Kolme ensimmäistä varaamaan pääsevää seuraa olivat Colorado Avalanche, Florida Panthers ja Tampa Bay Lightning.

Floridan varauksista vastanneet henkilöt selittivät juuri hiljattain sitä, miksi hän ja johtamansa Florida päätyi varaamaan juuri Barkovin. MacKinnon oli mennyt Coloradoon, joten Barkov ja Jones olivat tarjolla.

- Tilanne oli tiukka. Meillä oli jo nuoria puolustajia, mikä olikin suurin tarpeemme. Oli valittava näiden kahden välillä, kertoi GM Dave Tallon Yahoon haastattelussa.

- Tykkään ajatella peliä keskustan kautta. Joukkue rakennetaan keskeltä maalivahdilla ja keskushyökkääjillä. Meillä oli myös tulossa Nick Bjugstad joukkueeseen, joten tämä antoi meille mahdollisuuden saada kaksi hyvää keskustan miestä, yksi right ja yksi left, sanoi entinen apulais-GM Mike Santos.

Tallonilla oli kokemusta hyvistä sentterien varauksista, sillä hän osui aikanaan Chicago Blackhawksissa kultasuoneen varatessaan Jonathan Toewsin numerolla kolme vuonna 2006. Sitä paitsi Florida sai alakertaan täydennystä varaamalla Aaron Ekbladin seuraavana kesänä, vaikka tuo oli tapahtuva vielä niin, ettei sitä voinut Barkovin varaushetkellä tietääkään.

Varaus määrittää lähes jokaisen NHL-pelaajan uraa todella merkittävästi. Leijonanosa taalaliigaan tulijoista tulee varauksen kautta, eikä näin voi vaikuttaa siihen, missä organisaatiossa uransa aloittaa. Monen pelaajan kohdalla tämä voi myös tarkoittaa sitä, että suuri osa urasta kuluu joukkueessa, joka ei taistele Stanley Cupista. Näin kävi esimerkiksi toiselle Floridassa useita huippukausia taistelleelle soturille Olli Jokiselle, joka pelasi Floridassa mm. viisi yli 50 tehopisteen kautta parhaan pistesaldon ollessa 39+52, mutta pudotuspelit jäivät aina haaveeksi. Barkovkaan ei ole pelannut vielä NHL:n pudotuspelejä, mutta hänen aikakautensa Panthers on eri tilanteessa kuin Jokisen Panthers.

Florida on noussut viime kierrosten voitoillaan varteenotettavaksi pudotuspelijoukkueeksi, eikä vähiten Barkovin ansiosta. Hän on saanut kasvaa suhteellisen rauhassa paikassa, jossa kärkevin, kriittisin ja terävin kiekkokirjoittaminen loistaa poissaolollaan. “Talon tavoille“ on saanut opetella vähien paineiden puristuksessa.

Toinen asia, joka uraa toki värittää, on se, mitä seurassa tapahtuu varauksen jälkeen. Barkov ei ole johtanut Floridaa Atlantin divisioonan kärkeen yksin. Apuun on hankittu muuan Jaromir Jagr. Pelillisesti kaksikko tukee toisiaan mitä mainioimmin, mutta ei sovi väheksyä myöskään sitä, miten Jagr on ottanut entisestään taakkaa pois Barkovin harteilta kaukalon ulkopuolella. Kaksikon ikäeroa on 23 vuotta, ja vaikka Jagr voisi olla ikänsä puolesta sentterinsä isä, toimii hän ennemminkin kuin huolehtiva isoveli.

Barkov sanoi haastattelussani SuomiKiekko-sivustolla ensimmäisen NHL-kautensa aikana, että vei aikansa, ennen kuin hän uskalsi alkaa puhua englantia joukkueen parissa. Vaikka hän on päässyt tästä pelostaan, ei hän ole vielä lähelläkään Jagrin kykyä antaa jokaisessa pelin jälkeisessä haastattelussaan toimittajille otsikkotasolla siteerattavia sutkauksia. Näin Jagr on omalla tavallaan antanut Barkoville lisää rauhaa, sillä jollain tasolla mediakin on oppinut siihen, että kun halutaan kommentit pelistä, kysytään ne kaikessa rauhassa Barkovilta, mutta kun juttuun halutaan otsikko, puristetaan se Jagrilta. Toki moinen ei Barkovin pirtaan tai luonteeseen oikein sopisikaan, eli kukin tyylillään.

Halusimme sitä tai emme, Jagr ei pelaa enää montaa kautta. Barkov sen sijaan pelaa. Todennäköisesti Floridan Pantterina ja laumansa johtajauroksena. Dave Tallonin ja Jaromir Jagrin takia tai ansiosta.

Katso lisää