Aleksander Barkov: “Hyvä tästä vielä tulee”
Teksti Risto PakarinenToinen NHL-kausi on usein pelaajille vaikea, muuten ei olisi olemassa käsitettä ”sophomore jinx”, eli toisen kauden kirous. Ensimmäisellä kaudella kaikki on uutta ja nuori pelaaja vain reagoi kaikkeen eteensä tulevaan, eikä usein ajattele mitään. Onni siitä, että on päässyt NHL:ään kantaa usein ensimmäisen kauden.
Toisella kaudella odotukset ovat aina korkeammalla, koska kaikkien odotetaan aina pelaavan paremmin kuin edellisellä kaudella.

Yksille, kuten Olli Määttä, kirous tuntuu todelliselta kiroukselta. Määtän kausi päättyi ennen aikojaan, mutta siihen ehti mahtua kasvainleikkaus, sikotauti ja olkapääleikkaus.
Toisiin kirous iskee pettymyskautena. Jos peli ei alusta lähdekään kulkemaan edelliskauden malliin, ajatukset alkavat kiertää yhtä ja samaa kehää.
Siinä tilanteessa on Aleksander Barkov, joka teki viime kaudella 24 tehopistettä 54 ottelussa, eli 0,44 per ottelu. Nyt pisteitä on tullut 30 ottelussa yhdeksän (3+6).
Viikko sitten Barkov kertoi Yle Urheilun haastattelussa ajatelleensa niin paljon asioita, ettei ”pää enää kestä”.
Ehkä se onkin juuri se salainen kikka, jolla takalukko avautuu ja peli alkaa kulkea. Tämän vuoden puolella pisteitä on tullut melkein pelissä kuin pelissä. Viimeisten viiden ottelun saldo on 1+3=4.
– Kun itseluottamus alkaa löytyä, pystyn yrittämään muutakin kuin kiekon heittämistä päätyyn. Omasta mielestäni olen pelannut hyvin viime aikoina ja löytänyt itseluottamusta. Uskon, että hyvä tästä vielä tulee, Barkov kertoi Ylelle.
Viime viikolla Barkov teki maalin ottelussa Vancouveria vastaan. Väliin mahtui 17 ottelun maaliton putki, sillä edellisen kerran nuorukainen iski maalin San Josen verkkoon marraskuun alussa.

- Kyllähän jokainen maali tuntuu hyvältä. Silti se tärkein juttu on joukkueen pisteet ja isoin tavoitteemme on päästä pudotuspeleihin. Siellä sitten pelataan parhaat pelit, Barkov sanoi.
Panthersin valmentajaksi tällä kaudella tullut Gerard Gallant ei ole huolissaan Barkovin pelistä.
– Hän on pelannut erinomaisesti. Hän ei ole varmasti tehnyt yhtä paljon pisteitä kuin mitä hän itseltään odottaa, mutta valmennuspuolella me olemme häneen todella tyytyväisiä, Gallant sanoi Ylelle.
– Varmasti häntä välillä turhauttaa, mutta olemme sanoneet hänelle, että ei kannata murehtia pisteistä, niitä tulee kyllä. Hän pelaa hyvin, [mutta pitää muistaa, että] hän on vasta 19-vuotias ja NHL on kova liiga.
Turhautunut Barkov päätti keskittyä perusasioihin ja muisteli vanhan tamperelaisen oppi-isänsä viisauksia.
- Olen miettinyt, että mistä niitä pisteitä tulee. Kuten Ville Nieminen on joskus sanonut, että jos haluat pizzaa, niin mene pizzeriaan ja jos haluat maaleja, mene maalille. Sieltä niitä tulee. Olen viime aikoina koettanut mennä sinne maalille, Barkov sanoi.
Se toimi. Ja parantunut itseluottamus käynnistää positiivisen kierteen. Tämä kausi ei ole vielä ohi.