Jääkiekosta tuli ajan myötä Suomen ykköslaji

Jääkiekon juuret ovat Euroopassa 1800-luvun alkupuolella syntyneessä Hockey on Icessa, jota voidaan pitää lähellä nykyistä jääpalloa. Tuo "jäähokkey" kehittyi jääkiekoksi tietenkin Kanadassa, jossa siitä tuli kansallislaji jo 1890-luvulla. Suomessa "jäähokkeyta" pelattiin vuosisadan vaihteessa. Ensimmäisenä lajista kirjoitti Suomen jääkiekkomuseon mukaan Urheilulehti vuonna 1899.

"Osanottajat koettavat varstantapaisilla sauvoilla, vihollisen vastustaessa, lyödä pyöreätä, jäätä myöten liikkuvaa kiekkoa vastapuolen portin läpi", kuvaili Urheilulehti ottelua.
Nykyään suomalaiset ovat jääkiekkokansaa, joten tuntuu kummalliselta, että meillä on aikoinaan tiukasti vastustettu tätä kanadalaista peliä ja suosittu nimenomaan eurooppalaista "jäähokkeyta". Suomi on yksi viimeisistä Euroopan talviurheilumaista, joissa jääkiekkoa alettiin pelata.
Ennen jääkiekkoliiton perustamista Suomen Palloliitto ja Luistinliitto kamppailivat lajin saamisesta siipiensä suojaan. Palloliitto järjesti vuonna 1928 ensimmäisen maaottelun, jossa ruotsalaisen Abbe Janssonin johdolla reilun viikon verran treenannut jääpalloilijoista kerätty Suomen joukkue kohtasi Ruotsin, joka voitti selvästi maalein 8-1. Palloliitto järjesti samana vuonna myös ensimmäiset suomenmestaruuskilpailut, joiden finaalissa Viipurin Reipas nappasi mestaruuden kaatamalla helsinkiläisjoukkue KIF:n lukemin 5-1.
Jääpallo oli vielä kauan Suomen suosituin talviurheilulaji. Ennen sotia jääkiekko oli ehtinyt juurtua oikeastaan vain Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Laji levisi muualle maahan vasta sotien jälkeen, kun 1950-luvulle tultaessa joukkuemäärä, katsojaluvut ja median kiinnostus kasvoivat. Tuolloin huomioita lajille toivat legendaariset pelimiehet Aarne Honkavaaran, Pentti Isotalon, Kalle Havulinnan ja Unto Wiitalan johdolla. Myös Hämeenlinnan Tarmon Matti Karumaan, Keijo Kuuselan ja Esko Tien muodostama KaKuTi-ketjuksi ristitty hyökkäystrio keräsi huomiota osakseen.
Jääkiekon asema vankistui 1950-luvun lopulla ja varsinkin jäähallien rakentamisen myötä 1960-luvulla. Suomi isännöi jääkiekon MM-kisoja ensimmäisen kerran vuonna 1965. Seuraavana talvena jääkiekkomaailma koki ison menetyksen, kun lupaava puolustaja Jarmo Wasama menehtyi auto-onnettomuudessa vain 22-vuotiaana. Ilves kunnioitti nuorukaista jäädyttämällä hänen pelinumeronsa 2.
Kansainvälisillä areenoilla Suomen nousu maailman huipulle vei aikaa vuosikymmeniä. Leijonamiehistö nappasi ensimmäisen voittonsa Virosta vuonna 1937 maalein 2-1. Ensimmäisissä MM-kisoissa vuonna 1939 Suomi ei kyennyt voittamaan otteluakaan, ja Leijonat jäivät sijalle 13. Olympiaturnaukseen Suomi osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1952 Oslossa. Menestys kuitenkin odotutti itseään.
Kun tultiin 1960-luvulle, suomalaispelureiden taitoja alettiin noteerata myös ulkomailla. Euroopan kaukaloihin pelaajia siirtyi jo vuosikymmenen lopulla. Pohjois-Amerikan valloituksen suomalaispelaajista avasivat vuonna 1974 WHA-liigaan siirtyneet Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta. Vuonna 1976 Matti Hagmanista tuli ensimmäinen suomalaispelaaja NHL:ssä.

Vuonna 1971 pelatussa perinteisessä Izvestija-turnauksessa Suomi onnistui vihdoin voittamaan isäntäjoukkue Neuvostoliiton. Suomi taisteli 70-luvulla jo tiukasti mitaleista myös arvokisoissa. Kotikisoissa Suomi saavutti MM-pronssia, jonka se myöhemmin menetti maalivahti Stig Wetzellin dopingkäryn myötä.
Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Reijo Ruotsalainen viitoittivat tietä suomalaisille NHL:ään 1980-luvulla. He osoittivat, että myös suomalaiset voivat pärjätä maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Kurri ja Tikkanen juhlivat urallaan Stanley Cupin voittoa peräti viidesti ja Ruotsalainen kahdesti. Suomi saavutti viimein ensimmäisen arvokisamitalin, kun se sijoittui hopealle Calgaryn olympiaturnauksessa vuonna 1988.

Teemu Selänne ja historian ensimmäinen maailmanmestaruus olivat 1990-luvun isoimmat kiekkouutiset. Selänne valloitti NHL:n unohtumattomalla tulokaskaudellaan ja pitää hallussaan edelleen tulokkaiden maaliennätystä (76). Nuorukaiset Ville Peltonen, Saku Koivu ja Jere Lehtinen johdattivat Suomen ensimmäiseen maailmanmestaruuteen vuonna 1995. Selänne kruunasi oman uransa Stanley Cup -voittoon vuonna 2007. Kaikkiaan 12 suomalaispelaajaa on vuosien varrella päässyt nostamaan tuota himoittua pokaalia.

Satavuotias Suomi saa olla ylpeä kiekkosankareistaan ja Suomi-lähettiläistään maailmalla. 2000- ja 2010-luvuilla on ollut huomattavissa, että uuden pelaajasukupolven myötä on tullut myös uudenlainen asenne pelaamiseen ja pelaajiin. Pelaajat ovat avoimia ja rohkeita. He uskaltavat kertoa rehellisesti ja leuhkimatta omista vahvuuksistaan sekä joukkueen mahdollisuuksista. Patrik Laine, Sebastian Aho, Aleksander Barkov, Mikko Rantanen, Teuvo Teräväinen, Rasmus Ristolainen ja Olli Määttä edustavat tämän uuden sukupolven kärkeä.
Kiekkotulevaisuus näyttää valoisalta. Sisua riittää!