AP24126616592966

Leijonat lähtee kaksien peräkkäisten kotikisojen jälkeen haastajana Tshekin Prahassa ja Ostravassa pelattavin MM-kisoihin. Viime vuona Suomen joukkueen turnaus päättyi pettymykseen, kun Kanada laittoi kisaisännän ulos jo puolivälierissä. Tätä ennen Leijonat oli kolmesti peräkkäin finaalissa ja voitti kaksi maailmanmestaruutta.

Viime vuonna Suomen MM-joukkueen hyökkäystä vahvistivat Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, Montreal Canadiensin Joel Armia ja New York Rangersin Kaapo Kakko. Armia oli kaksissa edellisissä MM-kisoissa Leijonille tärkeä palanen, mutta tänä vuonna hän ei osallistu turnaukseen. Myös muita kieltäytymisiä tuli. Nashville Predatorsin pudotuspelitaipaleen katkettua olisi MM-joukkueeseen ollut tarjolla huippumaalivahti Juuse Saros, mutta häntä ei nähdä Leijonien tolppien välissä.

FIN mikko rantanen

Täysin ilman NHL-pelaajia Suomen ei kuitenkaan tarvitse turnaukseen lähteä, sillä joukkuetta vahvistavat viime vuonnakin mukana ollut Detroit Red Wingsin puolustaja Olli Määttä ja jo seitsemännet MM-kisansa pelaava San Jose Sharksin hyökkääjä Mikael Granlund. Pittsburgh Penguinsista mukana ovat tällä kaudella läpimurtonsa taalajäillä tehnyt Valtteri Puustinen ja lonkkaleikkauksestaan toipunut Jesse Puljujärvi.

Granlund on ollut aina loistavassa iskussa MM-kaukaloissa, olipa sesonki rapakon takana mennyt miten tahansa. Tällä kaudella hän pelasi erittäin pirteästi Sharksissa, jonka menestys oli muuten kehnoa. Granlund pelasi 69 runkosarjaottelua tehoin 12+48=60 ja sivusi NHL-uransa parasta ottelukohtaista pistekeskiarvoa 0,87, jonka hän merkkautti kaudella 2017-18 Minnesota Wildissa.

Määttä luutii Leijonissa alakerran isäntänä, ja Puustinen tuo mielenkiintoisen lisän Suomen hyökkäysosastoon. NHL:ssä duunarirooliin hakeutunut Puljujärvi pystynee pelaamaan MM-kisoissa enemmän myös hyökkäyssuuntaan, mutta kysymysmerkkejä aiheuttaa edelleen taustalla oleva kuntoutuminen lonkkaoperaatiosta.

Suomen MM-kokoonpano painottuu tällä kaudella Euroopassa pelanneisiin pelaajiin, kuten monesti aiemminkin päävalmentaja Jukka Jalosen aikana. Viimeistä kauttaan maajoukkuetta luotsaava Jalonen on pystynyt johdattamaan Leijonat kolmeen MM-kultaan (2011, 2019 ja 2022), vaikkei käytössä ole ollut läheskään aina kaikkein kirkkaimpia tähtiä.

Mielenkiintoinen nimi leijonalaumassa on kisojen aikana 18 vuotta täyttävä Konsta Helenius. Nuori suomalaishyökkääjä on pelannut tällä kaudella 20-vuotiaiden sekä 18-vuotiaiden MM-kisat, ja nyt kirsikaksi kakun päälle tulee vielä miesten MM-turnaus. Helenius oli yksi Mikkelin Jukureiden parhaista pelaajista Liigan playoffeissa, joissa hän kirjautti kuuteen otteluun tehot 2+4. Ennakot povaavat, että Helenius varataan tämän kesän NHL Draftissa ensimmäisten kymmenen pelaajan joukossa.

123023 FIN Konsta Helenius

Leijonat on pystynyt menestymään Jalosen johdolla suhteellisen nimettömilläkin kokoonpanoilla. Kenraaliharjoitus meni Suomelta putkeen, sillä Tshekin EHT-turnauksessa kaatuivat Sveitsi, Ruotsi ja kisaisäntä Tshekki. MM-kisoja edeltävistä harjoitusotteluista Leijonat on voittanut kahdeksan ja hävinnyt vain yhden.

Suomen kollektiivi on ollut MM-turnauksissa vahva, mikä voi kantaa tänäkin vuonna pitkälle. Sitä tukevat hyvät esiintymiset turnaukseen valmistavissa peleissä, joissa esimerkiksi Granlund ei ole vielä ollut edes mukana. Monella kärkimaalla on kuitenkin vahva MM-nippu täynnä NHL-pelaajia, joten mitalin ottaminen kisoista on Leijonille haaste. Mahdollisuuksia on toki vaikka mestaruuteen, mutta ennakkosuosikkina Suomi ei turnaukseen tänä vuonna lähde.

Yhdysvallat voi nousta jopa mestariksi

Yhdysvallat on lähtenyt MM-kisoihin tyypillisesti ylipistopelaajista kootulla joukkueella, jota on tähdittänyt muutama NHL-pelaaja. Nyt amerikkalaisilla on toinen ääni kellossa, sillä joukkue suorastaan vilisee taalakaukaloissa vakituisesti kiekkoilevia pelaajia.

Osasyynä NHL-miesten sankkaan joukkoon voi olla Yhdysvaltojen maajoukkueen GM Bill Guerinin sanat sen jälkeen kun tieto ensi vuoden 4 Nations Face-Off -turnauksesta ja NHL-pelaajien paluusta olympialaisiin oli tullut.

– Haluan nähdä sitoutumista. Jos matka Karibialle on MM-kisoja tärkeämpi, silloin ei ole mielestäni riittävän sitoutunut, Guerin sanoi maaliskuussa The Athleticille.

Yhdysvalloilla on NHL:ssä paljon tähtipelaajia, joten itsestään selvien valintojen jälkeen esimerkiksi olympiajoukkueen paikoista käydään kovaa kilpailua. MM-kisat voivat toimia joillekin pelaajille oivana ponnahduslautana tuleviin turnauksiin.

Maalilleen Yhdysvallat saa Red Wingsin Alex Lyonin, joka nousi tällä kaudella Detroitin ykkösveskariksi Ville Husson loukkaannuttua. Yhdysvaltain joukkueeseen oli nimetty alun perin myös Red Wingsin tähtihyökkääjä Dylan Larkin, mutta hän joutui jäämään pois viime metreillä loukkaantumisen vuoksi.

Kokemusta hyökkäykseen tuovat kuitenkin Columbus Blue Jacketsin Johnny Gaudreau ja New York Islandersin Brock Nelson. He saavat rinnalleen nuoria tähtiä, kuten Ottawa Senatorsin Brady Tkachukin, Anaheim Ducksin Trevor Zegrasin ja Montreal Canadiensin Cole Caufieldin.

Puolustukseen kokemusta tuovat Red Wingsin Jeff Petry, Blue Jacketsin ykköspuolustaja Zach Werenski ja Chicago Blackhawksin Seth Jones. Potentiaalisista tulevaisuuden tähtipakeista mukana on New Jersey Devilsissä tuloskautensa pakettiin saanut Luke Hughes.

Yhdysvallat on jumittunut 2000-luvulla pronssimitalistiksi eikä ole selvinnyt loppuotteluun kertaakaan nykyimuotoisissa MM-kisoissa. Välierissä Yhdysvallat on ollut 12 kertaa, mutta hävinnyt aina. Tämänvuotisella kokoonpanolla on mahdollisuus murtaa kirous ja ottaa MM-kulta Yhdysvaltoihin 64 vuoden tauon jälkeen.

Kovassa ennakkosuosikkien kärkikolmikossa Yhdysvalloille tekevät seuraa Ruotsi ja Kanada. Kanadan joukkue pursuaa nuoria NHL-tähtiä, kun hyökkäyksessä ovat mukana Blackhawksin Connor Bedard, Columbuksen Adam Fantilli, Senatorsin Ridly Greig ja tulevan kesän NHL Draftin ykkösvaraukseksi povattu Macklin Celebrini. Puolustuksessa nuorista tähdistä ovat mukana esimerkiksi Buffalo Sabresin Owen Power ja Bowen Byram.

Pohjoisamerikkalaisille ei kalpene myöskään Ruotsi, jolla on mukana peräti 17 NHL-pelaajaa. Puolustus on erittäin väkevä, sillä mukana ovat Tampa Bay Lightningin Victor Hedman, Penguinsin Erik Karlsson ja Sabresin Rasmus Dahlin. Hyökkäykseen tulivoimaa tuovat muiden muassa Los Angeles Kingsin Adrian Kempe, Detroitin nuori tähti Lucas Raymond ja Wildin Joel Eriksson Ek.

Todennäköisesti joku näistä kolmesta joukkueesta juhlii turnauksen pääteeksi maailmanmestaruutta. Leijonat on kuitenkin osoittanut pystyvänsä Jalosen johdolla horjuttamaan tähtipainotteisia kokoonpanoja MM-jäillä, joten Suomea ei voi laskea ulos mestaruustaistelusta. Tie kultaan on kuitenkin pitkä.

Myös Tshekki ja Sveitsi haastavat ennakkosuosikkeja

Leijonien kanssa ennakkosuosikkien kiusaajiin lukeutuvat Sveitsi ja Tshekki. Molemmilla on edellytykset taistella mitalista, ja Tshekki saa isäntämaana tuekseen äänekkäänä tunnetun keskieurooppalaisen kotiyleisön.

Tshekin joukkueessakin on useampi pelaaja NHL:stä. Hyökkäystä vahvistavat Senatorsin Dominik Kubalik, Devilsin Ondrej Palat ja Toronto Maple Leafsin David Kämpf sekä puolustusta Ducksin Radko Gudas ja Sharksin Jan Rutta. Maalivahtiosastonsa Tshekki rakentaa puhtaasti NHL-veräjänvartijoista, kun mukana ovat Ducksin Lukas Dostal, Blackhawksin Petr Mrazek ja Arizona Coyotesin Karel Vejmelka.

ANA-NJD: Dostal pysäyttää viime hetken rankkarin

Sveitsi saa mukaan kenties koko turnauksen parhaan puolustajan, kun Norris Trophy -finalistiksi nimetty Predatorsin Roman Josi vahvistaa joukkueen alakertaa, jossa mukana on myös Devilsin Jonas Siegenthaler. Hyökkäyksessä johtotähtinä ovat puolestaan Devilsin Nico Hischier ja Winnipeg Jetsin Nino Niederreiter. Mielenkiintoinen nimi on myös Blackhawksin 24-vuotias hyökkääjä Philipp Kurashev.

Ja olisivatko MM-kisat mitään ilman Andres Ambühlia? Sveitsiläislegenda teki jo viime vuonna ennätyksen pelatuissa MM-turnauksissa, ja tänä vuonna 40-vuotias konkarihyökkääjä nostaa rimaa vielä yhden pykälän osallistuessaan kisoihin 19. kerran.

Slovakia ja viime vuonna sensaatiomaisesti MM-hopeaa ottanut Saksa pystyvät kiusaamaan isompiaan, vaikka eivät lukeudu mitalisuosikkeihin. Saksa saa Detroitin puolustaja Moritz Seideria lukuun ottamatta tänä vuonna mukaan samat NHL-vahvistukset kuin viime vuonnakin. Mukana ovat Sabresin JJ Peterka ja Sharksin Nico Sturm. Maalivahtipeli saksalaisilla on kunnossa Seattle Krakenin Philipp Grubauerin johdolla. Slovakia saa hyökkäykseensä Canadiensin ykkösvarauksen Juraj Slafkovskyn ja Krakenin Tomas Tatarin. Puolustusta vahvistaa Devilsin 20-vuotias huippulupaus Simon Nemec.

BUF-DET: Seider lämää ylivoimaosuman Fabbrin syötöstä

Paikasta puolivälieriin kamppailee Blue Jacketsin maalivahti Elvis Merzlikinsin tähdittämä Latvia, joka otti viime vuonna maan historian ensimmäisen MM-mitalin kaadettuaan Yhdysvallat pronssiottelussa. Tanskan, Norjan, Kazakstanin ja Ranskan yltäminen puolivälieriin vaatii heiltä erittäin onnistunutta turnausta.

MM-kisojen häntäpään muodostavat Iso-Britannia, Itävalta ja Puola, jotka taistelevat putoamista vastaan todennäköisesti Kazakstanin ja Ranskan kanssa. Itävallan ykköstähti on Wildin Marco Rossi, joka pelasi ensimmäisen täyden NHL-kautensa tehopistein 21+19=20.

Iso-Britannialla on puolestaan pääasiassa paikallisesta Elite Ice Hockey Leaguesta koottu joukkue. Britannia roikkui MM-kisojen päätasolla vuodet 2019-22, mutta putosi tämän jälkeen vuodeksi IA-divisioonaan. Britit kuitenkin nousivat takaisin ylös vuoden 2023 kotikisoissaan.

Puola palaa päätason MM-kisoihin 22 vuoden tauon jälkeen. Vielä kaksi vuotta sitten puolalaiset pelasivat MM-kisojen IB-divisioonassa, mutta nousivat toissa keväänä takaisin IA-divisioonaan. Voittokulku jatkui viime keväänä, kun Puola oli Britannian IA-divisioonan MM-kisoissa toinen, mikä oikeutti nousuun päätasolle täksi vuodeksi.

Puolan joukkue on koottu pääasiassa maan oman pääsarjan pelaajista. Puolan mahdollisuudet säilyä MM-kisojen päätasolla ovat minimaaliset, mutta yllätysvoitot muista pohjajoukkueista voivat tehdä ihmeitä. Samaan pystyi esimerkiksi Iso-Britannia kahdesti peräkkäin.

Näin MM-turnauksessa pelataan

MM-kisoissa pelataan kaksi alkulohkoa yksinkertaisena sarjana. Kisojen A-lohko (Suomi, Kanada, Sveitsi, Tshekki, Tanska, Norja, Itävalta ja Iso-Britannia) pelataan Prahassa ja B-lohko (Yhdysvallat, Saksa, Ruotsi, Slovakia, Latvia, Ranska, Kazakstan ja Puola) Ostravassa. Alkulohkojen neljä parasta etenee puolivälieriin. Välierät ja mitalipelit pelataan Prahassa 25.-26. toukokuuta.

MM-turnaus käynnistyy perjantaina 10. toukokuuta, jolloin Leijonat kohtaa avausottelussaan isäntämaa Tshekin kello 21.20 (Viaplay ja MTV3) Suomen aikaa.

Aiheeseen liittyvä sisältö