Boston Bruins eliminated

NHL:n playoffien toinen kierros huipentui Itäisen konferenssin osalta perjantaina, kun Florida Panthers raivasi tiensä jo toista kertaa peräkkäin konferenssifinaaleihin.
 
Boston Bruins teki kaikkensa viedäkseen ottelusarjan seitsemänteen ja ratkaisevaan otteluun, mutta Panthersin viime hetken voitto-osuma päätti perinteikkään seuran kauden tylyllä tavalla. Florida voitti sarjan kuudennen ottelun lukemin 2-1 ja koko toisen kierroksen ottelusarjan voitoin 4-2.
 
Panthers ja Bruins pelasivat erikoisen sarjan, jossa hallinta vaihteli rajusti ottelusta toiseen. Ottelusarjan kolme ensimmäistä kamppailua eivät olleet varsinaisia jännitysnäytelmiä, mutta loppua kohden tilanne tiivistyi mukavasti.

Panthersin ja Bruinsin playoff-sarjan kuudennen ottelun huippuhetket

Perjantaina täysosumat olivat tiukassa, ja lopullinen ratkaisu nähtiin aivan varsinaisen peliajan lopussa. Hyvää playoff-kevättä pelaava Panthersin puolustaja Gustav Forsling oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ampui sarjan ratkaisseen voittomaalin Bruinsin verkkoon vain puolisentoista minuuttia ennen päätössummeria.

Bruins lähti pudotuspeleihin jälleen kerran kovin odotuksin, mutta tällä kertaa joukkueen tie nousi pystyyn toisella kierroksella. Runkosarjassa Atlantic-divisioonan kakkoseksi sijoittunut Boston sai sarjaan loistavan lähdön, muttei onnistunut hyödyntämään ensimmäisen ottelun ryöstöä parhaalla mahdollisella tavalla.

Playoff-kevään aikana kovia kokenut Bruinsin kapteeni Brad Marchand oli tappiosta huolimatta todella ylpeä joukkueestaan.

– En pysty edes kuvailemaan sitä, kuinka ylpeä olen tästä ryhmästä. Asiantuntijat eivät pitäneet meitä kauden alussa edes playoff-joukkueena, mutta selvitimme tiemme aina tänne asti. Joukkueessamme oli paljon uusia kasvoja, mutta onnistuimme luomaan yhdessä jotain ainutlaatuista tällä kaudella, Marchand kommentoi.

Toista kauttaan Bruinsin päävalmentajana toimiva pitkän linjan kiekkomies Jim Montgomery halusi tappion hetkellä antaa kiitosta omilleen. Boston on ollut Montgomeryn alaisuudessa raudanluja runkosarjajoukkue, mutta menestys pudotuspeleissä antaa odottaa vielä itseään.

– Oli kunnia valmentaa tätä ryhmää, sillä pelaajat paiskivat hurjasti töitä koko kauden ajan. Ei voi koskaan olla tyytyväinen, jos kauden viimeinen ottelu päättyy tappioon. Meidän pitää jatkaa työntekoa, jotta jatkossa pääsemme lopettamaan kauden voittoon, Montgomery tiivisti.

Bruinsin kärkipelaajilta odotettiin enemmän

Boston on voittanut Montgomeryn alaisuudessa kahden viime kauden aikana yhteensä 112 runkosarjaottelua, mutta pudotuspeleissä voittoja on kertynyt vyölle vain yhdeksän. Perinteikäs seura on opittu tuntemaan kivikovana kevään joukkueena, joten kahden viimeisimmän kevään esitykset ovat tulleet monelle yllätyksenä.

Bruinsin ja Panthersin playoff-sarjan neljännen ottelun huippuhetket

Bruinsille tarjottiin Panthers-sarjassa voiton avaimia, mutta se ei pystynyt hyödyntämään omia mahdollisuuksiaan. Loppupeleissä Florida oli piirun verran parempi joukkue, joka ansaitsi paikkansa jatkossa.

Boston selvisi playoffien ensimmäisestä kierroksesta ilman suurempia takaiskuja, mutta toisella kierroksella Marchandin poissaolo teki ison aukon joukkueen hyökkäykseen. Tulisieluinen voimahyökkääjä loukkaantui sarjan kolmannessa ottelussa, mutta palasi tositoimiin perjantain kamppailussa.

Runkosarjassa yli 100 tehopistettä nakuttanut tshekkihyökkääjä David Pastrnak oli Panthers-sarjassa lähes näkymätön, ja hänelle merkittiin kuuteen otteluun vain kolme (1+2) tehopistettä.

BOS-FLA: Pastrnak lataa suoraan syötöstä

Maalivahtipelistä Bruinsin menestys ei jäänyt kiinni. Jeremy Swayman kokosi itsensä loistavasti toisen ja kolmannen ottelun jälkeen, mutta edes hänen huipputorjuntansa eivät siivittäneet Bostonia jatkoon. Kahdessa viimeisessä ottelussa Swayman päästi 120 minuutin aikana vain kolme maalia.

Taiston tauottua kaukalossa nähtiin joukko hyvin pettyneitä Bruinsin pelaajia. Joukkuetta ei pidetty missään vaiheessa kevättä kuumimpana mestarisuosikkina, mutta pelaajilla riitti uskoa menestykseen.

– Tunteet ovat tällä hetkellä pinnassa, koska kauden äkkinäinen päättyminen tuntuu aina pahalta. Olen ylpeä siitä, miten pelasimme tällä kaudella. Uskon, että parhaat esityksemme ovat vielä edessäpäin, maalivahti Swayman kommentoi.

Bostonilla ei ole tarvetta suuriin muutoksiin

Bruins ei saanut pudotuspeleissä itsestään parasta irti, mutta kokonaisuutena kautta voidaan pitää torjuntavoittona. Joukkue lähti kauteen ilman pitkäaikaisia kärkihyökkääjiään Patrice Bergeronia ja David Krejciä, eikä Bruinsille povattu kovinkaan kummoista menestystä.

Boston on osoittanut pystyvänsä uudistamaan organisaatiotaan lennosta, joten laajamittaiseen uudelleenrakennusprojektiin ei ole tällä hetkellä tarvetta. Kaksi peräkkäistä playoff-pettymystä pitävät kuitenkin huolen siitä, että pieniä muutoksia tehdään kesän aikana lähes sataprosenttisen varmasti.

Mielenkiintoisinta on seurata, mitä joukkue tekee maalivahti Swaymanin ja hyökkääjä Jake DeBruskin kanssa, sillä molemmat ovat tulevana kesänä uuden sopimuksen tarpeessa. Swayman on jäämässä rajoitetusti vapaaksi pelaajaksi, ja DeBrusk vapautuu markkinoille ilman rajoituksia.

Swaymanin mukaan Bruinsin suurin vahvuus tällä kaudella oli erittäin tiivis joukkuehenki. Joukkue ei antanut arvoa median ennustuksille, vaan keskittyi vain ja ainoastaan omaan tekemiseen.

FLA-BOS: Swayman tekee tärkeän torjunnan päätöserän lopussa

– En ole nähnyt itse näin tiivistä ryhmää oman peliurani aikana. Jokainen pelaaja teki koko kauden ajan töitä yhteisen menestyksen eteen. Kasvoimme hurjasti joukkueena tämän kauden aikana, maalivahti kertoi.

Montgomeryn valmennusryhmän kannalta huojentavaa on se, että Bruinsin ydinryhmä pysyy hyvin kasassa myös tulevalle kaudelle. Joukkueella on vahva peli-identiteetti, joka mahdollistaa menestymisen myös jatkossa.

Joukkueen tähtipelaajiin kuuluvat Pastrnak ja Charlie McAvoy on molemmat kiinnitetty Bostoniin pitkillä sopimuksilla. Tshekkitähden nykyinen sopimus ulottuu kauteen 2030-31, ja McAvoy luutii siniviivalla sesongin 2029-30 loppuun saakka.

Tulevan kesän NHL Draftissa Bruinsilla ei ole hoppua, sillä seura pääsee varaamaan ensimmäisen kerran vasta neljännellä kierroksella. Pelaajatarkkailijoilla on edessään haastava tehtävä, sillä Bruinsilla on käytössään koko varaustilaisuudessa vain kolme varausvuoroa.

Nuorten lupausten puolella katseet kiinnittyvät kanadalaishyökkääjä Matthew Poitrasiin, joka ehti pelata jo tällä kaudella 33 ottelua Bruinsin paidassa ennen olkapääleikkausta. Organisaatiossa toivotaan, että taitava hyökkääjä kuntoutuu jo kesän aikana täyteen pelikuntoon.

Aiheeseen liittyvä sisältö