Skip to main content

Yliopistoreissu käänsi Kaskisuon uran nousuun

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Toronto Maple Leafsin nuorten kehitysleirin viimeinen keskinäinen harjoitusottelu on ohi. Torontolaismedia piirittää varsinkin seuran tulevaisuuden lupauksia Auston Matthewsia ja Mitch Marneria.

Suomalaismaalivahti Kasimir Kaskisuo tulee paikalle vähän myöhemmin, koska hän on vetänyt pienen oheistreenin päivän päätteeksi. Jo ilmeestä näkee, että maalivahdin viikko on onnistunut.

– Olimme suurimman osan viikosta Niagaralla, mutta välillä pääsin muutamaksi tunniksi käymään kotonakin, Kaskisuo hymyilee.

Kaskisuo pääsi näkemään läheltä Auston Matthewsin ympärillä pyörineen huuman – ja hänen tuliset kutinsa.

– Jotain tällaista osasi odottaakin. Kun olimme samoilla jäillä, katsomossa oli paljon kameroita. Kun olimme harjoittelemassa pakkien kanssa, katsomossa ei ollut ketään.

Leirillä oli kaikkiaan viisi nuorta maalivahtia. Kaskisuo pääsi ensimmäistä kertaa tekemisiin Maple Leafsin maalivahtivalmentaja Steve Brieren kanssa. Marlesin maalivahtivalmentaja Piero Greco ehti tulla tutuksi jo viime kauden lopulla.

– Jatkettiin aika lailla samoja teknisiä juttuja kuin Marliesin kanssa.

Kaskisuo, 22, on tehnyt jo miehen työn päästessään tähänkin pisteeseen, vaikka lopullinen NHL-unelma siintääkin vielä edessä. Hänen nuoruuden idolinsa Kari Lehtonen oli junnutähti, josta odotettiin jo nuorena paljon.

Kasimir on kulkenut kiertoreittiä.

Koko kiekkoura oli tyssätä Jokereiden A-nuoriin, jossa kolmen kauden aikana otteluita kertyi vain 28. Jokereilla sattui olemaan riveissä Joonas Korpisalon ja Frans Tuohimaan kaltaisia huippumaalivahteja.

Kaskisuo kävi jopa muutaman pelin ajan lainalla pelaamassa kakkosdivisioonaa Bewe Hockeyn riveissä.

– Pelejä ei tullut paljon A-junnuissa, mutta usko omaan tekemiseen säilyi kovana. Seuraavina vaihtoehtoina Mestis ja Suomi-sarja eivät tuntuneet kuitenkaan houkuttelevilta.

Kaskisuon keskusteli joukkuekavereidensa kanssa, millaista olisi pelata USA:n yliopistosarjassa. Tilanne oli kuitenkin kinkkinen, sillä vähäisten pelien takia hänen oli vaikea tehdä vaikutusta kykyjenetsijöihin.

Kaskisuo lähti vuodeksi juniorisarja NAHL:aan, jotta pääsisi kiinni yliopistostipendiin. Hänellä oli kauden päätteeksi koko sarjan paras torjuntaprosentti (94,4) ja päästettyjen maalien keskiarvo (1,48).

– Ilman juniorisarjassa käymistä olisi päässyt ehkä johonkin D3-tason kouluun hautaamaan uran, Kaskisuo heittää.

Kausi meni niin hyvin, että hän pääsi laatuluokan yliopistoon, Minnesota-Duluthiin. Kahden kauden mittaisesta jaksosta tuli käänteentekevä hänen uralleen.

Kaskisuo otti ykkösveskarin paikan heti tulokaskaudella, ja kauden päätteeksi hänet valittiin tulokkaiden tähdistöön. Treeniolot olivat loistavat, ja peleissä kävi keskimäärin 6000 katsojaa. Koska pelit ovat viikonloppuisin, alkuviikosta on hyvä mahdollisuus harjoitella kovaa.

– Huippukokemus. Voin suositella, jos vaan on mahdollisuus lähteä sinne. Opiskelun takia vapaa-ajallakin on fiksua tekemistä, eikä se loppujen lopuksi mikään kova uhraus ole.

Viime kauden jälkeen tuli yllättävä mutta miellyttävä tarjous, kun Toronto Marlies halusi tehdä suomalaisen kanssa sopimuksen loppukaudeksi. Hän pelasi kaksi AHL-ottelua, mutta pudotuspeleissä torjuntavastuun kantoi NHL:nkin puolella piipahtanut Garreth Sparks.

Ammattilaisottelussa pelaaminen tiesi sitä, ettei Kaskisuo voi palata enää yliopistosarjaan. Ratkaisun tekeminen ei häntä kuitenkaan arveluttanut.

– Kerrankin, kun tuli tällainen tilaisuus. Ikää on kuitenkin mittarissa jo kohta 23. En viitsisi jäädä enää hirveästi odottelemaan. Pääsin huippuorganisaatioon, ja tuntuu siltä, että olen valmis seuraavalle askeleelle itsekin.

– Harppaus yliopistosarjasta AHL:ään oli kyllä iso. Vedot ovat napakampia ja tarkempia. Pelinopeus on eri luokkaa.

Kaskisuon tarina on osoitus siitä, ettei komea junioriura ja NHL-varaus merkitse välttämättä mitään.

Elämä hymyilee muutenkin. Kaskisuo asuu Toronton ydinkeskustassa Hockey Hall of Famen lähellä Minnesotassa tavatun tyttöystävän kanssa.

– Luotetaan omaan juttuun ja tehdään kovaa duunia. Tarkoitus on päästä pelaamaan AHL:ssä niin paljon kuin pystyn, mutta tavoitteet ovat NHL:n ykkösveskarin tontilla.

Katso lisää