Skip to main content

Wayne Gretzky: kysymyksiä ja vastauksia

Teksti Shawn P. Roarke / NHL.com

LAS VEGAS -- Wayne Gretzky istuutui samaan pöytään NHL.comin kanssa puhumaan erilaisista jääkiekkoon liittyvistä aiheista torstaina, Wayne Gretzkyn fantasialeirin viimeisenä päivänä.

Gretzky, NHL:n kaikkien aikojen paras maalintekijä, pistemies ja Hockey Hall of Famen jäsen, puhui Kanadan maajoukkueesta ja lähestyvästä jääkiekon World Cupista; antaen omat ajatuksensa turnausta varten kootuista uusista joukkueista, Pohjois-Amerikan ja Euroopan yhdistelmäjoukkueista.

Gretzky keskusteli myös Auston Matthewsista, Rexall Placen jäähyväisistä sekä Edmonton Oilersin ja Winnipeg Jetsin vanhasta kilpailusta, jota herätetään jälleen henkiin 2016 Heritage Classic-tapahtumassa lauantaina, 23. lokakuuta.

Otit Kanadan maajoukkueen johtotehtävän harteillesi vuoden 2002 Salt Lake Cityn talvikisoihin valmistauduttaessa, Kanadan olympiajääkiekon ollessa alamaissa ja johdit Kanadan kultamitalipallille. Sen jälkeen Kanada on voittanut kolme kultamitalia viimeisistä neljistä talvikisoista. Mitä on mielestäsi tuon menestyksen takana?

Ensinnäkin, Bob Nicholson teki erinomaista työtä kootessaan johtoryhmän. Ryhmässä oli jatkuvuutta. Johtaessani joukkuetta minulla oli hyvä suhde muihin kavereihin joukkueenjohdossa, kuten Kevin Loween, Steve Tambelliiniin ja Lanny McDonaldiin. Ja kun minä jäin pois ja Steve Yzerman tuli tilalleni, muu johtoryhmä pidettiin paikallaan. Heidän kokoamansa valmennusryhmä oli ainutlaatuinen ja erittäin hyvä, hyvin samanlainen kuin meillä oli vuonna 2002. Ja mikä tärkeintä, kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Kukaan ei tuo suurta egoa mukanaan maajoukkuetehtäviin, kukaan ei tule sinne riitelemään tai kinastelemaan. Kaikki saivat tulla ja sanoa sanottavansa ja puhua pelaajista, jotka he halusivat joukkueeseen. On aina todella tärkeää kun päästään hankalaan vaiheeseen ja tehdään viimeisiä valintoja, että sekä penkin takana seisova valmentaja, että joukkueen johtaja ovat yhtä mieltä valituista pelaajista. Sanoin Pat Quinnille vuonna 2002, että sinä olet valmentaja penkin takana ja se, jonka on luotettava niihin pelaajiin, jotka näet penkillä kun ottelua on minuutti jäljellä ja olemme joko maalin johdossa tai maalin tappiolla. Valmentajan mielipidettä on kuunneltava kun kootaan joukkue, jolla voitetaan kultaa. Kanada on mielestäni toiminut tällä tavalla ja seurauksena on ollut paljon menestystä. Tämän lisäksi pelaajien on hyväksyttävä Kanadan joukkueessa pelaamisen tuomat velvollisuudet ja paineet. Meidän pelaajamme ovat hyväksyneet tämän ja siksi meillä on kolme kultaa neljästä viimeisestä olympiaturnauksesta.

Mike Babcock valmentaa Kanadaa myös World Cupissa, mikä kertoo jatkuvuudesta. Mitä odotat Kanadalta siinä turnauksessa?

No, me kaikki toivomme samaa asiaa. Menemme turnaukseen toivoen, että voitamme kultaa. Ongelma on se, että osallistujamaat ovat nyt paljon tasaisempia kuin ennen. Vielä silloin kun itse pelasin 1980-luvun alkupuolella, me tiesimme, että ellei mitään täysin hullua tapahdu, Kanada ja Neuvostoliitto pelaisivat finaalissa. Jääkiekko on erilaista nykypäivänä. Ruotsalaiset ovat hyviä, suomalaiset ovat parempia, venäläiset ovat parantamassa ja tietenkin, Yhdysvallat tulee vuodesta toiseen aina isommalla ja paremmalla joukkueella. Turnaus on paljon tasaisempi kuin minun pelatessani 80-luvulla, joten kaikki on mahdollista. Kanadaa pidetään suosikkina, koska kaikki ottelut pelataan sen kotialueella. Kilpailu voitosta on todella kovaa, ja tällä kertaa varmaankin neljä tai viisi joukkuetta voi voittaa kultaa.

Mitä mieltä olet Pohjois-Amerikan ja Euroopan yhdistelmäjoukkueista, World Cupin uusista tulokkaista?

Ensinnäkin, minä pidän Euroopan joukkueen ajatuksesta, koska Anze Kopitarin kaltaiset kaverit, jotka ovat loistavia pelaajia, mestareita ja hienoja ihmisiä, haluavat osallistua maailman näyttämöllä ja pelata parhaita pelaajia vastaan, ja ihmiset haluavat nähdä Anze Kopitarin kaltaisten pelaajien pelaavan. Joten pidän Euroopan joukkueen tuloa hyvänä lisänä turnaukseen. Pidän 23-vuotiaitten ja nuorempien joukkuetta kiehtovana lisänä. Mielestäni se on hyvä idea. Harvinainen skenaario, jossa Connor McDavid ja Jack Eichel saavat tilaisuuden pelata yhdessä todennäköisesti ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään. Uskon ihmisten todella nauttivan joukkueen näkemisestä. Se tulee pelaamaan kovalla innolla, mutta samalla siltä puuttuu jonkin verran kokemusta. Siitä on hyötyä heille seuraavassa turnauksessa kun he pelaavat varsinaisissa maajoukkueissaan. Todella hyvä idea mielestäni.

Yksi pelaaja, joka saattaa pelata siinä 23- ja nuorempien joukkueessa on Auston Matthews, joka on kotoisin Arizonasta ja josta odotetaan 2016 NHL Draftin ykkösvarausta. Oletko nähnyt hänen pelaavan ja mitä mieltä olet?

Ensinnäkin, en ole koskaan nähnyt hänen pelaavan livenä. Näin hänen pelejään viime vuoden alle 20-vuotiaitten turnauksessa, joka pelattiin Kanadassa. Voin kommentoida vain sen perusteella mitä hänet paremmin tuntevat sanovat. Chris Chelios on hyvä ystäväni ja mukana valmennusryhmässä ja häneltä tuli vain kehuja; siitä miten kypsä hän on, miten kovaa hän yrittää pelatessaan ja miten hän käyttäytyy. Hänen on vain tehtävä samaa ja tuotava se seuraavalle tasolle. Hän tulee kokemaan saman kuin Connor ja Eichel. Hänen tekemisiään seurataan suurennuslasilla, häneen asetetaan hirvittäviä paineita, mutta hän näyttää osaavansa hallita kaiken hyvin. Hän yrittää kovasti. Kun olin 17-vuotias ja tapasin Gordie Howen, hän sanoi minulle yhden asian: yritä kaikkesi joka päivä. Jos laitat kaiken peliin, hyviä asioita tapahtuu. Antaisin saman neuvon Auston Matthewsille.

Oletko jollain tavalla henkilökohtaisesti ylpeä siitä, että hän on kotoisin Arizonasta, ja, että hän on tulos Arizona Coyotesin vaikutuksesta ja panostamisesta alueelle?

Mielestäni me kaikki olemme ylpeitä siitä, että meidän pelimme on kasvanut valtavasti, ei pelkästään maailmanlaajuisesti, mutta myös Yhdysvalloissa. Vuosia sitten et olisi ikinä voinut kuvitella, että Floridasta tullut joukkue saisi nimensä Stanley Cupin kylkeen, tai että Dallas tulee ja voittaa Stanley Cupin. Nyt Kaliforniassa on voitettu kolme Stanley Cup-mestaruutta kahden joukkueen kesken. Itse laji kasvaa jatkuvasti. Sellaisissa paikoissa kuin Kaliforniassa, Arizonassa ja Floridassa kasvavat lapset ovat saaneet yhden vaihtoehdon lisää harrastaessaan urheilua. Lapset voivat nyt sanoa, että pidän todella luistelemisesta ja haluan yrittää jääkiekkoa ja katsoa NHL-pelejä. NHL on tehnyt uskomatonta työtä lajin kasvattamiseksi. Siitä on tullut suurempi ja parempi kuin mitä se on koskaan ollut.

Joudut sanomaan hyvästit Rexall Placelle ensi viikolla. Millaisia ajatuksia se tuo sinulle?

Se oli yksi kaikkien aikojen parhaista paikoista pelata. Tunnelma oli aina hieno. Kun pelaat loistavassa joukkueessa, hallille meneminen joka ainoa päivä on hienoa. Meillä oli maine joukkueena, jonka hallissa oli paras jää maailmassa. Ja jää oli aina hyvässä kunnossa, se sopi meidän joukkueemme tyyliin täydellisesti. Fanit olivat aina hyviä meitä kohtaan. Ajattelen, että monin tavoin joukkueemme yritti kovaa ja oli myös hyvä faneille, joten se oli täydellinen avioliiitto. Mutta kuten kaikki muukin elämässä, muutos on osa elämää. Montreal Forumin poistuttua käytöstä ja Maple Leaf Gardensin poistuttua käytöstä mikä tahansa on mahdollista. Uuteen aikakauteen siirtyminen lähes epätodellisen hienojen Rexall Place-muistojen kera ja nyt muutto heidän uudelle areenalleen - toivottavasti he pystyvät tekemään uusia ja yhtä hienoja muistoja siellä.

Onko sinulla suosikkimuistoa Rexallilta?

Ensimmäinen Stanley Cup-mestaruutemme. Sen Cupin voittaminen siinä hallissa, tunnelma oli uskomattoman hieno. Muistan sen kuin se olisi tapahtunut eilen. Ja muistan kun astuin jäälle siellä ensimmäisen kerran ja kun pelasin ensimmäisen pelini Edmontonissa. Se tapahtui WHA:ssa Winnipeg Jetsiä vastaan ja minulla oli onnea saada tehdä maali heti ensimmäisessä ottelussani. Ehkä se oli siunausta ja lupaus tulevista hyvistä asioista, jotka olivat minulle tulevia siinä kaupungissa. Ensimmäisestä päivästä lähtien kun astuin sille jäälle, kaikki oli vain positiivista.

Teidän kilpailunne Winnipeg Jetsin kanssa on yksi jääkiekon aliarvostetuimmista. Mikä teki siitä niin hyvän?

Molemmilla oli hyvä joukkue. Me olimme tavallaan uusia haastajia, sillä Winnipeg oli voittanut muutaman Avco Cup-mestaruuden. Edmonton ei koskaan voittanut Avco Cupia WHA:ssa. Kumpikaan ei tietenkään ollut voittanut modernin ajan Stanley Cupia liittyessämme NHL:ään. John Ferguson rakensi uskomattomalla tavalla erittäin hyvän jääkiekkojoukkueen, jossa pelasi sellaisia kavereita kuten Thomas Steen, Dave Ellet ja Dale Hawerchuk, ja tietenkin Paul MacLean. Tiesimme heitä vastaan pelatessamme, että he tulivat pelaamaan kovaa ja, että se oli kova vastustaja. Ainoa ero, ja olen sanonut tämän miljoona kertaa, ero kahden joukkueen välillä oli se, että meillä oli Grant Fuhr ja Andy Moog, kaksi parhaista koskaan jääkiekkoa pelanneista maalivahdeista. Heidän maalivahtipelinsä, olematta liian kriittinen sitä kohtaan, ei ollut yhtä hyvä ratkaisevissa paikoissa kuin meidän. Ja se ratkaisi voiton jokaikisessä pelisarjassa. Meillä oli maalivahteja, jotka voittivat Stanley Cupeja eikä heillä ollut sitä yhtä kaveria maalilla, joka olisi ollut Hall of Fame-tason kaveri.

Katso lisää