Skip to main content

Viisi syytä miksi Lightning varmisti paikan

Teksti John Kreiser / NHL.com

Tampa Bay Lightning saa mahdollisuuden hoitaa joitakin kesken jääneitä asioita loppuun.

Hävittyään Stanley Cupin finaalisarjan kuudessa ottelussa Chicago Blackhawksille viime kesäkuussa, Lightningin johto ei tehnyt suuria muutoksia kokoonpanoon. Päätettiin antaa nuoren joukkueen jatkaa kehittymistään nuoren valmentajansa Jon Cooperin alaisena.

Kauden ensimmäinen puolisko oli loukkaantumisten ja huonojen peliesitysten tahdittamaa Tampalle. Peli vapautui tärkeitten pelaajien tervehdyttyä ja palattua kokoonpanoon. Lightning voitti kymmenen yhdestätoista ottelustaan tammikuun lopulla ja helmikuun alussa, rikkoen sitten Tampan oman seuraennätyksen voittamalla yhdeksän peräkkäin helmikuun 18. ja maaliskuun 5. välisenä aikana. Se riitti hyvin viemään Lightningin parin loppusuoran pudotuksen yli ja palaamaan pudotuspeleihin yrittämään seurahistorian toista Stanley Cup-mestaruutta. Lightningin playoffpaikka varmistui tiistaina Boston Bruinsin hävitessä Carolina Hurricanesille voittomaalikilpailussa ratkenneessa ottelussa maalein 2-1.

Tässä viisi tärkeintä syytä siihen, miksi Lightningin pudotuspelipaikka varmistui:

1. Big Ben

Vain hyvin harva pelaaja on yhtä tärkeä joukkueelleen kuin Ben Bishop on ollut Lightningille. Loukkaantumisten ja epätasaisten peliesitysten vaivatessa Tampa Bayn peliä kauden ensimmäisen puoliskon ajan Bishop pelasi maalillaan kuitenkin Vezina-palkinnon arvoisesti. Hän ei tule yltämään viime kauden 40 voiton tasolle, mutta hänen muut tilastonsa, kuten ottelua kohti päästettyjen maalien keskiarvo (2.06), puolustusprosentti (92.7%) ja nollapelit (6) ovat kolmen parhaan maalivahdin joukossa koko NHL:ssä. Hän on seitsemäs 34:llä voitollaan.

Bishop on peittänyt paljon joukkuetovereittensa virheitä pelillään, ja hän on onnistunut voittamaan otteluja, joita vastustaja on hallinnut pelillisesti.

"Jotkut nollapelit ovat koko joukkueen aikaansaannosta ja jotkut ovat pelkästään maalivahdin ansiota. Arvatkaa kumpaa luokkaa tämä oli?", arvuutteli Cooper Lightningin kaadettua Toronto Maple Leafs maalein 3-0 maaliskuun 28. pelatussa ottelussa. Leafs voitti laukaukset 34-18. "Joskus lähdet ottelusta kotiin miettien miten ihmeessä me emme onnistuneet edes ottamaan pistettä. Ja joskus on otteluja - ja toivottavasti niitä ei ole kovin montaa - joista lähdet tietäen, ettet todellakaan ansainnut mitään 3-0 voittoa."

2. Stamkosin maalipyssy on tallella

Steven Stamkos ei päässyt lähelle hänen kaudella 2011-12 tekemäänsä 60 maalia, mutta Lightningin kapteeni näytti osaavansa vielä laittaa kiekon maaliin. Hän on jaetulla viidennellä sijalla koko NHL:n maalitilastossa 36 maalillaan. Hän on joukkueensa paras ylivoimamaaleissa (14) ja voittomaaleissa (8).

Tehtyään 312 maalia ensimmäisissä 569 NHL-ottelussaan vuonna 2008 alkaneella urallaan Stamkos on ollut liigan toiseksi tuotteliain maalintekijä Alex Ovechkinin jälkeen viimeisten kahdeksan kauden aikana.

Mutta Stamkosin maaleja ei nähdä ainakaan pudotuspelien alussa. Lightning ilmoitti lauantaina häneltä löytyneen veritulpan läheltä oikeaa solisluuta. Harvinaislaatuinen verisuonivaiva pitää Stamkosin sivussa 1-3 kuukautta. Maanantaina suoritettu leikkaus sujui onnistuneesti ja Stamkosin odotetaan parantuvan täysin ennalleen. Hänen tilansa arvioidaan uudelleen kahden viikon päästä.

3. Yksi kolmosista jatkaa entisellään

Vuosi sitten "Triplets"-ketju eli kolmoset Tyler Johnson, Nikita Kucherov ja Ondrej Palat olivat pääosissa Lightningin luistellessa finaalisarjaan saakka. Mutta vain yksi kolmosten jäsenistä on onnistunut jatkamaan samalla menestysten tiellä. Viime kevään playoffeissa kymmenen maalia 20 ottelussa tehnyt Kucherov.

Johnson ja Palat ovat kärsineet loukkaantumisista ja epätasaisista esityksistä suurimman osan kaudesta. Kucherov rikkoi 30-maalin rajan ensimmäisen kerran NHL-urallaan. Hän on tehnyt jo oman kausiennätyksensä pisteissä 65:llä.

"Hänellä on paljon taitoja ja hän on älykäs pelaaja. Hän tietää mihin kiekko pitää toimittaa," sanoi Stamkos Tampa Bay Timesille viime viikolla. "Hän osaa sijoittua oikein. Hän tietää milloin on varmistettava. Ja kun hän saa kiekon maalintekopaikkaan hän osaa laittaa sen verkon perille."

4. Victor Hedman

Varattuaan Stamkosin ykkösvuorollaan vuoden 2008 NHL Draftissä Lightning varasi Hedmanin toisena vuonna 2009. Puolustajan kehitys kestää aina kauemmin ja niin se on tehnyt tässäkin tapauksessa, mutta nyt Victor Hedmanin voidaan todeta nousseen Stamkosin seuraksi NHL:n eliittiluokkaan.

Hedman on Lightningin puolustuksen ankkuri. Samalla hän on Tampa Bayn kolmanneksi paras pistemies 47 pisteellä ja hän on joukkueensa ykkönen plusmiinus-tilastossa (plus 21) sekä pelatussa jääajassa per ottelut (23:03). Hän on vahva puolustaja omalla alueella, joka osaa pelata hyökkäyssuuntaan.

Hedman ja Anton Strålman ovat jälleen muodostaneet yhden NHL:n parhaista pakkipareista tälläkin kaudella. Mutta Hedman joutuu pelaamaan ilman erinomaista pariaan Strålmanin vasemman pohjeluun murruttua maaliskuun 25. päivän ottelussa.

5. Cooper osaa pysyä viileän rauhallisena

Cooper ei menettänyt hermojaan Lightningin pudottua joulutauolle tultaessa Atlantin divisioonan kuudennelle sijalle loukkaantumisten ja epätasaisten esitysten vuoksi. Tampa Bayn tilasto ennen joulua oli (18-15-3). Joulun jälkeinen tilasto oli jo parempi (27-15-2). Se oikeutti kolmanteen peräkkäiseen pudotuspelipaikkaan.

Lightning oli vielä kaudella 2014-15 eniten maaleja tehnyt joukkue NHL:ssä. Se pystyy yhä pelaamaan tehokkaasti hyökkäyssuuntaan, mutta Cooper on onnistunut muuttamaan joukkueen tyyliä pelkästään hyökkäysvoittoisesta enemmän puolustuspeliä ajattelevaan pelitapaan.

Jon Cooperin valmentajan taidot huomattiin myös joukkueen sikariportaassa; hän allekirjoitti monivuotisen jatkosopimuksen joulukuun alussa.

"Olen esittäin tyytyväinen Jonin valmennustyöhön," sanoi Tampan GM Steve Yzerman jatkosopimuksen tultua julki. "Pidän joukkueemme pelitavasta. Pidän sellaisesta jääkiekosta, jota joukkueemme pelaa. Uskon, että sillä tyylillä saavutetaan menestystä NHL:ssä. Jon on älykäs kaveri, joka kehittyy vieläkin valmentajana ja parantaa kaikilla osa-alueilla."

Katso lisää