Armiasta vain vähän harmia

Juttusarja "Viisi kysymystä" jatkuu läpi koko kauden. Keskustelemme lajin avainhenkilöiden kanssa heidän elämästään ja urastaan sekä kyselemme heiltä tuoreimmat kuulumiset ja kiekkouutiset.Tällä kertaa kuullaan Winnipeg Jetsin Joel Armian ajatuksia.

Aloitit kauden nousujohteisesti, ja rooli kasvoi koko ajan hyökkäävämmäksi. Sitten loukkasit polvesi 3. marraskuuta Washington Capitalsia vastaan ja pääsit kehiin vasta 22. joulukuuta. Millaista tunteiden vuoristorataa tämä kausi on ollut?
- Olin ihan tyytyväinen peliin alkukaudesta ja sain hyvin vastuuta valmentajalta. Oli tosi hienoa pelata, joten sikäli loukkaantuminen tuli tyhmään paikkaan. Oli tosi hyvä meininki päällä.
- En nyt halua ajatella asiaa liian syvällisesti, sillä loukkaantumisia tulee ja ne kuuluvat tähän hommaan. Noin pitkää kuntoutusjaksoa ei ole uralla ennen ollut. Tietysti se harmittaa olla sivussa ja mennä puntille, kun muut pelaavat. Ei siinä auta kuitenkaan muuta kuin pysyä positiivisena, ei siellä kannata naama norsunveellä kulkea. Aikakin menee nopeammin ja parantuminen etenee paremmin, kun ajattelee posin kautta ja painaa kovaa hommia.
- Meidän ketjumme (Shawn Matthias, Adam Lowry) pelasi tosi hyvin ja olikin hyvä, että sain jatkaa heti paluun jälkeen samassa ketjussa. Joissain tilanteissa huomaa, ettei pelinopeus ole vielä ihan samalla tasolla kuin kauden alussa. Joka pelissä se kuitenkin paranee. Aika lähellä olen täyttä pelivirettä.
Nyt voi jo sanoa, että olet vakiopelaaja NHL:ssä ilman välitöntä farmiin lähettämisen vaaraa. Miltä tämä kausi on ylipäätään maistunut?
- Tosi hienoa on ollut. On hienoa, kun tuntee jätkiä paremmin. On mukava tulla hallille, ja nautin joka päivästä. Se on hienoin juttu jääkiekkoilijan elämässä, että nauttii tästä työstä. Ei ole yhtään tylsää tai tyhmää päivää.
- Oma rooli on aika iso, saan vastuuta alivoimalla ja pääsen pelaamaan vastustajien kärkiketjuja vastaan. On hienoa pelata, kun hommalla on joku tarkoitus.
Winnipegin pitää kuitenkin parantaa pistetahtia pudotuspelipaikkaan. Mitä asioita teidän pitää tehdä paremmin?
- Meidän pitää yksinkertaisesti pystyä pelaamaan täydet 60 minuuttia meidän pelitavalla. Se on kieltämättä raskas pelitapa, mutta kun pystymme pitämään sitä intensiteettiä yllä koko matsin, meitä on vaikea voittaa. Joukkueessa on kuitenkin paljon taitoa ja nopeutta.

• Alkukaudesta meille tuli tosi paljon loukkaantumisia, ja sitten vielä pelasimme joka toinen päivä. Se oli aika raskas rupeama. Nyt helpottaa vähän, kun on välipäiviäkin välillä. Se auttaa meitä pelaamaan omalla tyylillämme. Kun saamme pari voittoa, pääsemme flow-tilaan ja kelkka kääntyy.
  Miten kuvailisit Winnipegiä kiekkokaupunkina ja kaupunkina ylipäätään?
  - On tämä todella hieno kiekkokaupunki, jääkiekko on niin iso osa elämää. Fanit ovat loistavasti mukana. On täällä hienoa pelata. Joskus jotkut superfanit tunnistavat kaupungilla, mutta en taida olla joukkueessa kuitenkaan se kaikkein tunnetuin kasvo.
  - Winnipegistä löytyy kaikki tarvittava. Pitää vaan tietää mihin ravintoloihin ja paikkoihin menee. Niitä voi olla vähän vaikea löytää, jos tänne tulee ensimmäistä kertaa. Asun ihan keskustassa, ja viiden minuutin päässä on monta tosi hyvää paikkaa.
  - Meidän joukkueemme on siitä hieno, että kaikki tulevat hyvin toimeen ja liikumme paljon yhdessä vapaa-ajallakin. Hyvä joukkuehenki on iso juttu.
  Porilaisia pidetään stereotyyppisesti luonteeltaan hulluina ja pelityyliltään hyvinkin suoraviivaisina rymistelijöinä. Sinä et vaikuta kuitenkaan yhtään hullulta, ja pelaajanakin olet enemmän taitopelaaja. Miten sinusta on tullut tuollainen?
  - Heh, en tiedä mitä se porilainen hulluus on… Kai olen vaan tällainen rauhallinen kaveri.
  • Kai se taito on tullut siitä, että on pelannut pienestä pitäen kaikkea, esimerkiksi katulätkää, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Aina on ollut joku peli meneillään. Sisällä ei ole hirveästi tullut vietettyä aikaa. Kun menen takaisin Suomeen, en jaksa olla pitkään paikallani. Aika nopeasti tulee soitettua kavereille, että tehdäänkö jotain. Sitä kautta se luovuus tulee peliinkin.