laine-primary

Kun vuosi kääntyy viimeiselle kalenterikuukaudelleen, samalla päättyy Patrik Laineen eriskummallinen marraskuu. Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjä on samaan aikaan ollut kritiikin kohteena että paikoin ilmiömäisessä vireessä.
Marraskuuhun tultaessa kulmat nousivat, kun puheeksi tulivat Laineen tilastot. Maali kauden avauksessa oli makea lähtö, sitten kesti kolme ottelua ennen seuraavaa. Seitsemän ottelun jälkeen koossa oli kolme osumaa - kohtuullinen saldo, jota seurasi kuivin kausi.

Laine jäi lokakuun viidessä viimeisessä ottelussa ilman maaleja, ja jopa kokonaan ilman tehopisteitä. Laukauksiakin tuli ottelu ottelulta vähemmän, vaikka peliaika kävi lähellä 23 minuuttia. Puhuttiin jopa kriisistä, kun NHL Global Series rantautui Suomeen Winnipeg Jetsin ja Florida Panthersin kahden runkosarjakohtaamisen ajaksi.
Sitten räjähti.
Lisää aiheesta: Patrik Laine vauhdittaa Jetsiä]
Ensimmäinen Helsingissä pelattu ottelu oli Laineelta elokuvamainen näytös. Seitsemän laukausta maalia kohti, kolme maalia ja hullaantunut kotiyleisö osoittivat, että tykki puhuu edelleen. Seuraavana iltana tuli taas yksi osuma, ja Pohjois-Amerikkaan palattua verkko heilui viikkoa myöhemmin viidennen kerran kolmeen otteluun.
Marraskuu näytti kiekkofaneille jälleen tuttua Lainetta. Laukauksia tuli parhaimmillaan kuin liukuhihnalta, valmennuksen antama vastuu palkittiin, Jetsin ylivoima takoi tulosta ja Laine kipusi maalipörssissä kohisten.
Hän teki toisen hattutemppunsa, kun kuukauden puoliväli oli ylitetty. Vastaanottavana osapuolena oli tuolloin Vancouver Canucks. Jälleen alkoi kadehdittava putki: kolmessa peräkkäisessä ottelussa syntyi yhteensä kuusi maalia, kaikki viiden päivän sisällä.
Mutta se osoittautui vain alkusoitoksi.

STL-WPG: Laineen viiden maalin ottelu

Kun vastaan asettui St. Louis Blues, Laine mätti limppua verkkoon niin ahkerasti, että suut loksahtivat auki niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin. Kyse oli historiallisesta viiden laukauksen ja viiden maalin illasta.
- Yhdentoista maalin viikko on jotain, mitä en ole nähnyt koskaan ennen. Hän on juuri sellainen pelaaja, että kun joku kysyy, miksi maaleja ei ole tullut muutamaan peliin, niin sitten hän tekee jotain tuollaista, Jetsin kapteeni Blake Wheeler hämmästeli.
Jets pelasi kuun viimeisen kamppailunsa torstain kierroksella. Marraskuu päättyi maalijuhlaan, 6-5 voittoon Chicago Blackhawksista. Jälleen kerran winnipegiläiset saivat luottaa nuoreen suomalaistähteensä, joka iski joukkueensa osumista kaksi.

WPG-CHI: Laine riistää kiekon ja tekee maalin

Sen myötä huipentui upea jakso: 12 ottelua, 18 maalia, kolme hattutemppua ja kaikkiaan viisi yli yhden maalin kamppailua. Historiallisessakin kontekstissa tällainen jakso on lähes vertaistaan vailla. Ei kuitenkaan aivan, sillä vastaavia tapauksia on nähty aiemminkin - mutta silloin kyse on ollut muutoinkin poikkeuksellisesta urasta.
Vuoden 1971 jälkeen vain viisi muuta pelaajaa on tehnyt enemmän maaleja yhden kalenterikuukauden aikana. Teemu Selänteen 20 maalia maaliskuussa 1993 on ennätys, ja hänen takanaan neljä pelaajaa on tasoissa, ja he ovat Mario Lemieux, Pat LaFontaine sekä Pavel Bure, kaikki legendaarisia maalintekijöitä.

WPG-CHI: Laine tekee reboundista sadannen maalinsa

Nimenomaan marraskuun osalta ennätys on juurikin 18 maalia, jota Laine nyt siis sivusi. Torstain osumat olivat samalla Laineen NHL-uran 100. ja 101. osuma. Sadan maalin raja ylittyi kautta aikain neljänneksi nuorimpana. Ennätystä pitää hallussaan Wayne Gretzky, joka teki saman noin puoli vuotta nuorempana.
- Tiesin, että kyllä se sieltä aikanaan tulee, kun vain jaksaa painaa hommia. Hyvä saada tämä pois alta, jotta voin alkaa tavoitella 200 maalin rajaa, Laine tuhahti.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Ennen kaikkea marraskuu osoitti, että Laine on ehkä jo ansainnut jonkin verran siimaa, mitä tulee hänen suoritustensa jatkuvaan kritisointiin. Kun puhutaan maalintekijästä, ajoittainen märkä ruuti on annettava anteeksi ja pelin muiden osa-alueiden osalta on ehkä joskus syytä joustaa.
Laine pelaa vasta kolmatta kauttaan NHL:ssä, ja marraskuun myötä lukemat puhuvat jälleen kovaa kieltään siitä, millaisesta pyssystä todella on kyse. Nyt nimi komeilee taas maalipörssin kärkipaikalla.