Skip to main content

Tuulolan kiekkoperheen kuopus huippuvireessä

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Yksi, kaksi ja kolme.

Hattutempun tekeminen on maukasta missä tahansa pelissä. Vaikkei kyseessä olisi Stanley Cupin finaali.

Eetu Tuulola pääsi maistamaan hattutemppua Calgaryn Flamesin tulokasleirillä pelatussa treenipelissä. Hänen tulevaisuutensa kiekkoilijana ei ole kiinni tästä joukkueen sisäisestä 6–1-voittopelistä, mutta seuran henkilökunnan papereihin jäi iso plussamerkintä.

HPK:n kasvatti on muutenkin herättänyt myönteistä huomiota leirillä. "Fantastic Finn", otsikoitiin Flamesin omien nettisivujen jutussa.

– Melko hyvin kuudennen kierroksen varaukselta. Suomalaispelaajamme kehuivat häntä koko viime vuoden, Calgaryn GM Brad Treliving myhäili jutussa.

Flamesin GM mainitsi erityisesti suomalaislaiturin hyvät raamit. Hän kuvaili Tuulolaa "mielenkiintoiseksi" paketiksi

– Hänellä on myös hyvät kädet, hän osaa laukoa ja sekoittaa vastustajan rivejä. Ne ovat mielenkiintoisia ominaisuuksia.

Tuulola tietää hyvin itsekin, että hänen uransa on alkuvaiheessa. Isoja paineita kärkivarauksesta ei ainakaan ole, sillä Calgary varasi hänet Buffalossa vasta koko tilaisuuden 156. pelaajana.

– Tämä oli mukavaa, nautin jätkien kanssa pelaamisesta. Tiedän, että pelasin hyvin. Toivoittavasti valmentajat ja GM näkivät minussa hyvää, koska he varasivat ja halusivat minut tänne.

Tuulola voi kehittyä rauhassa ja ottaa seuraavia askeleita pelaajana. Ykköskierroksen varaus Matthew Tkachukin tilanne on ykkösvarauksena hieman erilainen. Hänen pitää murtautua vakiokokoonpanoon viimeistään seuraavalla kaudella ja tehdä nopeasti tulosta.

Tuulolalla ensimmäinen tavoite on raivata liigapaikka HPK:n edustusmiehistössä.

– Calgary osoitti kiinnostuksensa minua kohtaan jo aiemmin. Olen onnellinen, että pääsin sinne. Aika nuori joukkue siellä on, mutta ei minulla Flamesista sen suurempaa kuvaa ole, Tuulola totesi varaustilaisuuden yhteydessä NHL.com/fi:lle.

Tässä pikakertaus Flamesin tilanteesta: viime kausi meni vihkoon, mutta hyvien varausten ja muutamien täsmähankintojen ansiosta toiveet ovat taas korkealla.

Tuulolan suurimmat kehityskohteet ovat fyysisellä puolella. Kestävyyskunto vaatii parannusta, ja nopeuttakin olisi hyvä saada lisää.

Vaikka ikää on vasta 18, vuotta hämeenlinnalaisella on kuitenkin hyviä vanhan koulukunnan jääkiekkoilijan ominaisuuksia. Hän ajaa suoraviivaisesti maalille ja runnoo kiekkoja sisään luukulta.

– Ei muuta kuin lenkkarit tiukasti jalkaan ja tehdään hommia kovemmin kuin muut, että anastetaan se paikka sieltä joukkueesta, Tuulola tiivisti hyvin pelin hengen.

Rightin hyökkääjä kuuluu siihen isoon suomalaisten nuorten jääkiekkoilijoiden joukkoon, jotka ovat seuranneet tarkkaan Teemu Selänteen otteita. Ja niitä kelpaakin seurata.

Toinen esikuva tulee mantereelta, jonne Tuulola on tähtäämässä: Edmonton Oilersiin siirtynyt Milan Lucic. Siinä olisikin hyvä tavoite – päästä joskus vääntämään Lucicia vastaan Albertan taistelussa.

– Lucic on ehkä vähän samantyylinen, aika ilkeä vastustajan pakkien kannalta.

Sukunimi Tuulola kilkattaa kelloja jokaisessa vähänkin kiekkoa seuranneessa suomalaisessa. Isä Marko Tuulola teki komean 942 SM-liigaottelun uran.

Tuulola oli rauhallinen ja varmaotteinen puolustaja. Eetun kaksi vuotta vanhempi isoveli Joni Tuulola päätyi myös pakiksi, ja hän luo liigauraa HPK:n riveissä.

Voi kuvitella, että peli-iltojen jälkeen Tuulolan kotona käy iso kuhina.

– Kyllä jääkiekko on aika iso osa perhettä. Ei siellä ruokapöydässä paljon muusta puhutakaan, Eetu naurahtaa.

Voi kuvitella senkin, että kahden melko saman ikäisen kiekkoilevan veljeksen välillä on ollut vuosien varrella kovia keskinäisiä vääntöjä.

– Vaikka Joni on vanhempi, minä olen voimakkaampi. Toistaiseksi olen voittanut painit, Eetu virnistää.

Tuo itseluottamus ei tiedä hyvää vastustajien kannalta kaukalossa.

Katso lisää