MIN-LAK: Kaprizov pyöräyttää maalin jäässä maaten

Minnesota Wild näkee huipun jo häämöttävän.
Viime aikoina mahtavaan vireeseen päässyt joukkue venytti voittoputkeaan myös perjantaina ja kipusi sarjataulukossa jo 22 pisteeseen. Se tarkoittaa tällä hetkellä Honda West -divisioonassa toista sijaa. Divisioonan ykkönen Vegas Golden Knights on enää pisteen edellä.

Wild on pelannut hyvän alkukauden mutta löytänyt vielä uudenlaisen vaihteen helmikuun jälkipuoliskolla. Jonkinlainen vedenjakaja näyttää olleen parin viikon tauko otteluista kuun alkupuolella. Tuolloin viisi Wildin ottelua siirrettiin myöhempään ajankohtaan.
Palatessaan tositoimiin Wild kärsi ensin 0-4 tappion Los Angeles Kingsille, mutta tuon taukoa seuranneen ensimmäisen koitoksen jälkeen meno on näyttänyt aivan toisenlaiselta. Alla on viisi peräkkäistä voittoa, ja pistetili paisuu.
Wildin voitot eivät myöskään ole tulleet niukoin marginaalein. Viidestä voitosta vain kahdessa Minnesota on päästänyt enemmän kuin yhden maalin - ja niissäkin vain kaksi. Toiseen päätyyn tulosta on sen sijaan tullut hurjassa tahdissa ja Wild on iskenyt yhteensä 23 osumaa. Voittoputken maaliero on siis vakuuttava 23-7.
- Tuntuu siltä kuin kaikki kentälliset olisivat hyvässä iskussa. Jokainen ketju pystyy pelaamaan tasapainoisesti, pelaamaan hyökkäyspäädyssä ja kemiat toimivat. Minusta olemme alkaneet saada kemioita kuntoon muutamassa viime ottelussa, hyökkääjä Nick Bjugstad totesi.

MIN-LAK: Kaprizov pyöräyttää maalin jäässä maaten

Maalivahti Kaapo Kähkönen on ollut keskeinen osa Wildin nousukiitoa, sillä suomalainen torjui voittoputken neljässä ensimmäisessä koitoksessa. Perjantaina Kähkönen sai lepovuoron ja Cam Talbot pelasi Wildin maalilla. Hänellä oli alla kolmen ja puolen viikon tauko otteluista, mutta siitä huolimatta Kings pystyi tekemään vain yhden maalin Talbotin kirjauttaessa 27 torjuntaa. Minnesotan maalivahtien yhteenlaskettu torjuntaprosentti alkukaudelta on 91,7.
Hyökkäyspelaamisessa onnistujia on ollut vaikka millä mitalla. Sen osoitti esimerkiksi perjantain voiton ensimmäinen erä, jossa Wild teki kolme maalia reilussa kolmessa minuutissa ja kaikki olivat eri ketjun käsialaa.
- Hyökkäyspelaamisemme oli todella hyvää. Saimme pitkiä hyökkäyspään pyörityksiä, liikuimme hyvin ja lauoimme muutaman kerran tolppaankin. Pystymme peluuttamaan kaikkia ketjuja huolettomasti ja kaikki kykenivät luomaan tilanteita, päävalmentaja Dean Evason sanoi.
Vahvan paketin keihäänkärkenä on häärinyt Kirill Kaprizov, jonka loistava tulokaskausi NHL:ssä on jatkunut. Kaprizov iski perjantaina yhden maalin ja on tehnyt neljään viimeisimpään otteluun nyt seitsemän pistettä. Vasta viime viikolla ensimmäisen ottelunsa pelannut Mats Zuccarello taas on jo viiden ottelun pisteputkessa yhteistehoin 3+7=10, ja norjalaisen paluu näyttää sytyttäneen koko joukkueen.
- Vaikuttaa siltä kuin Zuccarello olisi kokoonpanoon palatessaan tartuttanut hyökkäysvoimansa koko porukkaan. Pelaaminen on aina hauskempaa, kun paikkoja syntyy ja kaikki saavat nauttia. Emme tietenkään pysty tekemään ihan viittä tai kuutta maalia jokaisena iltana ja Kings on hyvä joukkue, joten tämä oli komea voitto ja puolustimme hyvin, Bjugstad kuvaili.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Vaatimustaso joukkueessa on nyt korkealla, ja se nähtiin perjantain aamujäällä. Onnistuneen vieraspelikiertueen jälkeen Evason ei ollut täysin tyytyväinen siihen, miltä joukkueen tekeminen näytti pelipäivän aamuna, joten päävalmentaja keskeytti harjoitukset ja kokosi joukkueensa pitääkseen palopuheen.
Se näytti myös toimivan.
- Joskus tarvitaan aamulla pieni herätys. Alla oli pitkä lento, ja pääsimme perille aika myöhään. Siinä tilanteessa saattaa joskus olla vaikea saada jalkoja liikkeelle. Se siis tuli hyvään paikkaan. Kuulimme kaikki viestin ja pääsimme heti liikkeelle, Bjugstad kertasi.
- Emme näyttäneet aamujäällä kauhean hyvältä. Saimme sen jälkeen pienin potkun takapuolelle, ja viesti meni perille. Tiesimme, että pitkien reissujen jälkeen ensimmäiset erät saattavat usein olla heikkoja. Tiesimme myös, että Kings pystyy puolustamaan todella tiiviisti saatuaan ensimmäisen maalin, joten halusimme olla vahvoja heti kiekon pudotessa jäähän, sanoi Talbot.
Kemia valmentajan ja joukkueen välillä näyttää toimivan tällä hetkellä yhtä hyvin kuin kemiat joukkueen sisällä. Wild on kivunnut alle parissa viikossa puolet otteluistaan voittaneesta joukkueesta divisioonan kärkipään porukaksi.
Lauantaina edessä on toinen kohtaaminen Los Angelesin kanssa, mutta sitten tulossa on erityisen kiinnostava mittari. Ensi viikolla Minnesota pelaa kahdesti ykkösjoukkue Vegasia vastaan ja pääsee todella testaamaan, mihin kunto riittää.