Kaprizov 122816

Minnesota Wild on kuulunut viimeisen kuukauden ajan NHL:n kuumimpiin joukkueisiin. Wild-leiriin on tuonut iloa myös seuran varaamien nuorukaisten vahvat otteet meneillään olevissa nuorten MM-kisoissa. Minnesotalla on turnauksessa neljä tulevaisuuden lupausta, ja he kaikki pelaavat keskiviikkona MM-välierissä.

  • On ollut hauska nähdä jätkiemme esiintyvän näin hyvin, nuorten MM-kisoja paikan päällä seuraava Minnesotan apulais-GM Brent Flahr totesi Star Tribunelle.
    Nuo Wildin "jätkät" ovat kaikki hyökkääjiä: ruotsalainen Joel Eriksson Ek, yhdysvaltalaiset Luke Kunin ja Jordan Greenway sekä venäläinen Kirill Kaprizov. Kaiken lisäksi Eriksson Ek, Kunin ja Kaprizov toimivat joukkueidensa kapteeneina.
    - Se kertoo heistä paljon. Kaikilla kolmella jätkällä on paljon luonnetta. Heidän joukkueensa pitävät heitä johtajina, mikä on hyvä juttu heidän edetessään seuraavalle tasolle, Flahr sanoi Wildin verkkosivuilla.
    Minnesota teki samanlaisen "hattutempun" myös vuoden 2012 nuorten MM-kisoissa. Tuolloin Mikael Granlund kipparoi Suomea, Jason Zucker USA:ta ja Johan Larsson kultajoukkue Ruotsia. Wild on sittemmin kaupannut Larssonin Buffalo Sabresiin.
Islanders Wild 12-29

Minnesota varasi Eriksson Ekin kesän 2015 NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella. Nuorukainen tarttui Wildin haaviin numerolla 20. Eriksson Ekillä on jo NHL-kokemusta. Hän pelasi alkukaudesta Minnesotan paidassa yhdeksän ottelua mukavilla tehoilla 2+3=5 ennen kuin palasi Ruotsiin.
- Oli vaikea päätös lähettää hänet takaisin, koska hänellä oli muutamia onnistumisia. Mutta on myös tärkeää oppimisen kannalta pelata isoja minuutteja, pelata nuorten MM-kisoissa, olla johtaja ja pelata kaikki tärkeät minuutit kaikissa tilanteissa. Toivottavasti hän hyötyy tästä jatkossa, Flahr perusteli.
Eriksson Ek on kerännyt nuorten MM-kisoissa pelaamissaan viidessä ottelussa tehot 5+2=7. Hän on ennen välieriä turnauksen pistepörssissä kuudentena.
Greenway on toissakesän toisen kierroksen varaus. Greenway on saalistanut MM-kaukaloissa 3+3=6 pistettä viidessä ottelussa. Hän on ollut ratkaisevissa tilanteissa USA:n pelastaja. Greenway oli mukana kaikissa USA:n maaleissa alkulohkovaiheen makeassa 3-1-voitossa Kanadasta. Hän syötti neljännesfinaalitaistossa Sveitsiä vastaan Kuninin 2-0-osuman ja iski itse 3-2-voittomaalin ylivoimalla.
- Hän on isokokoinen. Hän pelaa tällä hetkellä vahvalla itseluottamuksella. Kun hän painaa maalille, niin häntä on vaikea puolustaa varsinkaan tällä tasolla, koska hän on niin iso ja vahva, Flahr hehkutti 196-senttistä ja yli 100-kiloista Greenwayta Star Tribunelle.
Myös USA nuorten MM-joukkueen päävalmentaja Bob Motzko on Greenwayn faniklubin jäsen.
- Hän tykkää pelata "likaisilla alueilla" ja hän tietää roolinsa. Peluutimme häntä turnauksen alussa liikaa alivoimapelissä, joten vähensimme sitä ja se on auttanut häntä. Huomaa, että vastustajan pelaajat eivät halua kohdata häntä. Hän luo itselleen tilaa ja menee ansaitsemaan sen, Motzko kertoi NHL.comille.
Kuninin Minnesota varasi viime kesän NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella numerolla 15.
Hän kipparoi keväällä 2015 sitä USA:n U18-maajoukkuetta, joka syötti Suomelle karvasta kalkkia ikäluokan MM-finaalissa. Näissä nuorten MM-kisoissa Kunin ei ole toistaiseksi vielä noussut pisteissä (1+2) ratkaisijan rooliin, mutta hän on ollut Greenwayn jälkeen USA:n ahkerin laukoja.
- Hän tekee maaleja, pelaa kovaa ja pelaa yleensä oikealla tavalla. Hän on poika, joka pelaa suurella intohimolla ja vihaa häviämistä. Rakastan katsoa sitä, Flahr kehui Wildin verkkosivuilla.
Tuo intohimo meni hieman yli Kanada-ottelussa. Kunin taklasi Kanadan puolustaja Philippe Myersia suihkukomennuksen arvoisesti.
Sekä Kunin että Greenway pelaavat toista kauttaan USA:n yliopistosarjassa. Kunin edustaa Wisconsinia, kun Greenway on puolestaan Boston Universityn miehiä. Kumpikin nuorukainen saattaa kilpailla jo ensi syksnä paikasta Wildin NHL-miehistössä.
- Uskon, että molemmat jätkät pystyvät pelaamaan ammattilaisena ensi kaudella, jos he haluavat. Mutta heidän pitää olla myös henkisesti valmiita siihen. He keskustelevat perheidensä kanssa ja tekevät päätöksensä, Flahr kertoi Star Tribunelle.
Kaprizov on yhä hieman kirjoittamaton kortti Minnesotalle. Kesän 2015 NHL Draftin viidennen kierroksen varaus ei ole käynyt vielä edes tutustumassa Wildin organisaatioon. Wild-leirissä ollaan kuitenkin innoissaan 178-senttisestä venäläisestä.
- Hänen peliälynsä on huippuluokkaa. Kirill ei ole isoin eikä pisin jätkä, mutta hän on hyvärakenteinen. Ja hän näkee pelin todella hyvin. Hän on yksi niistä jätkistä, jotka tietävät mitä tekevät kiekon kanssa ennen kuin saavat sen, Flahr ylisti Minnesotan verkkosivuilla.

Kaprizov2 122816

Helppo ylistääkin. Kaprizov on MM-turnauksen pistepörssissä kakkosena ja maalipörssissä piikkipaikalla tehoillaan 7+3=10.
Eriksson Ek, Kunin ja Greenway saatetaan nähdä vakiokasvoina Wildissa jo ensi syksynä. Kaprizovin aika Minnesotassa tulee myöhemmin. Hänen KHL-sopimustaan on jäljellä vielä ensi kauden verran.
Ennen ensi kesän tulokasleirejä tai syksyn harjoitusleiriä otetaan kuitenkin tiistaina pienet Wildin jäsentenväliset. Kunin ja Greenway kohtaavat MM-välierässä Kaprizovin. Eriksson Ek ja Ruotsi saavat vastaansa Kanadan.
Joka tapauksessa nuorten MM-finaalissa pelaa vähintään yksi Minnesotan lupaus. Nuorukaisista pisimmälle menevä voi kävellä tulevalle harjoitusleirille rinta hieman enemmän rottingilla.