NHL-kauteen 2025-26 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 20. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on San Jose Sharks.
San Jose Sharks on uudelleenrakennusvaiheessa, joka jatkunee vielä vuosien ajan. Kesän mittaan joukkue kuitenkin vahvistui esimerkiksi kokeneilla puolustajilla John Klingbergillä ja Dmitri Orlovilla sekä vuoden vierailun Edmonton Oilersiin tehneellä hyökkääjä Jeff Skinnerillä.
Sharksin puolustus on Klingbergin ja Orlovin myötä jopa rahtusen parempi kuin viime kaudella, joskin nyt takalinjoilta puuttuu esimerkiksi Jake Walman, joka siirtyi Oilersiin maaliskuussa pelaajasiirtojen takarajalla. Walman pelasi häikäisevän hyvän kevään Edmontonissa.
Aikoinaan Carolina Hurricanesissa mainion lähdön NHL-uralleen saanut Skinner on melkoinen arvoitus vuodesta toiseen. Kaudella 2022-23 hän keräsi Buffalo Sabresissa tehot 35+47=82, mutta viime kaudella hän jäi Edmontonissa 29 tehopinnaan. Tilaisuuksia loistamiseen tarjottiin, sillä hän pääsi pelaamaan myös Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin rinnalla. Voi olla, että paineettomassa tilassa San Josessa Skinnerkin voi saada itsestään enemmän irti.
Sharksin hyökkäys nojaa kuitenkin nuoriin tähtiin etenkin nyt, kun viime kaudella Dallas Starsiin siirtynyt Mikael Granlund ei ole enää mukana. Oikeastaan San Josen ainut kokeneempi takuuvarma hyökkääjä on Tyler Toffoli.
San Josen nuoret tähdet ovatkin sitten mielenkiintoisia seurattavia. Viime vuoden ykkösvaraus Macklin Celebrini säväytti jo debyyttikaudellaan. Kesäkuussa vasta 19 vuotta täyttänyt sentteri pystyi tuottamaan tulosta hyökkäyssuuntaan, mutta hoiti myös puolustusvelvoitteensa ikäisekseen kiitettävästi.






















